Kevättalven kirkas, uusi, puhdas valo herättää joka vuosi siihen tosiasiaan, että kesä tulee vääjäämättä tänäkin vuonna. Aina siinä maaliskuun paikkeilla tulee kauhea tarvis päästä kesäkuntoon. Tullut rötvättyä koko talvi sohvalla prkl. Sitten alkaa hirveä treenaaminen ja vatsamakkaran kavennus -operaatio. Olen liikunnan kanssa tosi ääripäissä heittelehtivä. Joko treenaan kuin hullu, tai sitten en ollenkaan. Olisi kyllä kiva olla jollain lailla kohtuullinen - liikunnassa kun vetää överit, niin eihän se ole enää yhtään hauskaa, ei henkisesti eikä fyysisesti.

Mikä se sitten on, mikä saa hikoilemaan ja rehkimään? Tekisi mieli sanoa ylevästi, että hyvä olo ja terveys ja blaablaa. Nojoo, kyllähän siitä tulee hyvä olo kun liikunnalla ottaa kunnon hiet, ehdottomasti. Ja terveyspointtihan on täysin selviö. Mutta jo tuo kuntoiluinnon ajoittuminen paljastaa vääjäämättä, että motiivini ovat täysin pinnalliset. Olisi kiva näyttää hyvältä kesämekoissa, ja mieti, bikineissä! 

Kanssaihmiseni tuskin kiinnittävät rasvakertymiini sen suurempaa huomiota, joten kyllä se kyttäilijä löytyy ihan sieltä peilin toiselta puolelta. Miksi itseään tarkastelee huomattavasti paljon kriittisemmin kuin muita? En minä koskaan edes huomaa, jos joku ystävä on lihonut tai laihtunut. Oman navan ympäryksen muutokset taas kyllä pistävät silmään. 

Bikinikunto löytyy pukemalla bikinit ja menemällä rannalle. Näin hehkutetaan nyt puolessa naistenlehdissä. Itsensä hyväksyminen läskeineen kaikkineen on nyt muodikasta. Yleensä siinä on joku runsaanpuoleinen naisihminen kertomassa, kuinka on oppinut rakastamaan kilojaan ja arvostamaan itseään sellaisena kuin on. Tuntuukin jo, että isokokoisen onkin helpompaa hyväksyä epätäydellinen vartalonsa, kuin hoikan. Kenellekään tuskin on yllätys, että iso ihminen on iso myös ilman vaatteita. Sen sijaan hoikat voivat pukeutumisella luoda illuusion tosi kivasta kropasta, ja sitten onkin vaikeaa luopua siitä vaatteiden turvasta, ja paljastaa kaikki tämä epätäydellisyys. Olispa kiva, jos mediassa vilahtelisi bikineissään välillä niitäkin hoikkia ja normaalivartaloisia, joilla on roikkuvat mahanahkat ja tyhjät tissinlerpakkeet! 

Toisaalta noista lehtijutuista tulee myös toisenlaisia paineita. Jos mietit peilikuvaasi, olet pinnallinen, etkä siis tällainen mieleltään jalostunut henkilö, joka viisveisaa moisista kotkotuksista. Entäs jos nyt vaan sattuu tykkäämään laittautumisesta? Itse meikkaan suurin piirtein joka päivä, ja ihan rehellisesti vain itseäni varten. Jos en meikkaa, tuntuu kuin olisin pyjamassa koko päivän, kuin ei heräisi ollenkaan, ja monesti saan jopa päänsäryn tuollaisina päivinä, ihan oikeesti! Jos se nyt ei johda johonkin plastiikkakirurgia-kierteeseen, niin onko siinä nyt oikeasti jotain tosi pahaa, jos haluaa näyttää vähän paremmalta? Harva meistä on täysin vapaa ulkonäkö-ajatuksista. 

Tänäkin keväänä sain tutun treeni-inspiraation, mutta yllättäen olen treffaillut kamuani Jillian Michaelsia vaivaiset 3-4 kertaa viikossa sen tyypillisen 6 kerran sijaan. Ehkä olen oppinut kohtuullisuutta, ehkä olen vaan laiska. Oli miten oli, edelleen jahtaan sitä hieman kiinteämpää figuuria. Ihan vaan miellyttääkseni sitä tyyppiä siellä peilin toisella puolen. Enkä näe siinä ihan kauheesti väärää.

Millainen liikkuja sinä olet, ja tuleeko kevään korvilla kesäkunto-projektia?

Terkuin

Miima

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Sarkasmiin taipuvainen 4 lapsen äiti Miima pyörittää yhden aikuisen voimin lapsiarkea, lohtushoppailee pihisti, sinkkuilee, sisustaa Ikealla, kokeilee keittiössä ja sen sellaista. Niin joo, ja kirjoittaa niistä ja ihan mistä sattuu tänne blogiin.

Seuraa somessa
Facebook

Ota yhteyttä bloggariin
variepasuora@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012

Kategoriat