Näillä korkeuksilla sitä on tottunut siihen, että talvella on lunta. Yleensä ihan kunnolla, hangeksi asti. En edes muista milloin olisi ollut musta joulu - joskus on näyttänyt huonolta joulukuun alussa, mutta aina sitä kuitenkin on jouluksi viimeistään saatu maa valkoiseksi. Tämä talvi on ollut ihan surkeaa sahaamista: lunta on satanut ihan kunnon kerros, ja kohta se on sulanut, ja sama homma uusiksi, monta kertaa!

Nyt meillä on lunta ollut jo jonkin aikaa, ja kuvittelin, että se olisi jo pysyvä olotila, mutta niin vaan plussan puolella taas mennään - saapa nähdä onko täällä jouluna enää lunta!

Mut ei se haittaa! Me lähdetään lauantaina Rukalle viikoksi - siellä on tällä hetkellä n. 40cm lunta, joten tuskin ne kaikki ehtii sulaa jouluksi, vaikka plussakeliä on sinnekin joissain ennusteissa luvattu! Joka tapauksessa keli lienee parempi kuin viime jouluna Vuokatissa, kun värjöttelimme mökissä melkein koko viikon 30 asteen pakkasten paukkuessa! Hiihtokeskuksen kupeessa vietetty joulu on ilmeisesti muodostumassa meille uudeksi perinteeksi eron jälkeen? Oletettu ohjelmakin on hämmentävän sama kuin viime vuonna, vaikka paikka on eri: Angry birds puisto (varmaan parina päivänä), kylpylä, rinteet...

Pakkausurakan olen jo aloittanut, siinäpä sitä riittää tälle viikolle puuhaa...

Mille joulun lumitilanne näyttää siellä päin (ja onko sillä väliä), ja onko teillä vanhoja tai uusia perinteitä joulun viettoon?

Terkuin
Miima

Kommentit (10)

Täällä etelässä näyttää oikein huonolta, johan se lumi taas päivän ehti olla maassa ja kaikki suli eilen. Pyöräilykelit olis taas tänäaamuna ollut. Mä tykkään hiihtämisestä ja oon jo monta viikkoa odottanut kunnon latuja, vaan eipä oo näkynyt. Harmittaahan tuo lumenpuute, se tekee puolet joulufiiliksestä.

No ihan vähän on vielä lunta mutta kohta ei varmaan sitäkään :/. Lapsi on taas kipeä että muutenkin ärsyttää ja kun oma olokin on mitä on niin vähän on vaikeaa etsiä joulumieltä... Mutta kaikesta huolimatta aion muutaman tunnin päästä raahata kipeän lapseni joulujuhliin katsomaan nukketeatteria. Joulumieli vaikka väkisin! (ja kai siellä on muitakin nuhaneniä?)

Ja juuri selvisimme Prismastakin pois pommiuhan alta että hyvinhän tässä menee :D. Pulkan jätin sattuneesta syystä vielä ostamatta ja sukset kans! Muuten alkaa olla valmista :D.

Ja armas mieheni valisti mua tänään että neljä vuotta sitten oli kuulemma musta joulu! Kun eihän mun muistini millään yllä niin kaukaiseen aikaan :D.

Ikävää jos ollaan menossa lumettomien talvien suuntaan, se olis kyllä aika karua - ikuinen marraskuu, hyiiiiii! Toivottavasti sinne eteläänkin tulis pian kunnon talvi!

No voihan sulavat lumet ja nuhanenät :( Toivotaan parannusta kaikkien teidän oloihin ja lumioloihinkin asap!!! :) Jaa pommiuhka, oho :O

Mä olen lahjat jo pakannut ja pelejä pelattavaksi, seuraavaksi sisävaatetuksen kimppuun! :)

Juuri tällä hetkellä haluaisin itsekin matkustaa pohjoiseen joulun viettoon. Eilen näytti lumen suhteen ihan lupaavalta, mutta tänään taas kaikki on jo poissa ja ulkona pääkallokeli ja vesisade. Pitkästä aikaa näin surkea talvi!

No voihan rähmä! Vesisade joulun alla on aika inha juttu :/ Toivotaan jotain jouluihmettä, joka toisi lunta koko maahan! :)

Anonyymi

Keski-suomessa mustaa ja märkää :( Mutta huomasitko, halpa-hallin mainoksessa oli sulle niitä mustia joulupalloja. Varmaan halvempia kun Stokkalta ostamasi :)
-Sini-

Toivotaan vähän kuivempaa ja valkoisempaa pian!!!!! MitäMitä, en ole nähnyt Halpa-hallin mainosta!!!! Kääk, kiitosKiitos tiedosta, hitsi vaan en taida mitenkään päästä ennen ensi vuotta katsastamaan - mutta jospa ne sitten olis jo alessa! ;)

Anonyymi

Tarjoustalossa myös mustia palloja, paketissa myös hopeita olikohan 52 palloa 9.95 mustia vähemmän

Hei kiitos vinkistä, josko niitä sitten aleaikaan jostain löytyis (vai pitääkö mun lähteä etsimään Kuusamosta palloja :D)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Sarkasmiin taipuvainen 4 lapsen äiti Miima pyörittää yhden aikuisen voimin lapsiarkea, lohtushoppailee pihisti, sinkkuilee, sisustaa Ikealla, kokeilee keittiössä ja sen sellaista. Niin joo, ja kirjoittaa niistä ja ihan mistä sattuu tänne blogiin.

Seuraa somessa
Facebook

Ota yhteyttä bloggariin
variepasuora@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012

Kategoriat