Jatketaan kevätvermeiden parissa tarkastelemalla Molo kidsin SS14 mallistoa. Kuhinaa on aiheuttanut erityisesti girly rainbow -kuosi, ja Polly haalarit on kuulemma jo keskusvarastolta loppuunmyyty, joten Molo-buumi taitaa olla voimissaan.

Ensihuomio on, että nyt girly rainbow'n myötä tuo perinteinen rainbow näyttää entistä enemmän poikakuosilta. Eka kertaa kun näin tyttöversion, oli ajatus njääh, ja kun siinä rinnalla näki perinteisen sateenkaarikuosin, niin sekin tuntui ihan pläähiltä (eli tuntui että uusi kuosi pilasi molemmat kuosit!). Nyt on silmä vissiin tottunut, koska girly rainbow näyttää jo ihan kivalta. Tuttu rainbow taas näyttää nyt liian siniseltä, eikä tule meidän kaapissa esiintymään. Hopla takkia on näiden kuvassa näkyvien lisäksi atomic blue ja simply purple (ks. värit haalarikuvasta alla). Denim kuosi on taas vähän eri sävyinen, oranssit tehosteet sopii minusta loistavasti.

Polly haalaria on tänä keväänä 5 eri värissä (kuvassa olevien lisäksi rainbow). Itse jos olisin haalaria vailla, niin sitä mustaa kaipaisin kyllä (onneksi meillä on vanhemman malliston musta Polly kaapissa!). Violetti näyttää kuvissa hyvältä, pitäisi nähdä livenä (tosin eipä meillä ole pientä tyttöä jolle näitä tarttis).

Softshelleissä löytyy hyvännäköinen oranssi, ja kuulemma vihreäkin on livenä raikas - pitäisi nähdä, kun se kuvassa on vähän viileä mun makuuni (kuten Molon sävyt on viime vuosina olleet kautta linjan). Vaalea turkoosi näyttää kivalta, mutta onhan se ehkä vähän arka väri. Musta on perustyylikäs, ja tytöille on tuollainen pidemmän mallinen softshell - tykkään! Lisäksi on sitten sellainen perussininen. Pitäisi käydä hypistelemässä. Mulle oli vähän järkytys, kun Molo muutti viime keväänä softshell-mallinsa lämpimästä, sisältä fleecepintaisesta sellaiseen vedenpitävään verkkarikankaaseen. Olisinkohan jo päässyt shokista yli, voisiko näitä harkita? :D Ainakin oranssi ja musta sopisivat meidän kaappiin...

Hansel takki on minusta kivannäköinen (vähän miinusta sinisistä yksityiskohdista) - kysymysmerkki on edelleen tuo värisävy. Keltainen vetskari on kyllä hieno! Housuissa on nyt tapahtunut sellainen perustavaa laatua oleva uudistus, että vyötärö on säädettävä! Jes! Ennen näitä ei voinut edes harkita, kun olivat leveämmmät ja ilman säätöä. Nyt pitää hypistellä kyllä, ja laittaa alelistalle!

Tässä sitten pari kivannäköistä tyttötakkia vielä, ja tuo fleece on minusta tosi herkullinen tässä honey dew värissä!

Lisäksi mallistossa on samat kura- ja sadevaatteet samoissa väreissä kuin ennenkin. Koko ulkovaatemalliston voit käydä katsomassa täältä.

Mitäs tykkäätte Molon keväästä? Menikö jotain ostoslistalle?

Terkuin
Miima

Kommentit (28)

Mun mielestä toi tyttöjen rainbow on söötti. Ei ole kyllä sen kokoista, jolle voisi ostaa. Molon vk-housuissa oli viime keväänäkin vyötärösäätö ja olivat kapeanmalliset. Hintakin oli edullisemmasta päästä. Noita housuja varmaankin hankin meille. Muuta tarvetta ei ole.

Juu, kyllä se alkaa minunkin silmään näyttää jo hyvältä! Ai se oli jo viime keväänä toi housu-uudistus! Mulla mennyt sitten ihan ohi! :D

Anonyymi

Oranssi ja vihree softshell on hienot. Mutta ei oo tarvetta...alelistalle ehkä voi laittaa harkintaan.
-T-

No nyt näyttää jo paremmalta (kuin se edellinen Ticketin kevät).

Tykkään tyttöjen sateenkaarikuosista ja jos perheessä olisi tyttö, voisin hankkia tuota kuosia meille. Aivan ihana.

Eniten silmää miellyttää oranssi takki, vaikken muuten softcellien ystävä niin olekaan. Upea väri! Denim takki oranssilla vetskarilla on myös hyvännäköinen.

Meillä ei ole siis aikaisempaa kokemusta Molon vaatteita. Eka paitakin odottaa vielä käyttöä.

Joo, Molossa viehättää kaikki jännät leikkaukset ja yksityiskohdat, niihin on tosiaan panostettu! :) Itse olen ollut Molon ulkovaatteisiin tosi tyytyväinen, kaikki on kestäneet hyvin ja ulkonäkö on hieno!

Meille tuli jo molemmat rainbow takit, mutta vielä vähän niitä pohdiskelen, kun tosiaan tuntuu että kaikki on täksi kevääksi ne hankkinut!

Tuo Hansel-takki on tosi kivan värinen, mutta muuten on vähän plääh. Esikoisella on Molon sateenkaarihaalari viime keväältä ja uskoisin että sillä mennään vielä ainakin tämä kevät.

Mun pitää tulla joskus katsomaan livenä se vihreä ;) Oranssi kyllä näyttää lupaavalta, ja musta on aina tyylikäs!

Meilläkin haalari varmasti menee pienimmällä, mutta takeissa taitaa olla jotain puutteita - mutta en halua vielä miettiä niitä! :D

Anonyymi

Moi! Kiva blogi sulla! Mä en ihan ymmärrä tätä joukkohysteriaa tohon tyttöjen Rainbow-takkiin. Onhan se nyt hieno, mutta mulle tulee Reiman raitakuosit mieleen siitä, ja sen "oikean" Rainbow-kuosin rinnalla näyttää vähän jotenkin haalistuneelta sellaselta. Ehkä se johtuu siitä, et fanitan täysillä sitä perinteistä Rainbowta.

Kiitos, kiva kun pistäydyit (ja tervetuloa takaisinkin!) :) Oliskohan se niin, että kun ei ole ennen ollut mololla muuta raitaa kuin toi perinteinen rainbow, niin tyttöversio siitä on ikäänkuin ollut tilauksessa (kun monet pitää tuota vanhaa rainbowta poikien kuosina)? En tiedä, mutta tuntuu uppoavan kansaan :) Karkkihan se on!

Meillä ei varmaan ole nyt mitään erikoisempaa tarvetta, kun en jaksa osallistua joukkohysteriaan. Isompien tyttöjen Holly iskee kyllä. Saa nähdä, josko syksyksi se tai joku muu vastaava meille jostain alesta tupsahtaa :D

Holly softshell näyttää kyllä kivalta, melkein harkitsin Pinkille, mutta tajusin jo harkitessani etten ikinä raski sitä ostaa tuolle rymytypylle ;)

Itselläni on kolme poikaa ja oon kyllä sitä mietlä, että tuo tyttöjen uusi rainbow on karri ja pojille nuo ovat kyllä hieman tylsähköjä mutta koitetaan kestää :)

Karri? Onkohan tuossa joku tekstinsyöttöhässäkkä :D Mutta niin kyllä noi softshellit on pojillekin pirteitä - siniset ja turkoosit vähän perushöttöä!

Anonyymi

Mulle osu ja uppos, menin ihan sekasin näistä... Mulla on jäljellä kaapissa, ehkät vielä keväällä just soppelit, Nordic pollyt, semmoset perus siniset haalarit, pikku pojille, 1,5 vee ja 2,5 vee. Tilasin jo syksyllä nuo snow denim pollyt, molemmille näin kevääksi. Ja nyt isommalle tytölle tuon Girly Rainbown hoplaa takin

Tätä blogia ihana seurata, kivat nuo nimikointi tarrat, tilasin jokaiselle pikku ipanalle omat, tähän asti oon nimikoinu ommeltavat nimilappuset, että saan ne sitten kätevästi myös poistettua!

No teillä on sitten Moloisa kevät :D Mutta hyvän näköisiähän nuo on, että en ihmettele! ;)

Oi kiva kuulla, että tykkäät seurata! :) Nimikointitarrat on kätevät, ja ne saa kyllä irroteltua myös sitten kun tarvitsee :)

Anonyymi

Molon laatu on mennyt hurjasti huonompaan suuntaan tai laatu ainakin vaihtelee tosi paljon - kuin ostaisi sikaa säkissä. Pojalla meni puvusta jo vajaan 3 kuukauden käytön jälkeen vetoketju rikki ja samoihin aikoihin selässä ryhtiä antava kiristetty kuminauha rapsahti poikki. Tytön puvusta menivät polvet aivan puhki, tyttö on kyllä kova menijä mutta odottaisin "laatu"puvulta vähän parempaa kestävyyttä. Itse harkitsen siirtymistä toiseen merkkiin. Onko muilla samoja kokemuksia?

Voi ei :( Oletko reklamoinut? Meidän Molon vk-haalari on parin vuoden takaista mallistoa, ja siinä on tosi hyvä kangas, on ollut käytössä kahdella lapsella jo monta kautta eikä ole mitään vikaa. Tän kevään vk-housuissa ei vielä mitään jälkiä, mutta eihän noita nyt pitkään ole käytetty. Tuntuu että vähän joka merkillä on laatuvaihtelua nykyään, ja näillä hinnoilla se on kyllä aika paha juttu... :/

Anonyymi

Reklamoin maahantuojalle pojan puvusta, mutta heidän "varastot" oli juuri laitettu kiinni ja eivät voineet toimittaa uutta pukua. Mitä kyllä ihmettelen suuresti!? Petyin kuinka asia hoidettii minun suuntaani. Kaavailin pojan puvun kestävän vielä ensi talvelle, mutta ei mennyt ihan suunnitelmien mukaisesti. Tytön puvusta en viitsinyt reklamoida, koska puku oli päällä jo toista talvea. Silti ihmettelen kankaan kestävyyttä, kun polvissa ei ollut kyse mistään kulumasta vaan molemmista polvista kangas kului ja kului kunnes repesi ihan täysin. Tällaiselta valmistajalta odottaisin näillä hinnoilla tasaista laatua...

No höh :( Kyllä kannattaisi panostaa reklamaatioiden käsittelyyn - sillä on kuitenkin iso merkitys kuluttajan mielikuvaan merkistä... Ja huonoista kokemuksista yleensä kerrotaan eteenpäin, joten imagotappiotahan siinä tulee! Hinnat on tosiaan sitä luokkaa, että rahoilleen toivoisi vastinetta!

Anonyymi

Vanha keskustelu, mutta samoja kokemuksia. AW15 Girly rainbow talvihaalari kului karmeaan kuntoon, vaikka käytettiin vain lumisena aikana. Takapuoli ja polvet ihan pehmoisiksi kuluneet..myyjäliikkeen kommentti oli, ettei mikään merkki ole kestävä ja käyttäjässä ollut vika...Minä kun luulin, että lasten ulkovaatteiden tulisi kestää lasten ulkoleikkejä? Uusi haalari saatiin tilalle, mutta myin sen. Yhtäkään ko. merkin haalaria ei meille tule, laatu ei ole sitä millä maine aikanaan on saatu.

Voi harmi :-( Ei pitäisi kyllä pelkällä lumella kulua tuolla lailla! Hyvä että saitte kuitenkin uuden tilalle, että siinä mielessä onnistunut reklamaatio. Aika paljon on nyt ollut juttua laatuheittelystä - toivottavasti viesti menisi valmistajalle ja tekisivät jotain asialle!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Sarkasmiin taipuvainen 4 lapsen äiti Miima pyörittää yhden aikuisen voimin lapsiarkea, lohtushoppailee pihisti, sinkkuilee, sisustaa Ikealla, kokeilee keittiössä ja sen sellaista. Niin joo, ja kirjoittaa niistä ja ihan mistä sattuu tänne blogiin.

Seuraa somessa
Facebook

Ota yhteyttä bloggariin
variepasuora@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012

Kategoriat