Jou-jou-joulukalenterin-hommaamis-aika! Normaaleilla ihmisillä se alkaa about nyt ja hitaimmat ihmettelee asiaa joulukuun puolella. Mutta mä tietysti harrastan poikkeavaa käytöstä ja ostin ekan joulukalenterin jo heinäkuun helteillä... no hei Lego Starwars kalenteri kympillä, todellakin ostin! Toiselle perheen pienemmistölle hankin joku aika sitten alella Lego City joulukalenterin. Eli Herrat on kalenteroitu.

Perheen neiti-väestö sen sijaan aiheuttaa päänvaivaa. NOKU EMMÄ TIIÄ kuuluu, kun yrittää toiveita tiedustella. Lego Friends oli pari vuotta sitten, joten se on jo nähty. Barbie EI TOD. Meikkikalenteria en osta. Jos olis vaikka kynsilakkaa ja hiusjuttuja, niin joo, se olis ihan kiva, mutta en halua mitään luomivärejä ja poskipunia sun muita. Oon nimittäin nähnyt Pinkin kaveria pari kertaa ihan järkyttävässä tällingissä (niinkun nyt lapsi meikkaa, sutii kauheesti väriä ympäriinsä, ja ihan ihmisten ilmoilla siis eikä kotona), eikä me todellakaan sille linjalle lähdetä 10-vuotiaana. Yläasteelle kun menee, niin sitten minä opetan sen meikkaamaan, eikä silloinkaan mitään sotamaaleja! Meinasiko karata sivuraiteille - pointti oli siis että meikkikalenteria ei. Viime vuonna oli sellainen Monster High kalenteri jossa oli koruja ja hiustarvikkeita yms. Nyt en ole sellaistakaan nähnyt. Googlettamalla löysin jonkun jumppaseuran myymän korukalenterin, mutta ei sekään kelvannut. Että mistä minä nyt hälle kalenteriksi muutun??? Hirvee poruhan siitä syntyy, jos kalenteria ei ole! Ideoita kellään? Nyt on myöhäistä alkaa etsiä täytettä itsetehtyyn - niitä olis pitänyt alkaa kokoamaan jo vuosi sitten kaikenmaailman alelaareista...

Suklaakalenteriinko on vajottava? En ole ikinä tajunnut suklaakalentereja - huonoa suklaata, eikä siinä ole mitään yllätystä, kun joka päivä sama homma! Mut mä en tykkääkään suklaasta, joten olen vissiin jäävi sanomaan... Itelleni tulee Veikkauksen kalenteri (jonka muistan ostaa sitten joskus joulukuun puolessa välissä).

Mitä kalentereja teillä on isommille lapsille? Tai saa kertoa mitä on pienemmillekin! Tai itselle! Vai onko kelleen?

Terkuin
Miima

Kommentit (30)

Meillä oli tytöllä yhtenä vuotena cailapin kalenteri. Vai onko se cailap?! No mutta siis sen joka valmistaa koruja. Sisältää siis koruja, mutta en yhtään muista millaisia. Meilläkin on nyt hieman sama pulma sillä Lego Friends on täälläkin jo ollut ja meikkikalenteria en kyllä osta minäkään. Dumle, Kinder, M&M tai Mars menisi suklaakalentereista, mutta niitä muita on turha edes harkita.

Itselle ostan aina partiolaisten joulukalenterin, olen itsekin aikanani niitä myynyt ja vieläkin kannan traumoja siitä hommasta :D toinen vaihtoehto olis sellainen kalenteri, missä on joka päivälle kuva ja tarina, pari vuotta sitten oli. Ja tänä vuonna huomasin juttua vastaavasta joka oli jonkun museon tekemä, siinä kerrotaan oikeasti menneistä ajoista. Kuvakalentereita siis. Suklaakalentereita on parempiakin kuin ne huonon suklaan kalenterit, mutta onhan siinä joka päivälle sama "yllätys". Tosin en mä niistä Veikkauksen kalentereistakaan ole paljoa piitannut, kun en ikinä voita niistä mitään.

Cailapin kalentereja en olekaan koskaan nähnyt, pitää googlettaa onko niitä vielä olemassa! Vähän on hankalaa nyt kalenterin löytyminen. Ja sitten mitä sanoo pojat jos isosisko saa jonkun karkkikalenterin...

Mä tilasin tytölle jo reilu kuukausi sitten Lekmeriltä Frozen joulukalenterin. Sieltä tulee hiustarvikkeita ja meikkejä yms. Uskon, että se on ihan krääsää ja meikit laadultaan jaskaa, mutta kai niistä nyt jonkun kauneussalonkileikin saa viritettyä. Todellakaan en anna lapsen sotamaaleissa mihinkään liikkua vielä moneen vuoteen.

Itse neiti halusi jonkun tavarakalenterin, suklaakalenterin ja kuvakalenterin. Jonkinlainen kuvakalenteri tipahti viime viikolla postiluukusta -se kelpasi. Mummolassa on neidille suklaakalenteri, jota käy siis aukomassa iltapäiväkerhon jälkeen. Lego-kalenteri meilläkin oli viime vuonna, mutta tuntuu, että sitä pikkuLegosälää on jo muutenkin niin paljon. Lekmerille oli muuten ilmestynyt tämän vuoden Monster high -Beauty kalenteri. Tuntuu vain, ettei isommille ole oikein tarjolla kunnolla mitään varteenotettavaa.

Meilläkin on kaks vanhinta olleet partiossa alaluokilla, ja niitä kalentereja sai tosiaan myydä... Ite oon voittanut useinkin jonkun pikkuvoiton Veikkauksen kalenterista, joten pitäähän se joka vuosi jännätä saako sen vitosen sieltä takaisin :D

Niin sekin niissä meikkikalentereissa, kun Pinkki on kuitenkin jonkin asteinen atoopikko, ja ne "meikit" ei varmaan tosiaan mitään laadukasta tavaraa ole, niin en lähtis riskeeraamaan tuleeko reaktioita naamaan. Aika nihkeesti on nyt vaihtoehtoja, ja meikkikalentereja on useampi niistä vähistä vaihtoehdoista :/ Pitääköhän mun ehdottaa sillekin Veikkauksen kalenteria?!?

Meillä 9-vuotias tyttö on arponut itsetäytetyn ja karkkikalenterin välillä. Tein päätöksen tyypin puolesta kun hiffasin videovuokraamossa kaikkia pieniä 10sentin yksittäispakattuja pikkunameja ja purkkia. Ostin kaikki tuplana, kelpaavat varmasti myös 11v "bonus"pojalle. Hintakin tulee näin paljon halvemmaksi vs kinderkalenteri 14,95e tai haribokalenteri 8e.

Meillä on aiemmin ollut playmobil-, Lego friends- ja littlest pet shop-kalenterit ainakin.

No toi on kyllä totta - ne valmiit karkkikalenterit on aika hinnakkaita siihen nähden jos niissä on vaan sen 24 karkkia sisällä!

Kyllä niitä vielä on! Tai ainakin oli meidän lähimmässä matkahuoltopisteessä myynnissä kun pakettia viimeksi hain.

Karkkikalenteria en itsekään halua juuri tuosta syystä kun sitten pojatkin tahtoisi. Tai ainakin isompi.

Kuulostaa samanlaiselta kuin se jumppaseuran myymä joulukalenteri, mikä ei kelvannut. On se kyllä aika hankalaa jos mikään ei kelpaa, mutta ei osaa itse myöskää sanoa että mikä kelpais :D

Googletin ja löytyihän se, mutta esittelytekstikin kertoi että pienille prinsessoille - kaikki on vaaleanpunaista ja jotain keijuja jne :/ Pitääkö hankkia joku karkkikalenteri ja sitten vannottaa avaamaan ja syömään salassa :(

Joo, niinkun kirjoitinkin, niin tämän kun olisi tiennyt hyvissä ajoin, niin olisi ehtinyt haalimaan täytettä alelaareista, mutta nyt jos täydellä hinnalla alkaisi ostamaan kaikenmaailman tilpehööriä, niin tulispa hintaa :/ Muuten kyllä!

Anonyymi

Fazerin suklaakalenterissa on hyvää ja tuttua suklaata. Niitä yritän meillä kaupata pienillekin.

Anonyymi

Onkohan sinun tyttösi jo liian iso schleich-kalenteriin. siinä on niitä muovisia eläimiä.
-TaNjA-

Hmm...minusta on aika hurjaa, että joulukalenterit maksaa nykyisin monta kymppiä. Onko kaikilla tänäpäivänä sellainen?! Millaisia esineitä on Lego-kalenterin luukun takana pienimmillään?

Meillä on vielä toistaiseksi laskettu päiviä pukin tuloon ihan partiolaisten kuvakalenterin tai simppelin suklaakalenterin avulla. Tarrakalenteri olisi varmasti myös mukava (vieläkö sellaisia löytyy?)

En valitettavasti osaa neuvoa joulukalenteridilemmassa :) Tsemppiä etsintään!

Mä päivittelin niitä hintoja piitkään, mutta pari vuotta sitten annoin periksi, aattelin että olkoon se ikäänkuin yksi etukäteisjoululahja. Ja kun alesta voi noitakin haalia. Lego kalenterissa on ukkeleita, joulukuusta, lumiukkoa, jotain pieniä ajokkeja mahdollisesti, lahjapaketteja, joskus eläimiä... sälää. Mutta verrattuna muihin sälä-kalentereihin tuossa Legossa on siinä mielessä jujua, että ne osaset sopii varaosiksi varsinaisiin Lego-juttuihin eikä jää leijumaan epämääräisinä kappaleina, jotka yksitellen menee roskiin. Tarrakalentereja minäkin peräänkuulutin vuosia, mut ei niitä vaan ollut/ole. Ite muistan lapsuudesta, että ihan parhautta oli sellaiset tarrakalenterit joissa oli paksut pehmotarrat!

Anonyymi

Suuren suomalaisen kirjakerhon sivuilla oli amulettikalenteri. Sisältää kaulakorun, rannekorun ja amuletteja. Eivät sisällä nikkeliä. Sskk.fi Tilasin kummitytölle tuollaisen. T, Tea

Ai tollasiakin on! Kiitos vinkistä, mutta oli kyllä turhan tyyris :/ Ja toisaalta ei se nyt ihan 24 kynsilakkaa tarvitse :D

Anonyymi

Meillä on kolmella, nuorin ei vielä tarvitse, itsetäytettävät kalenterit joista saa jotain pientä. Alkuun stressasin niiden yllätysten vuoksi, sittemmin on ollut ihan tarroja, joskus kyniä tms pientä ja edullista... mutta viime vuosina kaikki on olleet tyytyväisiä löytäessään aamuisin yhden pienen namin ja vain muutamana aamuna jotain muuta. Ostan siis karkkilaatikoita yleensä sen 3kpl/10e ja vaihdelleen jaan niitä lokeroihin. Kaikki on olleet tyytyväisiä.

Anonyymi

Oletko katsellut ebayn ja amazonin valikoimat, siellä luulisi olevan vaikka mitä. Tai jos pääset käymään Tigerissä vielä ennen joulua, niin sieltä varmaan löytyy pientä härpäkettä tosi edullisesti omatekoiseen kalenteriin. Itse olisin ehkä aika tylsä ja kova äiti, että jos ei kaiken maailman vaihtoehdoista myös äidin kelpuuttamaa mieluista löydy, niin sitten vaihtoehtona on äidin valitsema ja sillä sipuli :-D

Valitettavasti en osaa auttaa, mutta haluan kertoa millaiset kalenterit meillä on =)
Tyttö (02/08) ja poika (03/10) jakavat Pixi-kalenterin (siis niitä pieniä kirjoja, joka luukussa yksi kirja. Tällainen oli viimekin vuonna ja olin niin iloinen sen ruotsinreissulta löytäessäni. Tänä vuonna uusi kalenteri jossa onneksi uudet kirjat). Sitten molemmilla on myös partiolaisten kalenteri ja BUU-klubben kuvakalenteri (siis ruotsinkielisen lastenohjelman paperikalenteri, jonka kuva liittyy aina päivän joulukalenterijaksoon telkkarissa). Meillä vanhemmilla on veikkauksen kalenterit

Jaa-a, pitääköhän meidän tulevaisuudessa lähtee johonkin tuollaiseen... Nyt on kuitenkin ongelma, kun kahdella on jo Lego-kalenterit, niin en tiedä miten menis läpi jos yksi saa karkkia.

Aattelin että ei enää uskalla luottaa että kerkeis tulla jostain ulkomailta. Se voi olla, että alan kohta käydä tylsäksi ja kovaksi... :D

En olekaan tuollaisiin kirjakalentereihin tutustunut - pitäisi joskus katsastaa! :) Ei oo muuten enää pitkä aika kun joulukuuksi vaihtuu, että tässähän tulee kohta kiire tyttären kanssa!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Sarkasmiin taipuvainen 4 lapsen äiti Miima pyörittää yhden aikuisen voimin lapsiarkea, lohtushoppailee pihisti, sinkkuilee, sisustaa Ikealla, kokeilee keittiössä ja sen sellaista. Niin joo, ja kirjoittaa niistä ja ihan mistä sattuu tänne blogiin.

Seuraa somessa
Facebook

Ota yhteyttä bloggariin
variepasuora@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012

Kategoriat