Jennijee haastoi minut kertomaan itsestäni asioita, jotka ehkä mahdollisesti saattaa olla pikkuhiukkasen omituisia muiden mielestä.

En tykkää suklaasta. En ole koskaan juonut kahvia (vain kerran maistanut joskus lapsena). En ole koskaan nielaissut olutta (suullisen yrittänyt maistaa, oli pakko sylkäistä pois). Ainut alkoholi, jota juon (harvoin), on vodka (10v absolutismini loppui syksyllä). Teetä sen sijaan juon litroittain päivässä!

Jos syön jotain "laskettavaa" (kuten siemeniä, pähkinöitä tms), niin pitäisi olla mieluusti parillinen määrä, molemmille puolille takahampaita sama määrä pureskeltavaa. Jos ei ole, niin pitää puraista yksi puoliksi ja jakaa hampaille.

Inhoan paljain jaloin olemista, ällöttää kaikki pöly ja nöyhtä, mikä tarttuu jalkapohjaan - mistään leivänmuruista ja muista roskista puhumattakaan! Ja jalat myös jäätyy ilman sukkia! Talvella villasukat jalassa yötä päivää (yölle ja päivälle omansa).

Oon 34vee ja kovasti ihastunut tanssimatolla hyppimiseen! (eikä mikään konsolilelu, vaan ihan kunnon matto ;D)  Tanssimatolla on välillä pakko ottaa villasukat pois jalasta (ks edellinen kohta), kun siinä tulee "aika" lämmin. Valitettavan harvoin hypin, kun en haluaisi antaa lapsille mitään peliaddiktin esimerkkiä, joten pelaan vain kun lapset on isällään.

Ajattelen (tai keskustelen itseni kanssa pääni sisällä) eri kielillä. Tai joskus ääneenkin ihan vaan ääntämyksen vuoksi. Luen myös vieraskielisiä pakkausselosteita ääneen.

Oliko tarpeeksi outoa? :D Jos haluatte outoilla, niin napatkaa haaste mukaanne - en nyt ala erikseen ketään nakittamaan!

Terkuin
Miima

Ainiin! Mulla on huomenna työhaastattelu :O Sanokaas millä mä nyt vakuuttaisin, että kyllä mut kannattaa ehdottomasti ottaa töihin tälleen 5 v kotiäitiyden päälle??

Kommentit (14)

Tuo pureskeluhomma oli kyllä outoa :O :D.

Minäkään en tykännyt suklaasta ennen kuin odotin tyttöä... Se oli se mun outo raskaudenaikainen himoni (asia jota en ennen sietänyt)... Mies meinasi tippua tuolilta kun määräsin sen kauppaan hakemaan suklaata :D. Harmi vaan että suklaansyönti ei loppunut vauvan syntymään :D. Suolatikut oli toinen ja se kyllä jäi pois.

Iiiiiik, sä mihinkään työhaastatteluun VOI mennä... tai töihin ainakaan! Mistä sulla sitten riittää aika bloggaamiseen??? :D

No, sano niille että mitä tahansa täällä tapahtuukin niin neljän lapsen äitinä selviät siitä ihan taatusti sillä olet tottunut yllättäviin tilanteisiin ;). Lisäksi pystyt sujuvasti tekemään ainakin viittä asiaa samaan aikaan.

No pitäähän se nyt molempia puolia käyttää ja kuluttaa yhtä paljon ;)

Jos joku mulle maksais bloggaamisesta, niin mieluusti tätä tekisin työkseni ;D Joo, lehmän hermot ja multi-tasking hallussa! ;)

Onnea haastatteluun! No tottahan sut kannattais pestata! Oot organisointikykyinen, koska oot ollu kotona 5vee. Ja olipas hauskat outoudet sulla. :)

Kiitos, onnea tarviin ;) Vaikka tiedän että oon tosi hyvä työntekijä, niin se pitäisi vielä saada ne työnantajatkin vakuutettua!

Hyvin se haastattelu menee, oot vaan oma ittes! Onko oman alan hommia? Tuo lista oli kyllä hauska. Hieman repesin tuolle pureskelujutulle. Eipä tainnut tulla esille kouluaikoina :). Itse kans viiletän tiukasti villasukat tai tossut jalassa, kun varpaat on aina jääkalikkana.

Hah, oman alan hommia täällä käpylässä? No ei tod! Mutta tähän väliin kelpais moni muukin homma - kirjoitellaan sitten eläkkeellä ;)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Sarkasmiin taipuvainen 4 lapsen äiti Miima pyörittää yhden aikuisen voimin lapsiarkea, lohtushoppailee pihisti, sinkkuilee, sisustaa Ikealla, kokeilee keittiössä ja sen sellaista. Niin joo, ja kirjoittaa niistä ja ihan mistä sattuu tänne blogiin.

Seuraa somessa
Facebook

Ota yhteyttä bloggariin
variepasuora@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012

Kategoriat