Olen aina inhonnut sanontaa 'pojat on poikia'! Ikään kuin sukupuoli määrittäisi käyttäytymistä, ja ikään kuin pojille sallittaisiin toisenlaista käytöstä vain siksi että ne on poikia. Että on ihan ok käyttäytyä vähän huonommin, kun olet poika? Sisäinen feministini kerää kierroksia...

Esikoinen oli rauhallinen tapaus, ja ehkä usein esikoisten tavoin himppu ylisuojeltu :D Joten en silloin huomannut että pojat olisivat mitenkään erityisen poikia... Toinen oli tytär, joka on aina ollut vauhdikas, mutta kuitenkin hyvin tyttömäinen yhtä aikaa.

No sitten tuli nää kaverit... Herra Vihreällä ja Herra Keltaisella on ikäeroa aikasta tasan 1v10kk. Joten kun pieninkin pääsi jaloilleen, niin nämähän on olleet hyvin tiivis aisapari.

Tämä menee vähän kausittain, mutta kyllähän näiden leikit on taas sitä takaa-ajoa, painimista, yleistä nyhjäämistä, taistelua ja yleensäkin kontaktilajeja...

Nyt alan ymmärtää tuota sanontaa vähän eri tavalla... Kyse ei ole kiusanteosta, eikä satuttamisesta (tahallaan ainakaan), eikä huonosta käyttäytymisestä. Ehkä poikien tapa leikkiä sitten vaan on fyysisempi? Jos molemmat nauraa, kikattaa, kiljuu (riemukkaasti), ja kuulostaa että on kivaa, eikä keneenkään satu, niin onko mitään järkevää syytä mennä rajoittamaan leikkejä? Ehkä ne pojat sittenkin vaan on poikia?

Rajanveto tietysti on haastavaa... Siitä olen tarkka, että purra ei saa eikä potkia! Mutta esimerkiksi töniminen? No lähtökohtaisesti ei tietenkään saisi töniä, mutta miten sen sitten erotat siitä yleisestä nyhjäämisestä ja painimisesta?

Tätä menoa on niin sisällä kuin ulkonakin... aikansa sitä jaksaa katsella/kuunnella puuttumatta, mutta jossain vaiheessa (varsinkin sisätiloissa) menee hermo, ja aika tiukalla sävyllä "ehdotan" jotain rauhallisempaa leikkiä ;D Niin - ja ihmisten ilmoilla käyttäydytään asiallisesti!

*Muoks! Sen verran vielä palaan asiaan, että tämä nujuaminen on meillä ainakin jonkinlainen veljesrakkauden ilmentymä! Ei nämä muiden lasten kanssa tällä tavalla nyhjää ja paini, ihan keskenän vaan! Muiden kanssa kyllä juostaan ja ollaan hippaa, mutta tuota kontaktia ei kyllä kavereiden kanssa samalla lailla oteta!*

Onko teilläkin pojat poikia?

Terkuin
Miima

Kommentit (30)

Ihana teksti ja pisti kyllä miettimään...
Meillä pojat ovat 1v3vkon ikäerolla ja kumpikin vielä alle kaksi. Että ei kyllä rajuja leikkejä ole, mutta kyllä alkaa vahvasti esikoinen näyttämään pikkuveljen paikan leikkiä, jotahan pikkuveli ei tottele vaan hän menee mukaan sinne jossa isoveli on. Tästähän soppa syntyy, alkaa nahistelut ja kiusanteko puolin ja toisin, pikkuveli vaikka on vasta 9kk hän alkaa 'pistää takaisin, repii tukasta ja hänhän ottaa sen minkä haluaa :). Äiti on kyllä saanut kummallekkin jo vähän vetää rajoja pienestä iästä huolimatta. :)

Jaa-ah... Olisko se nyt sitten kyse siitä kuitenkaan että pojat on poikia... Meinaa muistan sen olleen just tuollaista meillä kotona ja minähän olin tyttö :D. Isoveljen kanssa siis, meillä on ikäeroa 2,5v.

Mukavaa lukea teidän pojista. Meillä on nimittäin pojat 1v1kk ja 3,5v. Nyt on alkanut olla päivittäistä kinastelua puolin ja toisin. Siis nyt jo!! Enpä olisi uskonut. Mutta toisaalta yhteisiä riehakkaita leikkejäkin. Meidän esikoinen oli pienempänä tosi rauhallinen. Nyt viimeisen vuoden aikana kierrokset ovat lisääntyneet. Liittyykö se sitten veljen syntymään, kasvamiseen, isommilta lapsilta otettuun malliin vai mihin? Tai kenties kaikkiin edellämainittuihin. Inhoan myös sanontaa pojat ovat poikia, mutta on siinä kyllä perääkin. Välillä huomaan kieltäväni koko ajan kaikkea, se alkaa jo ärsyttää itseäkin. Ehkä pitäisi useammin muistaa, että lasten kuuluukin välillä riehua ja fyysinen toiminta on tärkeää. Unohtaa yleiset normit ja antaa lasten leikkiä niin kuin se meidän perheelle sopii. Ehkäpä yritän... :)

Meillä on ihan samanlaista. Satuttaa toista ei saa tahallaan eikä toisille saa puhua ikävästi. Pitä muistaa halata ja sanoa että olet kiva veli/sisko ja että tykkään sinusta. On kivempi leikkiä yhdessä vaikka sitten sitä painimista ja "taistelua".

Pojat on poikia. Tytöt on tyttöjä. Se ei kuitenkaan tarkoita että poika ei voisi leikkiä nukeilla ja tyttö autoilla. Niitten poikien touhut on nyt vaan enemmän sitä fyysistä riekkumista....

Anonyymi

Meillä esikoinen on tyttö (kohta 6v.) ja on hyvin "tyttömäinen" vaikka osaa myös riehua:) Kuopus on poika (kohta 4v.) ja siis niin kova menemään, painimaan ja riehumaan että mulla menee melko usein hermo. Asutaan vielä kerrostalossa eli pihalle ei noin vain pääse juoksemaan. Isosisko raahataan aina leikkiin mukaan, välillä onnistuu paremmin, välillä huonommin. Olen siis huomannut selvän eron tytön ja pojan välillä. En tiedä sitten onko osittain myös luonnekysymys.

T: Heidi

Meillä pojan touhuparina on tyttö, mutta kyllä heiltäkin onnistuu varsin poikamainen meno. Äidin hermojen vastapainoksi onneksi osaavat kuitenkin myös vastapainoksi olla rauhallisesti "tyttömäisemminkin" touhuten.

Pitää käydä lueskelemassa artikkeli :) Meillä yllättävän harvoin sattuu kumpaakaan tuohon menoon nähden :D Ja sisällä riehuminen tosiaan ottaa toisella lailla päähän kuin ulkona ;)

Pienempänä oli näilläkin enemmän nahistelun puolella toi homma, ja pienempi käytti hampaitaan kun ei muuten pärjännyt.. Mutta nykyään tuo ei ole nahistelua, vaan ihan yksissä tuumin nyhjäämistä, jossa molemmat on mukana hyvällä mielellä ;)

Sulta löytyi sisäinen poika? :D Ihan-samalla ja Pinkillä on aika tasan 3 v ikäeroa, eikä ne koskaan tuolleen nujunneet!

Meilläkin oli tosiaan sellaista nahistelua enemmän kun olivat pienempiä, mutta nyt tässä nujuamisessa on ihan erilainen lataus - ovat niin kuin samalla sivulla ja molemmat mukana siinä leikissä, eikä ole sellaista kinaamista ollenkaan.

Mä aattelen niin, että vedän sellaiset rajat, joista pystyn ja jaksan pitää kiinni, koska kieltäminen pitää olla systemaattista ja uhkaukset pitää toteuttaa ;) Eli turha kieltää jos ei jaksa itse pitää kiinni niistä rajoista!

Just noine ttä tahallaan ei saa satuttaa, eikä nimitellä, mutta hyvässä hengessä saavat painia ;D Me just käytiin Vihreän 5v neuvolassa, ja Keltainen hoiteli pitkään ja hartaasti nukkeja, kun odoteltiin isoveljeä :)

Varmasti on luonnekysymys myös! Onneksi tässä rivitalossa voi pojat laittaa takapihalle painimaan jos alkaa kierrokset liikaa kohota ;)

Mun on pitänyt tehdä itseni kanssa töitä ja lukea Sinkkosta ("Elämäni poikana", suosittelen muillekin!), että olen jotenkin päässyt sinuiksi sen kanssa, että pojat todellakin ovat poikia. Meidän veljekset ovat 4 v 6 kk ja 1 v 10 kk ja siitä asti, kun pikkuveikka alkoi konttaamaan, ovat painineet yhdessä. Yritystä oli aiemminkin, mutta en antanut vielä siinä vaiheessa. Yleensä painivat ihan hyvässä hengessä, joskus toki tappelevatkin, mutta siihen tietysti puutun. Rajanveto on tosiaan vaikeaa, kuten kirjoitit...

Esikoinen vaikutti meilläkin rauhalliselle pojalle ennen pikkuveikan syntymää. Riehuminen on ilmeisesti vaikeaa ilman kaveria! ;) Nyt leikki on melkein aina sellaista riehuvaa, jonkinlaista kilpeilua tai taistelua. Niin poikamaista. Pikkuveli onneksi hoitaa joskus nukkeakin ja molemmat innostuvat joskus kokkailemaan ja tarjoilemaan leikkiastioilla. Mutta kyllä ne suosikkileikit ovat fyysisiä. Arki on kovaa ja äänekästä menoa. Käy tosiaan hermoille aika ajoin.

Minä oikeasti luulin, että lapsen voi "opettaa" leikkimään kaikenlaisia leikkejä...ja että kaikki on vanhempien asenteista ja kasvatuksesta kiinni. Hah. Geeneissä se taitaa kaikki tulla!

Meillä prinsessamaisen esikoistytön vanhempina ihmetellään kaksivuotiasta pikkuveljeä joka uhoaa, painii, näyttelee voimiaan ja on ylipäänsä suorastaan pieni minimacho. Eli olen samaa mieltä, pojat on poikia ja testosteroni se siellä jyllää jo pienessä ihmisessä.

Jaa, pitäisköhän munkin lukea toi kirja :D
Onneksi on välillä niitä rauhallisiakin leikkejä, nämä rakentavat duploilla yhdessä tai leikkivät kauppaleikkiä (tosin se saattaa hyvin äkkiä muuttua ryöstöksi ja takaa-ajoksi...) :D

Hih, minimacho :D Vaikka meillä tytär on suht menevää mallia, niin ei se kuitenkaan ole tälleen paininut mitä nämä pojat, että lienee siinä y-kromosomissa osasyy ;)

Kyllähän niitä tytöistäkin löytyy vauhdikkaita tapauksia :) Mun pitääkin lisätä tuonne tekstiin vielä vähän asiaa, tuli mieleen, että meillä tämä ainakin on vaan veljesten välistä käyttäytymistä, ei suinkana kaikkien!

Se voi kyllä olla :D. Olisko ympäristön vaikutusta kanssa kun meillähän kävi niitä isoveljen poikakavereita jatkuvasti leikkimässä :D.

Meillä elämä on ollut yhtä painia, miekkailua ja Star Warsia :)

Pojat osaavat rauhoittua myös askarteluun tai legorakenteluun, mutta iso osa toiminnasta on hyvin fyysistä. Painimista pojat harrastavat vain veljien kesken. Se sujui aika pitkään hyvin, mutta nykyisin joudun toppuuttelemaan hommaa, koska joku käyttää kovempia kuin on sallittuy.

No samahan se on meillä ollut, ja Pinkki on tunkenut mukaan joukkoon, mutta silti se ei ole sitä painimista harrastanut ;)

Noilla ei ole vielä Star wars, vaan Ninjago ;D Nää ei nyt onneksi vielä kovia otteita kauheesti käytä, sitten pitäisi tosiaan enemmän puuttua!

Iloinen nuhjaus ja non stop painit päivittäiset ystävämme, vaan niin minäkin rääkkäsin lapsena veljiäni ja siskoa pienenä, ihan huvikseni... Että en osaa sanoa, musta tuntuu, että lyhyt ikäero sen tekee. :)

Mä mietin tuotakin, että onko se vaan pienestä ikäerosta johtuvaa, mutta toisaalta en kyllä ole nähnyt tällaista menoa tyttölasten kesken :D Tiedä häntä, mutta kiva että muillakin ;D

Meillä on tuollasta menoa pojan (4 v 5 kk) ja ja tytön (2 v 5 kk) välillä :D Erityisesti trampalla ja sängyllä ne painivat, isoveli osaa yleensä tosi hyvin varoa pienempää ja sisko vaan nauraa kikattaa alla ;) Toisaalta ei meijän pojalla olekaan kun tyttökavereita pihapiirissä, joten kai sen täytyy hakea painikaverit noista tytöistä sitten ;)

Mutta joo, kyllä minäkin inhoan tuota sanontaa. Samoin kun yks päivä kävin ostaa lapsille lisää kesävaatteita lindexiltä ja juttelin myyjän kanssa miten suurta vaatteiden kulutus tähän aikaa vuodesta on, niin hän totesi että joo, etenkin pojilla. Stereotypia tuokin, mutta kyllä meillä ainakin neiti on saanut jo useat legginssit polvista puhki ja muutenkin sotkee vaatteitaan enemmän mitä veljensä. Toki iällä on vaikutusta, mutta kyllä meidän poika on rauhallisempi tapaus mitä siskonsa. Sen takia en viitsi kauheen kalliita kesävaatteita ostaa, kun niillä könytään asfaltilla ja ne on millon missäkin mudassa tai voikukassa...

Pitäisköhän sen sanonnan olla sisarukset on sisaruksia :D Meilläkin tytär tuntuu olevan pahin vaatteidensa sotkija, vaikka on jo koululainen... ;D

Meidän poika on 2v 4kk(tyttöä ei ole) ja aivan mahdoton duracell,vieterin kun aamulla virittää, se sammuu päiväunien ajaksi just ja just plus sitten ilta kahdeksalta:).Joka paikkaan on kamala KIIRE ei ehdi ottamaan kävelyaskelia lainkaan.Kompastuu usein omiin jalkoihinsa,mutta nousee heti ylös ja jatkaa tohuamistaan.En tiedä kuinka rauhallinen tapaus on hoitopaikassa(jossa muuten on VAIN myös pelkkiä poikia 6kpl:D)ei ole ainakaan mitään suurempia sanomisia tullut.mua aei haittaa että poika on villi?ehtiväinen,appiukko sitä jaksaa aina päivitellä..

Hyvä että nukkuu sentään päiväunet ;) Meilläkin 3-vuotias enemmän juoksee kuin kävelee, mutta 5-vuotiaalla jo askel painaa ;D

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Sarkasmiin taipuvainen 4 lapsen äiti Miima pyörittää yhden aikuisen voimin lapsiarkea, lohtushoppailee pihisti, sinkkuilee, sisustaa Ikealla, kokeilee keittiössä ja sen sellaista. Niin joo, ja kirjoittaa niistä ja ihan mistä sattuu tänne blogiin.

Seuraa somessa
Facebook

Ota yhteyttä bloggariin
variepasuora@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012

Kategoriat