Minä olen aina ihmetellyt, miksi kameralaukut on niin saakelin rumia! Eikö voisi kuvitella, että valokuvaaja, visuaalisena ihmisenä, haluaisi kantaa välineensä jossain tyylikkäässä laukussa? Mutta ei - kameralaukut on pitkälti funktionaalisuuden varaan suunniteltuja kangaslaukkuja, jotka näyttää ihan joltain Anttilan halpisrepulta. Ja hinta on silti melkoinen. Minähän en sellaisista ala maksamaan. Joten armoton googletus, mistä saisi kameralaukun, joka näyttäisi kivalta - mieluusti ihan käsilaukulta. Suomesta ei tietty löytynyt mitään järkihintaista tuotetta, mutta ulkomailta löysin moniakin vaihtoehtoja, jotka näyttävät toden totta ihan nahkaisilta käsilaukuilta, eivätkä maksa mansikoita! Tässä kuvia Jo Totes laukuista (kuvat jototes.com). Niitä löytyy hirmu ihanissa väreissä (pinkkiä, keltaista, petrolia jne.), mutta mulle käytännöllisin ja kaikkiin vaatteisiin sopiva väri on musta, joten kuvat mustista laukuista.

Päädyin sitten tilaamaan tuon mustan Abby laukun, joka on kahdessa alimmassa kuvassa. Vaikka muissa malleissa olisikin kivoja taskuja, ja muita yksityiskohtia, niin ne on kyllä aika julmetun isoja! Itse en ole osannut lähteä jättilaukku-muotiin, vaan olen tottunut kanniskelemaan sellaista maltillisen kokoista käsilaukkua, joten nuo isommat tuntuivat kerta kaikkiaan liian suurilta mun käyttöön. Myöskin kamerani on isoista ominaisuuksistaan huolimatta minijärkkärin kokoinen, joten senkään puoleen ei ole tarpeen mitään jättisäkkiä hommata. Nyt vaan malttamattomana odottelen, kauanko kestää toimitus (Saksasta, mistä toimitus paljon halvempi kuin Ameriikasta tai Brittilästä)!

Millainen kameralaukku sulla on, onko kameralaukun ulkonäöllä väliä, ja mitäs tällaisista tykkäät? Kiinnostaako tarkempi postaus laukusta, sitten kun se saapuu?

Terkuin

Miima

Kommentit (6)

titti / Tittin elämää

Meille on paketit Saksasta ja Iso-Britanniasta tullut melkein nopeemmin kuin Suomesta :D!

Mulla ei ole kameralaukkua. Reissussa pidin ihan vain käsilaukussa, meni sielläkin :) Paljon kätevämpi oli, kun ei montaa laukkua tarvinnut raahata :)

Miima Väri-epä-suora
Liittynyt29.9.2015

No toivottavasti tulee sitten nopeasti! Joo en minäkään tykkää raahata monia laukkuja mukana - tuossa onkin ideana, että mahtuu kaikki muutkin käsilaukkukamat mukaan :) Ja voi käyttää pelkkänä käsilaukkuna myös. Ihan peruskäsilaukkuun en kuitenkaan viittis laittaa kallista kameraa.

Vahteristonemäntä

Onpas tyylikkäitä kameralaukkuja! En tiennyt tuollaisia olevankaan.

Mulla on just sellainen musta peruskameralaukku. En ole edes tiennyt, että niitä on muunlaisia. Enkä koe kameralaukkuani erityisen rumaksi: reput ja kameralaukut ovat minulle tuotteita, joissa toimivuus on tärkeintä ja ulkonäkö sivuseikka. Kunhan ei nyt ihan silmille hypi ;)

Onhan tuollainen esittelemäsi kameralaukku toki nätti, mutta uskallatko varmasti laskea sen maahan? Minä en ehkä uskaltaisi, vaikka se varmasti kestääkin likaa jne.

Mutta myönnettäköön, että olen monissa muissakin asioissa melko mukavuudenhaluinen ja käytännöllinen. Ulkonäköasiat tuppaa välillä jäämään taustalle ;)

Mielenkiinnolla luen kauniin kameralaukun käyttökokemuksista.

Miima Väri-epä-suora
Liittynyt29.9.2015

Eikö olekin! :) Hmm, miksi et uskaltaisi laskea laukkua maahan (ja toisaalta - miksi pitäisi laskea se maahan? itellä on aina kehon poikki roikkumassa kuvaustilanteessa). Pohja on kova ja kaikki sivut on pehmustettu, ulkopinta on vedenpitävää keinonahkaa.

Mulle on kyllä aika paljonkin väliä miltä tavarat näyttää. Eräät pyörittelee silmiään, kun sanon, että autonkin valitsisin varmasti ulkonäön perusteella ;D Mulla taitaa vähän helpommin just hyppiä silmille kaikki mikä ei ihan ole omaan makuun. Oon aina tykännyt (mulle) kauniista asioista.

Minusta tää on mielenkiintoinen tuote, joten jonkinlaisen esittelyn kyllä laitan ilmoille, kunhan pääsen laukkua hypistelemään! :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Sarkasmiin taipuvainen 4 lapsen äiti Miima pyörittää yhden aikuisen voimin lapsiarkea, lohtushoppailee pihisti, sinkkuilee, sisustaa Ikealla, kokeilee keittiössä ja sen sellaista. Niin joo, ja kirjoittaa niistä ja ihan mistä sattuu tänne blogiin.

Seuraa somessa
Facebook

Ota yhteyttä bloggariin
variepasuora@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012

Kategoriat