Monesti olen kuullut sanottavan, että kyllä sen sitten tietää, kun on lapsiluku täynnä. Moni on kuulemma vauva sylissään aivan autuaallisen onnellinen ja helpottunut, että jes, nyt tää on se viimeinen vauva, eikä enempää enää tule. Jonkinlainen varmuus laskeutuu heidän yllensä, ja siitä hetkestä eteenpäin he eivät enää koskaan tunne vauvan kaipuuta. No minä en ole tällaista valaistumista kokenut.

 Aika jännä juttu, ja monelta loksahtaa suu auki kun kerron, mutta ennen kuin tapasin lasteni isän, olin ihan vakuuttunut, että minähän en muuten mene naimisiin, enkä tee lapsia. Että ihan uranainen minusta tulee. Teini-ikäisen vakaumuksella (ja sehän on vakain vakaumus mitä on, oman aikansa). En minä ollut koskaan ollut lapsirakas, enkä kokenut itseäni millään lailla äidilliseksi. Kukapa olisi arvannut?!?

Onkohan se joku biologinen juttu sitten, mutta rakastuttuani tuohon ihmiseen, yhtäkkiä halusinkin palavasti oman vauvan. Vauvakuume oli vakavaa laatua, ja paheni vaan. Olimme jutelleet, että mies halusi kolme lasta, ja minä halusin kaksi lasta. En minä mitenkään painostanut, mutta kyllähän miestä piti houkutella, tosi nuoriahan me oltiin ja opinnot ihan kesken. Olin 23-vuotias, kun esikoinen syntyi. Vaihdoin alaa tuossa vaiheessa, ja aloitin uudet opinnot, kun esikoinen oli 1v3kk. Toinen lapsi suunniteltiin kalenterit kourassa, mitenkä se parhaiten osuisi lukukauden loppuun, niin että lapsi olisi mahdollisimman iso välivuoden jälkeen, kun jatkaisin opintoja. No hyvinhän se osui, toukokuun loppupuolelle. Toista lasta en mitenkään kuumeillut, se oli sellainen selviö.

Tuossa vaiheessa meidän lapsitoiveet kierähtivät sitten toisin päin. Miehelle olisi riittänyt kaksi lasta, mutta minä aloin kaivata kolmatta. Yritin kovasti järkeillä tunnetta pois, että kyllähän nämä kaksi riittävät, mutta ei se lähtenyt, kasvoi vaan voimassaan. Minä en ole sellainen ihminen, joka jankkaa asioita - selitin ja kerroin miehelle miltä minusta tuntuu ja miten voimakkaasti. Sen jälkeen en aiheeseen palannut. Tein jo yksinäistä surutyötäkin asiasta, kun vaikutti siltä, että mies ei muuta kantaansa. Myin kaikki vauvakamat ja lastenvaatteet. Yritin hyväksyä asian. Kunnes sitten mies yhtäkkiä ilmoitti, että kolmas lapsi on tervetullut. Mikä onni! Tulin heti raskaaksi, mutta se raskaus päättyi traumaattisesti. Shokissa pelkäsin myös sitä, "peruuko" mies nyt lupauksen vauvasta, ja kysyinkin sitä heti sairaalassa. Ei se perunut. Tulin taas heti uudelleen raskaaksi, ja sepä olikin henkisesti ihan helvetillinen raskaus, mutta ei siitä sen enempää tässä jutussa.

Olisi kuvitellut, että kolme lasta olisi ollut sopivasti. Mies oli ainakin sitä mieltä. Minä ajattelin salaa, että voisihan näitä ihania olla lisääkin, mutta tiesin ettei mies halua, ja päätin siihen mukautua. Kunnes sitten ylläri, olinkin yhtäkkiä raskaana, kun kolmonen oli juuri täyttänyt vuoden! Minulle tosi ihana yllätys, miehelle varmaan ilman tuota ihana-etuliitettä. Sen jälkeen mies kiiruhti suoraan vasektomiaan. Olisin minä vaikka viidennenkin voinut haluta, mutta tuossa tilanteessa peli oli selvä, ja nautin täysillä viimeisestä raskaudestani ja viimeisestä vauvastani. Ja tein sitä surutyötäkin, jälleen kerran. 

Kunnes sitten tuli ero. Se tuli tosi äkkiä ja käynnisti melkoisen kriisivaiheen. Tiedättekö, mikä ajatus minulle nousi pintaan, ja antoi minulle lohtua kriisin keskellä? Se, että nyt voisin vielä saada yhden lapsen. Menetetty tytär jätti tytön kokoisen aukon perheeseen. Ehkä voisin saada vielä pienen tyttären jonkun muun kanssa. Takerruin ajatukseen, kuin hukkuva oljenkorteen - jotain positiivista tässäkin paskassa. Todella irrationaalinen idea, kun olet juuri tullut lempatuksi 15 vuoden liitosta. Mutta ei kai sitä kovin rationaalinen olekaan kriisissä.

Niin että onko se lapsiluku täynnä? En minä tiedä. Noin niinkun järjellä ajateltuna, kyllä, ehdottomasti. En haluaisi, että lapsillani olisi eri isiä, menisi jotenkin hankalaksi. Lapset eivät koskaan olisi tasa-arvoisia toistensa kanssa, jos isät olisivat eri määrin mukana arjessa, heillä olisi erilainen elintaso jne.

No tunteella ajateltuna? Niin. Ei ole tullut sitä ahaa-ideaa, että lapseni on nyt tehty. Olisi kiva, jos olisi asiasta ihan varma. Siis ihan varma, eikä "ihan?" "varma?" Jotenkin, vaikka olen järkitasolla ihan varma, niin en vaan pysty menemään siihen sterilisaatioon, ei siitä vaan tule mitään. Lapset usein katselevat vauva-kuvia ja huokailevat aawww miten suloinen. Joskus ovat kyselleetkin, voisiko meille vielä tulla vauva. Olen sanonut, että ei voi tulla. Ja silti mietin, miten se vauva olisi kyllä koko perheen lemmikki, myöskin sen kohta 15-kesäisen teinipojan. Mutta ei, EI! Ei? Ei kai? Järki voittaa?? Olen jo niin vanhakin, että eiköhän nuo ajat ole jo takana. Vai?

Onko sun lapsiluku täynnä? Oletko sinä tuntenut, että nyt se muuten tuli täyteen? Vai järjelläkö se tuli täyteen? Vai onko sulla jäänyt vauvankaipuu puuttumaan alunperinkin?

Terkuin

Miima 

Kommentit (32)

Vierailija

Kyllä sinä vielä ehdit :) Itse olin 38-vuotias kun nuorempi poikani syntyi - pojilla on ikäeroa reilut 14 vuotta. Olisihan siihen ainakin yksi lapsi väliin mahtunut, mutta eihän se elämä aina mene niin kuin on suunnitellut / haluaisi. Joskus aikoinaan ajattelin, että haluaisin kolme lasta, mutta monestakin syystä johtuen lapsiluku jäi kahteen (ja vanhempi heistä on jo nuori aikuinen). Omalla kohdallani lapsiluku on ollut aika pitkälti "järjellä" päätetty ja me molemmat vanhemmat olemme olleet hyvin samoilla linjoilla asian suhteen. Ensimmäisen lapsen kanssa olin tuttavapiireissä nuorimpia äitejä ja toisen lapsen kanssa vanhimpia, jollen vanhin. Joskus juniori (8-vee) on toivonut, että me vanhemmat olisimme vähän nuorempia (isä oli 44-vee nuoremman pojan syntyessä), mutta se asiahan on vaan hyväksyttävä, vanhempiaan ei voi valita.

Miima Väri-epä-suora
Liittynyt29.9.2015

Joo, kyllähän niitä lapsia tehdään vielä reilusti päälle nelikymppisenäkin, että ei siinä mielessä ole poissuljettua, mutta itse joskus aikaisemmin ajattelin, että en tekisi enää 35 ikävuoden jälkeen. Eikähän mulla mikään vauvakuume ole, mutta ei myöskään sellaista varmuutta, että ehdottomasti ei :D Tarpeeksi kun vatuloi, niin luonto pitää huolen, ettei lisäänny enempää ;D

Eihän se mene niin kuin suunnittelee. Onneksi olette saaneet nuo kaksi! :) Minä vähän luulen, että se menetys lopetti kohdallani järjellä ajattelun vauva-asiassa, ja sitä tunteella ajattelua olen koittanut sitten saada suitsittua aina siitä eteenpäin :D

Vierailija

Moi! Täällä odotetaan nyt neljättä lasta ja todellakin minulla on nyt se tunnevettä lapset on minun osaltani nyt tässä! Vaikka hän ei ole vielä syntynytkään, jokunen kuukausi vielä odotellaan mutta sen vain tietää että tämä on se viimeinen ..ennen kuin lapsia ei ollut ajattelin että kaksi on se ehdoton maksimi. Kun ensimmäinen syntyi tiesin heti että näitä haluan lisää ja kolme alkoi tuntua hyvältä määrältä..no kun se kolme saatiin silti joku kaiherrus tuolla sisimmässäni oli että josko vielä se neljäs niin olisi tasaparit..?miestä ei näihin lapsukaisiin kummemmin ole tarvinnut suostutelle. Hän isosta perheestä ja tottunut elämään.mitään vauvakamoja en kolmosen jäljiltä raskinut hävittää kun se tunne ja ajatus oli että entäs jos vielä kuitenkin..no niin se nelonen tulossa on ja nyt se tunne vaan on niin vahva että ei enää tämän jälkeen. Ja on tosiaan helpottavaa kun voi luopua kaikesta vauvoihin liittyvästä tämän jälkeen ilman minkäänlaista haikeutta. Ja jos järjellä ajatellaan niin ne kolme lasta olisi silloin ollut hyvä mutta järjen ääni unohtui jonnekkin jossain välissä ☺ itse olen päättänyt että tämän synnytyksen jälkeen menen sterilisaatioon heti kun mahdollista. Vaikka meille tulisi miehen kanssa ero en silti haluaisi enää lapsia vaikka tapaisin millaisen misterin ☺ miehelle olen yrittänyt puhua josko hän menis steriin kun se miehelle helpompi tehdä mutta hän ei taas ole valmis.. hän sanoo että entäs jos meille tulee ero ja hän löytää uuden naisen jonka kanssa tehdä uutta sarjaa 😃 eli hän ei ole valmis ja minä sanoinkin hänelle että ihan vapaasti jos siltä tuntuu mutta minun mukelot on nyt tehty 😁 enkä todellakaan olisi koskaan uskonut että näinkin monta lasta joskus saan. Mutta iän puolesta sinulla kyllä on vielä aikaa siihen iltatähtöseen että nou banic ja eihän sitä koskaan tiedä mitä elämä tuo kun kuuntelee sydämen ääntä ja heittää ne aivot narikkaan😉

Miima Väri-epä-suora
Liittynyt29.9.2015

Oi että, teillä on kohta vauvantuoksua sylissä, onnea onnea <3 Onpa hienoa, että sulla on tuo varmuus, että nyt riittää - minäkin haluaisin sellaisen tiedon tuonne sydämeen :D Ehkä se sinne vielä painuu, saa nähdä. Minullekin oli yllätys, että hurahdin näin kovin näihin lapsukaisiin - onhan 4 lasta muiden silmissä Paljon. Omissa silmissä tietty ei ole, kun ne on omia, eikä osaa kuvitella, että niitä ei olisi :) Tai ehkä silloin, kun pitäisi mahtua autoon, tajuaa, että onhan meitä "muutama" ;D

Nautihan viimeisestä raskaudesta ja viimeisestä vauvasta! <3

Vierailija

Kiitos psljon onnitteluista ☺kieltämättä välillä hirvittää millaista se arki neljän kanssa on mutta eiköhän me selvitä ☺ ja kun ne lapset tosiaan on niitä omia niin se tuntuu varmasti aivan luonnolliselta kun ne pyörivät sitten kaikki tuossa ympärillä...olisikin mukava kuulla vaikka postausta sinulta arjesta neljän lapsen kanssa millaista nyt ja millaista silloin kun he olivat pienempiä...miten lomat sujuu, onko kaikilla lapsilla ollut omat huoneet, minkä kokoinen talo, ja ovatko ihmiset ällistelleet lapsilukuanne yms juttuja ?

Miima Väri-epä-suora
Liittynyt29.9.2015

Minusta kolmen lapsen ja neljän lapsen välillä ei ollut massiivista eroa arjen sujumisen kannalta, vaikka kolmonen olikin vielä pikkuinen kun nelonen syntyi. Toki neljäs lapsi tekee sen, että tarvitaan tila-auto, mutta ihan noin niinkun arjen tasolla ei kauheesti keikauttanut mihinkään suuntaan. Minusta se isoin muutos on yhdestä lapsesta kahteen lapseen!

Hmm, hyvä postaus-idea, mutta en vain tiedä saisinko siitä järkevää kokonaisuutta :D Meillähän teinipoika asuu isällään, eikä ole niin tiiviisti meidän arjessa mukana.  Ei todellakaan ole kaikilla omia huoneita, ei tässä asunnossa, eikä ollut silloinkaan kun asuttiin saman katon alla ydinperheenä. Pienet pojat jakavat huoneen, eikä siinä ole ongelmaa ollut. Aikoinaan ajateltiin, että saavat omat huoneet sitten kun esikoinen muuttaa pois kotoa :D Jos tässä kämpässä asun "ikuisesti", niin sitähän ei nyt sitten tule tapahtumaan, mutta se on vaan elämää (eikähän ne osaa vaatia kun ei ole koskaan omia huoneita ollut).

Lomatkin on nyt ihan eri juttu kuin ydinperheessä - silloinhan reissattiin ihan minimaalisesti, jotain huvipuistoreissuja silloin tällöin. Nyt sitten kun on erottu, niin minä (joka tykkään reissata) vien lapsia eri kokoonpanoilla pienille reissuille milloin minnekin. Koko poppoolla vähän harvemmin, kun se on haastavaa mahtumisen kannalta, jos mukaan tulisi muitakin (tarvitaan ainakin kuski). 

Pitää makustella, saako tästä aiheesta kokonaisen postauksen, jätetään hautumaan! :)

ikuinen vauvakuume

Meille on mieheni kanssa 3 lasta. 3 ja 2 vuotiaat ja nuorimmainen on 2 viikkoa vanha ja neljännen kyllä haluan. Minä tuskin koskaan tulen olemaan sitä mieltä että en halua lisää lapsia, mutta saa nähä mitä mieltä tuo toinen osapuoli on :)

Miima Väri-epä-suora
Liittynyt29.9.2015

Oi teillä on ihan pikkuruinen ihme siellä, onnea <3 Mitenkähän suureksi teidän perhe vielä kasvaakaan - toivottavasti pääsette yhteisymmärrykseen (koska sehän voi olla hyvinkin kipeä asia, jos ollaan eri mieltä tällaisessa aiheessa)!

Vierailija

Meille on nyt tulossa kesällä kolmas, viimeinen lapsi. Itsellä ollut haaveissa vähintään kolme lasta ja miehellä 2-3 lasta, joten siksi päädyttiin tähän. Olen sopeutunut ajatukseen, että tämä on viimeinen raskaus ja lapsi, mutta mitään "ei enempää" -tunnetta ei ole. Toivon, ettei mitään suurempaa kuumeilua neljännen suhteen tulisi, mutta olen jo ennen lapsia ollut varma, että kuulun niihin, jotka haaveilevat aina yhdestä lisää. Aikaahan sitä vielä olisi, kun ikää on 25 vuotta, mutta en haluaisi lapsille kovin isoa ikäeroa ja toisaalta olen myös aina ajatellut, etten enää yli 30-vuotiaana yrittäisi saada lapsia. Yksi iso haaveeni on myös ryhtyä (pyrkiä) sijaisperheeksi, ja mies olisi siihen valmis vielä kolmen, muttei neljän oman lapsen kanssa, joten siksikin lapsilukumme tulee nyt täyteen :) 

Miima Väri-epä-suora
Liittynyt29.9.2015

Sielläkin odotellaan perheenlisäystä, onnea myös teille! Mullakin oli tuollainen, että sopeuduin siihen ettei lapsia enää tule tosiasioiden edessä. Mutta nyt kun se olisikin vielä mahdollista, olen vähän pihalla :D 

Sä oot vielä tosi nuori ja ehdit toteuttaa monenlaista perheenkin suhteen! :)

Yeminah

Voi miten samanlaisia pohdintoja kuin minulla. Olen aina tiennyt haluavani monta lasta. Mieheni halusi aluksi kaksi, sitten kolme. Neljäs tuli vähän kuin yllätyksenä (ei nyt täysin, mutta ei suunnitellustikaan), ja mies oli aluksi kauhuissaan, mutta nyt kun meillä on kotona nämä 7v, 5v, 3v ja 10 kk ei hän ketään poiskaan antaisi. Kävi tässä alkuvuodesta omasta tahdostaan vasektomiassa. Suostuin siihen, koska koen että jos hän on asiasta varma, niin minulle sopii myös. Itse en olisi pystynyt lopullista ratkaisua tekemään. En ole vieläkään saanut sitä tunnetta, että lapset ovat tässä. Vaikka periaatteessa tilanne on hyvä enkä nyt juuri tähän vauvaa haluaisi, sain itseni tänäänkin kiinni ajatuksesta "jospa vielä joskus olisi vauva"... Toivottavasti tästä ei tule liian kipeää asiaa, koska ajattelin olevani valmis miehen vasektomiaan. Ja tunnen nytkin olevani silti sinut asian kanssa. Toivottavasti tulevaisuudessakin. Mutta, niin. Sitä kuuluisaa tunnetta "ei enempää lapsia minulle" olen myös odotellut ja ihmetellyt eikö se kaikille sitten tulekaan...

Miima Väri-epä-suora
Liittynyt29.9.2015

Meiltä puuttuu joku lapsirajoitin? ;D Ihan samanlaisilta tosiaan kuulostaa sinunkin mietteet! Jos joku kysyisi, että haluanko vielä vauvan, niin en voisi oikein sanoa, että erityisesti just nyt haluan, mutta en voisi oikein sanoa myöskään että lopullisesti en halua :D Ehkä kaikille vaan ei tule sitä lopullista ei-enää-tunnetta! En usko, että sinulla mitään kriisiä asiasta tulee :)

Vierailija

Ei ole lapsiluku täynnä eikä ehkä koskaan tulekaan täyteen. Vain yhden lapsen olemme saaneet, vähintään kahta olisimme toivoneet. Kaksi raskautta alkoivat nopeasti, niistä ensimmäinen nyt 2,5-vuotias vilkas pojanvesseli, toinen meni kesken. Sen jälkeen en enää yhtäkkiä olekaan tullut raskaaksi :( Tuntuu, ettei tätä (sekundääristä) lapsettomuutta ole lupa surra, vaikka se tekee kuinka kipeää. Se suru ei yhtään vähennä rakkauttani ja kiitollisuuttani pienestä pellavapäästäni. Toinenkin mahtuisi ja rakkautta riittäisi vielä.

Miima Väri-epä-suora
Liittynyt29.9.2015

Onpa surullista :( Olet tietty saanut kuulla näitä "olettehan te sentään saaneet tuon yhden" -juttuja. Haluaisin uskoa ettei ihmiset tarkoita pahaa - ehkä he ei vaan tiedä mitä sanoa, ja sitten tulee jotain tällaista. Totta kai on lupa surra, ja pitääkin. Toivotaan, että toiveenne vielä käy toteen! :)

Vierailija

Juuri tällaisia - ja muitakin ikäviä ja vähätteleviä - kommentteja olen kuullut liikaa. Kyse ei varmasti ole ilkeydestä vaan nimenomaan siitä, että kun ei oikein tiedetä mitä sanoa, sanotaan vaan jotain, kun tuntuu että hiljainen läsnäolo ei riitä. Maaret Kallio kirjoitti juuri aiheesta blogissaan viisaita sanoja.

Katsotaan, mitä elämä tuo tullessaan!

Miima Väri-epä-suora
Liittynyt29.9.2015

Minusta, jos ei tiedä mitä sanoa, niin voi sanoa, että "en tiedä mitä sanoa, mutta kuuntelen mielelläni jos haluat puhua". Empatiaan ei vaadita sitä, että itsellä olis sama kokemus.

Kyllä se elämä tuo jotain hyvääkin sitten vuorostaan! :)

Vierailija

Juuri näin! Ei tarvitse osata sanoa mitään, mutta on hienoa, jos jaksaa olla läsnä siitä huolimatta ja kuunnella, jos toinen haluaa puhua. Elämä on antanut paljon hyvää ja tuo sitä varmasti vielä lisää :)

monsq

Itselläni on kaksi ihanaa alle 3v lasta. Arki on kaaosta, mutta minun lapsilukuni ei ole täysi. En juuri nyt edes haluaisi lisää. Vasta sitten, kun esikoisen kanssa täytyy aloittaa kouluun valmistautuminen (eli ehkä joskus eskariaikaan). Mies on päättänyt toisin. Mieheni mukaan lapset on nyt tässä ja hän tutkii omia vaihtoehtojaan sterilisaatioon. On sanonut, että jos lisää haluan, niin saan vaihtaa miestä. :/

Miima Väri-epä-suora
Liittynyt29.9.2015

Se on kyllä paha, jos vanhemmat on ihan eri mieltä lapsiluvusta. Ketäänhän ei saa eikä pidä pakottaa vanhemmaksi, mutta asia voi olla todella herkkä sille joka vielä vauvaa kaipaa, että jonkinlaista empatiaa vois miehetkin opetella. Ja mun mielestä esim. sun miehes voisi hyvin odotella sen muutaman vuoden tuon vasektomian kanssa, niin näkisitte ajan kanssa lähentyykö teidän kannat olenkaan vai ei, tulisi siinä samalla teillä käsiteltyä sitä asiaa kunnolla, eikä vaan tuolleen yksipuolisesti "tämä oli tässä ja piste eikä asiasta keskustella". Koska sullehan se asia ei ole käsitelty sillä, että toinen noin ilmoittaa, vaan asian käsittely (ja surutyö) vasta alkaa siitä. Voimia!

äiti neljälle

Neljä lasta. Olimme vannoutuneita 2 pojan vanhempia. Kolmas poika tuli yllätyksenä. Olimme molemmat iloisia, pääsin onnenkantamoisella pois tiukasta työtilanteesta ja virka odotti äitiyslomalaista. Isot pojat ovat aisapari ja mies halusi kolmannelle pojalle"kaverin" ja saimme tytön. Ennen lapsia meillä oli keskenmeno (poika). Ollaan siirrytty isompaan autoon, joka on äidin unelmien täyttymys. Lapsilla käytössä koko yläkerta ja 3 huonetta. Tilaa ei ole liikaa, mutta ei tule säilytettyä turhaa tavaraa.

Lapsiluku on täynnä. Tunne on vahva. Tämä riittää, koska perheessä mm. pitkäaikaissairautta. Yli 20 vuotta oltu yhdessä. Esikoinen lähtee parin vuoden sisällä. Tuntuu haikealta, mutta hyvältä. Elämä on antanut valtavasti!

Vierailija

Meillä alunperin minä halusin neljä ja mies kolme lasta. Neljä niitä nyt on, kun kolmas olikin tuplat. Minulle ei myöskään koskaan tullut ei enää enempää lapsia tai ehkä toisen jälkeen oli hetkellisesti sellainen olo, että eiköhän nämä nyt riitä. Nyt kipuilen sen kanssa, että enää en oikeasti voi saada lapsia(vaihdevuodet teki siitä lopun liian aikaisin). Vaikka oikeastihan minulla ei olisi ollut edes lääkäreiltä lupaa tehdä enempää, koska oma terveyteni ei sitä olisi enää kestänyt. Viimeisessäkin raskaudessa oli hengenlähtö lähellä. Mutta ajatus siitä, että voisi vielä sen viidenkin tehdä, jos siltä alkaisi tuntua, oli jollakin tavalla lohduttava. Nyt kun ei tuohonkaan ajatukseen voi enää turvautua, niin kriisi on ollut niin kova, että parisuhdekin oli jo katkolla. Ja vieläkin kipuilen asian kanssa. En koe kuitenkaan olevani vielä kovin vanha vähän päälle nelikymppisenä ja vain muutaman vuoden vanhempi kuin äitini, kun sai nuorimman veljeni.

Miima Väri-epä-suora
Liittynyt29.9.2015

Ymmärrän kyllä tuon, että kun olet vielä noin nuori, niin vaihdevuodet tuntuu väärältä. Et saanut itse luopua vauva-ajatuksesta omaan tahtiin, vaan luonto päätti sen sinun puolesta ennen kuin olit valmis. Tai jotain sellaista. Voimia - anna sille kipuilulle oma aikansa, mutta älä jää siihen kiinni (ja koita jakaa miehes kanssa se jos mahdollista)! 

Memmu

Ensimmäinen lapsi kohta 17-v.,eikä hänen syntymän jälkeen ollut minkäänlaista vauvakaipuuta,toinen lapsi reilu 2-v. ja vauvakaipuu katosi taas hankalaan vauvavuoteen,joten eiköhän nämä tenavat ole tässä,itse kohta 37-v. :)

Elina V.

Tapasin mieheni kun olin 40 v. Ajattelin heti että nyt voisin haluta sen vauvan. Esikoinen, ainokainen, syntyi kun olin 43. Pelkäsin koko raskauden ajan( mitään ongelmaa ei ollut, vain korvien välissä) ja toista emme uskaltaneet yrittää. Joskus harmittaa, joskus ei. Luota vaan itseesi!

Miima Väri-epä-suora
Liittynyt29.9.2015

Kuulostaa ihanalta (ei nuo pelot, vaan se, että tiesit heti että tässä on tulevan lapsesi isä) :)

Minähän en nyt vauvakuumeile, mutta en voi sanoa myöskään että ehdottomasti en enää haluaisi vauvaa. Että luota nyt tässä sitten itteensä :D

Vierailija

Tässä yksin neljän lapsen kanssa...lapset 7,5,3 ja nuorin 10 kk...ja vauvakuume...ikuinen sellanen...no eipä ole ketään kenen kanssa lasta saadakaan ja tuntuisi myös ihmeelliseltä jos lapsella olisi eri isä. Mutta sille tunteelle ei voi mitään että "mitä jos vielä yksi". Saa nähdä mitä tulevaisuus tuo, tällä hetkellä kun oon ollu yksin siitä asti kun neljättä odotin ekalla kolmanneksella ja raskaudet vaikeat niin pelko on että mitä jos taas jäisin yksin? Ja huoltoriidat eivät tietenkään asiaa paranna, ehkä en ketään miestäkään enää uskalla elämääni päästää...silti en pääse siitä pienestä tunteesta irti että mitä jos joskus vielä viidennen saisi...?

Miima Väri-epä-suora
Liittynyt29.9.2015

Minustakin olisi tosi outoa (ja tosi hankalaa), jos olisi lapsia eri isille. Tiedän ettei se ole tavatonta ollenkaan, mutta omalla kohdalla.

Sulla on ollut raskas vaihe :( Voimia! Keskity nyt tekemään sinun ja lasten elämästä paras mahdollinen - tiedä miten se elämä sitten yllättää :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Sarkasmiin taipuvainen 4 lapsen äiti Miima pyörittää yhden aikuisen voimin lapsiarkea, lohtushoppailee pihisti, sinkkuilee, sisustaa Ikealla, kokeilee keittiössä ja sen sellaista. Niin joo, ja kirjoittaa niistä ja ihan mistä sattuu tänne blogiin.

Seuraa somessa
Facebook

Ota yhteyttä bloggariin
variepasuora@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012

Kategoriat