Koska asetelmat tähän nykyiseen parisuhteeseen ei ole ihan helpoimmasta päästä, aloitan nyt ihan kokonaisen juttusarjan aiheesta! Haasteitahan meillä riittää, mutta kai se jotain kertoo, että ihan päättäväisesti ollaan yhdessä pysytty. Samalla lisätään blogin henkilögalleriaan uusi jäsen, Iso Herra. Kaipa hän on oman elämäni Mr Big, ja toisaalta nimitys sopii linjaan noiden pikkuherrojen kanssa.

 

Sinkkuillessani olin aika vaikea deittailtava ihan käytännön syistä. Minusta lapsia ei sotketa mihinkään treffailukuvioihin ollenkaan, joten treffiaikaa minulla oli keskiviikkoillat ja joka toinen viikonloppu. Siis lapsivapaat. Minusta oli ihan käsittämätöntä, että jotkut ehdotteli treffejä lasten kanssa! Kovin paljoa en sitten deittaillutkaan, kun kaiken lisäksi olen suht nirso miesten suhteen... Eikä minulla ole ajokorttia, joten noin vaan en arki-iltana pysty singahtamaan mihinkään pitemmälle. Tällainen kuvio vaatii mieheltä jonkin asteista tahtotilaa, sillä tapaamiset oli pitkälti toisen osapuolen harteilla. Tahtotilaa ei tarvinnut arvuutella, kun tapasin Ison Herran. Hän olisi ihan pokkana ajanut poikki Suomen Ylläkselle minua tapaamaan, kun olimme siellä lasten kanssa hiihtolomalla ja yhteinen aika oli kortilla! Ajattelin että toi on joku hullu stalkkeri tai ihan tosissaan ja sitoutunut. Päätin luottaa jälkimmäiseen.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Meillä on välimatkaa sellaiset 125km. En usko, että yhteen ollaan muuttamassa mitenkään lähiaikoina, kun Ison Herran yritystä ei pysty siirtämään, ja itse en haluaisi lapsia riipaista täältä muualle, kun täällä on koulut ja kaverit, mummolat ja isä. Kesään saakka tapailimme lapsivapaiden puitteissa, sillä lasten tapaaminen oli mulle hirmu iso kynnys (ja ihan oman postauksen arvoinen asia, joten palataan siihen vielä joskus myöhemmin). Kesällä sitten tutustuttiin toistemme lapsiin, joita Isolla Herralla siis kaksin kappalein. Yhteensä meillä on siis 6 lasta, huh! Kesän reissuilla pitikin opetella ihan uutta pääluvun laskemista, ja kyllä 6 on ihan eri asia kuin 4! Kesällä omat lapseni olivat isällään huomattavasti enemmän, kuten loma-aikoina yleensä, joten kahdenkeskistä aikaa Ison Herran kanssa oli runsaasti. Ja lisäksi, kun kerran lapset oli tutustutettu, niin Iso Herra majaili meillä silloinkin kun lapset oli mulla.

Nyt kun lomat on pidetty, on pitänyt oppia uudenlaiseen rytmiin ja jälleen harvempaan yhdessä oloon. Iso Herra on nyt viettänyt täällä pari-kolme yötä viikossa, niin että lähtee aamulla kukonlaulun aikaan ajelemaan että ehtii töihin. Nostan hattua sitkeydelle, sillä itselleni epä-aamuihmisenä tuo olisi täysin mahdotonta! Lisäksi ollaan yhdessä lapsivapaat viikonloput. Ne on meillä synkronoitu. Lapsellisina viikonloppuina pyritään näkemään koko lössillä, niin että lapset saavat touhuta yhdessä - ne kun menee samaan ikähaarukkaan, ja leikit tuntuvat sopivan oikein kivasti yhteen.

Miten tämä sitten toimii pitemmän päälle, se jää nähtäväksi. Aikaisemmin (lapsettomana ja myöhemmin ydinperheessä) ajattelin, että etäsuhde ei mulla toimisi - olen niin kosketuksella käyvä. Ja kyllähän sen vähän huomaa, että läheisyys on aina haettava uudestaan, jos on pitempään oltu erossa. Osaltaan tämä toki johtuu siitäkin, että lasten silmien alla ei minusta sovi kovin kiihkeäksi ruveta, joten sellainen tietty hajurako lapsiarjen keskellä on pidettävä. Kyse on siis siitä, että tämä elämäntilanne on vaan niin erilainen. On ihan eri asia pariutua lapsettomana, ja olla parisuhteessa ydinperheessä, kuin olla parisuhteessa eronneena lapsellisena.

Joten siihen tulokseen olen nyt tullut, että parisuhde ei vaadi yhdessä asumista. Monin tavoin on helpompaakin, kun molemmilla on omat kodit. Tällä tavoin molemmille jää myös ihan omaa aikaa, joka itselleni on ainakin tarpeen - mä vaan tarvitsen välillä olla yksin ja silloin kaikki ihmiset on häiriötekijöitä. Ja toisaalta, eipähän ala toisen ärsyttävät piirteet ärsyttää niin kamalasti, kun niihin saa vähän etäisyyttä. Koska kaikillahan meillä niitä kuitenkin on. Ja sitä paitsi - tämä porukka vaatisi ihan älyttömän paljon neliöitä, että mahduttaisiin saman katon alle! Näillä mennään siis tässä elämänvaiheessa.

Saa kommentoida!

Terkuin
Miima

 

 

Kommentit (12)

Ei toimiva parisuhde välttämättä tarkoita sitä, että eletään saman katon alla. Käytännön kokemusta etäsuhteessa elämisestä ei ole kuin lapsettomalta ajalta. Etäsuhteessa ehkä haastavinta on olla lataamatta liikoja odotuksia tai paineita sille ajalle, kun sitten ollaan yhdessä. Perheellisenä ehkä arki on kuitenkin niin läsnä, että se voi pitää paremmin jalat maassa parisuhteenkin suhteen?

Yhtä kaikki, kuulostaa ihanalta! Nauti elämästä ja tuoreesta parisuhteesta! :)

Kyllä tämä elämä on niin lapsikeskeistä vielä tässä vaiheessa, että ne lapsethan sen tahdin määrää. Silloin kun ollaan lasten kanssa, niin mennään lasten ehdoilla ja aikatauluilla, ja se parisuhde on vaan siellä taustalla olemassa. Kahdenkeskinen aika on harvassa, mutta ei sillekään tule ladattua sen kummempia odotuksia, mulla ainakaan, koska lapseton aika on mulle lähinnä sitä huilia, enkä odota siltä sen enempää, kuin että saan ottaa vähän rennommin :D
Kiitos!

Anonyymi

Ihanaa kuulla että olette huomioineet lapset noin hyvin suhteen alussa! Jatkuvasti näkee perheitä, joissa uusi mies on heti tutustutettu lapsiin, kyhnätään kuin teinit toisiaan vasten koko ajan, lääpitään ja lähmitään lasten edessä. Sit erotaan 1/2 vuoden päästä ja 2kk päästä tavataan uusi ja sama ralli alkaa alusta. Yäk... se ei voi olla hyväksi lapselle! Ihanaa, että olette löytäneet toisenne ja kaikkea hyvää teidän parisuhteelle ja uudelle perhe-elämälle! :)

Hyvältä kuulostaa ja eihän tuo välimatka mitenkään mahdoton ole. Mullakin on kokemusta kaukosuhteesta vain lapsettomalta ajalta.. Tosin välimatkaa oli silloin yli 400 km ja välillä nähtiin vain joka 4.viikko. Mutta yhdessä ollaan edelleen ja ollaan asuttukin jo useampi vuosi yhdessä =) Kaikkea hyvää teille ja onnea melko uudesta suhteesta =)

Joittenkin mielestä varmaan oon vähän nipo, mutta mulle oli tosiaan aika iso kynnys "sotkea" lapsia mukaan kuvioon. Ite ajattelen niin, että erityisesti eroperheen vanhempien pitäisi pyrkiä stabilisoimaan lasten elämää niin paljon kuin se nyt mahdollista on, eikä siihen yhtälöön minusta sovi vaihtuvat kumppanit, vaan kumppaneita tuotaisiin mukaan vasta sitten kun sen ajatellaan todella pysyvän. Kiitos :)

EIhän se kamalan iso välimatka ole, mutta julkisilla tosiaan ei pääse kulkemaan (poikittaisliikenne), joten on nyt vähän miehen niskoilla tämä. Tosin ei se minun ajokortti juuri mitään ratkaisisi, kun joka tapauksessa olen arkena kiinni täällä lasten arkea pyörittämässä, eli siitä olisi apua vain joka toinen vkl. Kiva kuulla, että teillä on kaukosuhteesta päästy lähisuhteeseen ja kaikki on mennyt hyvin! :) Kiitos! :)

Eikös sitä sanota, että välimatka pitää suhteen tuoreena pidempään? ;) Ja eihän tuo kilometrimäärä tosiaan ihan mahdoton ole, vaikka se julkisella liikenteellä kieltämättä tarkoittaakin ihan muuta kuin ovelta lähtevän henkilöauton kanssa kurvaillessa.

Minäkin arvostan tuota, että lapsia ei "sotketa" mukaan vanhemman uusiin kumppanikuvioihin ennenkuin suhde on laadultaan pysyvä. Lapsia pyöritellään nykyisin mitä ihmeellisimmissä suhdekuvioissa alkumetreiltä lähtien ja sitten ihmetellään, kun he reagoivat.

Paljon onnea parisuhteelle ja uudelle perhekuviolle, kyllä se siitä! :)

No en tiedä päteekö tuo tuoreus-väite tähan tilanteeseen kun lapsiarkea omalla tahollaan pyörittää.. Ite en ainakaan jouda ikävöimään kun olen kiinni arjessa, eikä jälleennäkemiset voi olla mitenkään tulisia lasten edessä, joten aika arkista meininkiä tämä kyllä minusta on ;D Julkiset menee tätä väliä vain kerran päivässä, eikä ole kertaakaan soppinut aikatauluihin mitenkään päin :/

Minä poden varmaan ikuista syyllisyyttä erosta lasten takia, vaikkei se minun aloitteesta tullutkaan, joten koitan omalta osaltani ainakin pitää olosuhteet vakaina.

Kiitos! :)

Anonyymi

Hienoa, että lasten etu menee edelle.. Onnea vaan kovasti teille :)

Tästä tulee mielenkiintoinen juttusarja, jään odottamaan jatkoa....

Minä ja hellu ollaan oltu parisuhteessa 17 vuotta, eikä olla asuttu päivääkään yhdessä. Kun me tavattiin, mulla asui 4 ja miehellä 3 lasta edellisistä liitoista kotona. Ei tullut mieleenkään edes harkita yhteenmuuttoa, hirvee lössi ja osa lapsista murkkuiässä jo. Ollaan joukon jatkoksi saatu 3 yhteistä lasta, ja aina vaan ollaan eri osoitteissa. Meillä on kyllä huomattavasti lyhyempi välimatka. Kuten mies sanoo, meillä on hyvät välit, noin 2 kilometriä.

Meille tämä sopii oivallisesti. Tosin nyt ollaan vähän mietitty, joko olisi aika saman katon alle, kun molemmilla asuu entisistä liioista enää 1 lapsi kotona. Ja kohta varmaan hekin omilleen lähtevät. Mutta mutta... Sitä ollaan mietitty, että osaako sitä enää yhdessä jonkun kanssa asua, kun on niin kauan saanut itse huushollata?! Lomia ja remonttievakkoja ollaan samassa taloudessa vietetty useitakin viikkoja, hyvin on mennyt. Mutta että lopullisesti ja kokoaikaisesti!!!!

Onnea teille!

Oho, vau! Ja minä kun luulin, että meillä on melkoinen lauma lapsia ;D Tuo oliskin kätevää, jos voisi asua erillään lähekkäin! Ei tarttis kenenkään ajella pitkiä matkoja. Noh, olosuhteet on meillä mitä on, ja niiden mukaan eletään.

Tottumus on kyllä hirmu iso asia, ja jos on tottunut omaan huusholliin - teilläkin jo tosi pitkä aika kun olette noin elelleet - niin voihan se olla melkoinen kulttuurishokki muuttaa yhteen. Eihän se mikään pakko ole ;)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Sarkasmiin taipuvainen 4 lapsen äiti Miima pyörittää yhden aikuisen voimin lapsiarkea, lohtushoppailee pihisti, sinkkuilee, sisustaa Ikealla, kokeilee keittiössä ja sen sellaista. Niin joo, ja kirjoittaa niistä ja ihan mistä sattuu tänne blogiin.

Seuraa somessa
Facebook

Ota yhteyttä bloggariin
variepasuora@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012

Kategoriat