Mulla on ihanat lapset! Olleet jo aika pitkän aikaa! Enkä siis tarkoita sitä äidinrakkaus-ihanuutta, vaan sitä, että me on kaikki oltu pitkälti hyvällä tuulella, iloisella mielellä, ilman isompia kiukutteluja ja tenkkapoita jo kauan. Niin kauan, että pikkuinen ääni takaraivossa kuiskuttelee, että nauti vielä kun voit... Sillä tämäkin on vain vaihe. Hyvä sellainen, mutta päättyy aikanaan - ihan samalla lailla kuin ne huonotkin tekevät (mitä on vaikea muistaa kun se vaihe on päällä ja lapsi on kuin riivattu ja kasvatusopit karkaavat omasta päästä huudon mukana).

Pieniä merkkejä seuraavasta vaiheesta on ollut ilmassa. Herra Vihreä on viime aikoina ottanut muutaman mielensäpahoittamis-kohtauksen. Tyyliin, jos laitan telkkarin kiinni, että nyt loppui lastenohjelmat ja lähdetään ulos, niin tyyppi ilmoittaa " Sitten mä en leiki enää ikinä!" Öö... ja tämä haittaa minua, miten?? Ilmoitusta seuraa murjotus ja jumi, jolloin äiti uhkaa toimenpiteillä ja lähtee pukemaan pikkuveljen kanssa. Hetken mietittyään murjottaja ilmoittaa närkästyneenä "No hyvä on sitten!!!" ja tilanne on ohi. Ei siis mitään kriittistä ja raivostuttavaa - vielä.

Meillä uhkailu, lahjonta ja kiristys toimivat yleensä hyvin, jos niitä koen tarpeelliseksi käyttää. Lapset tietää kyllä milloin olen tosissani ja omaavat sen verran pelisilmää, että tajuavat ettei pikkuasioiden takia kannata menettää saavutettuja etuja. Yleensä pystyn handlaamaan vaikeuksia kerjäävät lapsukaiseni rauhallisesti ja menettämättä hermojani. Mutta. Hyvässä muistissa on tyttären eskariuhmavaihe, että se oli raivostuttavaa! Tyyppi veti herneet ihan mitättömistä asioista - välillä ei edes huomattu, että hän oli nyt mielensä pahoittanut, ja löydettiin myöhemmin peiton alta piilosta itkettyään itsensä uneen. Huusi ja paiskoi ovia, tinkasi joka asiasta. Leukapielet kiristyy jo muistellessani asiaa! Tämähän meille nyt taas tekee tuloaan, Herra Vihreä alkaa olla siinä iässä...

Yritän siis valmistautua henkisesti. Koitan vahvistaa sisäistä zeniäni, etten alentuisi raivoamaan ja huutamaan sille raivoavalle ja huutavalle lapselle, joka meille varmaan kohtapuoliin muuttaa asumaan. Koska nyt mä en voi heittää palloa välillä sille toiselle vanhemmalle, vaan kaikki nämä vaiheet pitää ottaa vastaan yksin. Sopisi toivoa, että lapset ottais noita vaiheita päälle yksi kerrallaan edes! ;)

Nyt on vielä siis enimmäkseen rauha maassa, nauttikaamme siitä!

Syksyllä onkin sitten ihan uusi tilanne, kun nämä veljekset, jotka ovat kuin paita ja peppu, erotetaan eskaripäivien ajaksi. Toivottavasti ei pikkuveljellekin tule silkasta tylsyydestä joku vaihe!

Mites teillä vaiheillaan?

Terkuin
Miima

Kommentit (16)

Elämä lasten kanssa on kyllä yhtä vaihetta! Onneksi mukaan mahtuu noita helpompiakin vaiheita :)

Laitan sormet syvästi ristiin, kun sanon että meilläkin on ollut aika rauhallinen vaihe käynnissä jo jonkin aikaa.. Ehkä meidän eskarilainen kohta jotain keksii :))

Juu vaihetta toisen perään! Pitäis vaan muistaa iloita enemmän niistä hyvistä vaiheista :) Jospa teiltä jääkin välistä tuo kuuluisa eskariuhma - ei se varmaan kaikkia riivaa ;)

Meillä on erilaisia vaiheita riittänyt. Esikoinen on ollut kerkivertoa haastavampi monessa vaiheessa, keskimmäinen vetäisee aina perinteiset uhmaiät rajusti, mutta on niiden välissä ihana ja omatoiminen. Kuopus on ollut erittäin easy going, vähäiset uhmakohtaukset ovat kohdistuneet isoveljiin. Kovasti tässä jännittän, että ottaisiko kuopus 6v uhmat ja esikoinen samaan aikaaan esiteini 10v uhmat... siinä sitä olisi taas vaihetta kerrakseen...

Sitä minäkin vähän jännään, että jos tulee näitä vaiheita samaan aikaan, huhhuh... Sitä olen veikannut jo pitkään, että teiniangstia meillä on varmaan tuplaten sitten kun sen aika koittaa, kun esikoispojalla ja tyttärellä on ikäeroa 3v - pojat kun yleensä herää teineilemään vähän myöhemmin... ja tyttäreltä en odota mitään muuta kuin myrskyä, sellainen olin itsekin ;)

Kyllä, vaiheet vaan vaihtuu :D Pitää vaan koittaa muistaa se myös silloin kun on koettelevampi vaihe meneillään!

Meillä ekaluokka (viime vuosi) oli ihan järkyttävää, alkoi koulu ja muutettiin uudelle asuinalueelle. Lisäksi isänsä muutti naisystävänsä ja tämän lapsien luokse. Ja minä yksin kärsin kaiken ;). Tyttö kovasti kokeili rajoja, kotona ja koulussa. Nyt on ihanan seesteistä! :)

Ihana raivostuttava,rakastettava kolmivuotiaani koettelee n 10 kertaa päivässä hermoja:)tuukka haluaa,tuukka ei halua mieli muuttuu n minuutin välein.isi tyhmä on.äiti tyhmä on jne..silti syli ja suukot kelpaa

Apua, onko tässä tulossa tuollainen eskarivaihekin???!

Minusta tuntuu, että meidän elämä on yhtä vaihetta luonteeltaan temperamenttisen esikoisen ja muuten vaan uhmaikäisen kuopuksen kanssa.... ;) Lähtökohtaisesti kaikki on meidän pojille EI. :D

Ehkä sitä ei kaikille tule, mutta aika monilla on siinä 6-7-vuotiaina mielenmyllerrysvaihe. Sitä odotellessa... Ja jos teidän esikoinen on temperamenttinen, niin kannattaa ainakin varautua siihen, että eskarivaiheessa saattaa se uhmakausi puskea, eipähän tule yllärinä jos niin käy! ;)

Musta kans tuntuu, että tuon esikoisen kanssa on aina joku "vaihe" menossa, on perusluonteeltaan aika dramaattinen. Pienempi on rauhallisempi, mutta hän taas mököttää usein ja yleensä emme edes tiedä mistä syystä. ;) Ihania likkoja molemmat!

meillä erotettiin myös 1v3kk ikäerolla olevat, kun toinen meni eskariin. ihan kirjaimellisesti erotettiin, parin kilsan päähän :D hyvin sujui, vaikka vähän mitetittiinkin että meneekö sormi suuhun..

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Sarkasmiin taipuvainen 4 lapsen äiti Miima pyörittää yhden aikuisen voimin lapsiarkea, lohtushoppailee pihisti, sinkkuilee, sisustaa Ikealla, kokeilee keittiössä ja sen sellaista. Niin joo, ja kirjoittaa niistä ja ihan mistä sattuu tänne blogiin.

Seuraa somessa
Facebook

Ota yhteyttä bloggariin
variepasuora@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013