Viime kesänä, kun vietin aikaa Ison Herran luona, totesin, että tästä siisteys-asiasta tulee meille viellä issue. Yritin sietää sotkua ja kaaosta, ja sitten sain kauheita siivouskohtauksia, kun en vaan enää pystynyt olemaan, vaikka olinkin päättänyt, että minähän en aikuisen miehen jälkiä siivoa. Ja niinhän siitä tulikin yksi kompastuskivi. Samoin niin monesta muustakin asiasta. Mehän ollaan siis ihan täysin erilaisia tyyliin ihan joka asiassa! Erilaiset temperamentit, erilaiset kiinnostuksenkohteet, erilaiset luonteet, erilaiset tavat, erilaiset aistit, erilaiset mieltymykset, erilaiset elämäntavat, ja mitä kaikkia näitä nyt onkaan. Alun ihastuksen jälkeen kaikki tämä erilaisuus alkoi ottaa päähän. Miksi toi tekee kaiken ihan väärin? Olemme pohtineet eroa kumpikin tahoillamme, ja nyt sitten yhdessäkin.

Alun perin meitä veti varmastikin yhteen samanlainen arvomaailma, ja siellähän se pohjalla on edelleen. Vaikka toinen onkin ihan käsittämätön olento, niin kyllähän meillä on samanlaisia käsityksiä vaikkapa parisuhteesta ja sitoutumisesta. Periksi antaminen ihan noin vaan ei ole kummallekaan luonteenomaista. Siksi me ollaan vielä yhdessä, vaikka molemmat jo luuli, että kiville meni.

Nyt pitäis varmaan sitten ottaa joku henkisen kasvun spurtti. Kyllähän minä tiedän, että erilainen ei tarkoita samaa kuin väärä. Ajatuksen tasolla ihan selviö. Mutta laitapas toteutukseen, niin menee vähän vaikeammaksi. Tässä iässä meillä jokaisella on jo elettyä elämää, ja sen kautta syntyneitä tapoja ja toimintamalleja, jotka istuvat syvässä. Tämä koskee niin ihan perus-elämisen tapoja, kuin sitten esimerkiksi riitelyn malleja. Miten toinen käyttäytyy noin tuossa tilanteessa, kun olen tottunut, että muut käyttäytyy näin? Ei minun käyttäytyminen ole sen oikeampaa kuin toisenkaan, erilaista vaan. Hitto vieköön, sitä luulee kasvaneensa jonkunlaiseksi, vaan todetakseen, että ei, ei se riitä, tarttis kasvaa vähän lisää. Aika rankkaa. Olishan se tosi kiva, jos kaikki olis vaan helppoa aina ja ikuisesti, mutta se ei taida olla kovin realistista.

Mites sulla? Vetääkö erilaisuus puoleensa, vai karkottaako? Oletteko selvinneet erilaisuudesta huolimatta? Vai onko se erilaisuus just se juttu, joka tuo suhteeseen jännitteen?

Terkuin

Miima

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (10)

titti
1/10 | 

Kyllä enemmän se samanlaisuus on aina vedonnut. Toki voi jostain olla hieman eri mieltä jne mutta se, että toinen osaa päättää sun lauseen ja se että alkaa sanoa samaa asiaa yhtäaikaa. Se että tietää toisen ymmärtävän kaikki oudotkin jutut :D

Mutta se mikä toimii yhdellä ei välttämättä toisella. Mä en kyllä jaksaisi ihmisen seurassa (edes ystävän) joka ois kaikessa täysin vastakohta. Sais varmaan hermoromahduksen :D

Miima Väri-epä-suora
Liittynyt29.9.2015

En mä ns. itteni kanssa jaksaisi seurustella, eli ihan samanlainen ei mun mielestä voi olla. Mutta liian erilainenkaan ei voi olla. Joku balanssihan siinä kai pitäisi olla :)

Kati Ei ihan vielä
2/10 | 

Joku balanssi pitää kyllä olla. Ei liian samanlainen, muttei ihan erilainenkaan. Jos esimerkiksi toinen haluaa, että paikat ovat aina tip top ja toinen elää kuin pellossa, niin yhdessä oleminen vaatii molemmilta vastaan tulemista puoleen väliin, että homma voi toimia. Sama on varmaan rahankäytössä ja talousasioissa myös. Yhteiset pelisäännöt ja niistä kiinni pitäminen ovat tärkeitä. Jos toinen ei jaksa tulla vastaan tai yhdessä koetaan, että elämä on yhtä kompromissia, niin onko siinä enää mitään järkeä? Suuret linjat ja mielikuva arjesta täytyy olla melko samanmoiset, että suhde voi toimia. Arkeen ja oravanpyörän pyörittämiseenhän moni suhde kaatuu.

Miima Väri-epä-suora
Liittynyt29.9.2015

Juu, joku kauhun tasapaino siinä pitää olla :D Minä sitten en tykkää kompromisseista, mutta minkäs teet, pakko joustaa. Tietty pitää jokaisen miettiä omalla kohdallaan, että kuinka paljon on valmis joustamaan missäkin asiassa - rajansa kai kaikella, jos jonkinlaisen mielekkyyden haluaa säilyttää. Mehän ei arkea jaeta, ja nyt on tuo mieskin tullut siihen tulokseen, ettei halua asua yhdessä, vaikka aiemmin siitä haaveili :D Saa nyt nähdä mitä tästä tulee!

been there, done that
3/10 | 

Siivoushan on se tärkein asia, minkä pitää olla kunnossa. Jätät sen miehen, ja otat tilalle jonkun väkivaltahullun, jolta saat jatkuvasti turpaan, mutta on sentään siistiä :)

Miima Väri-epä-suora
Liittynyt29.9.2015

No niinhän mä just sanoinkin, että siivous on tärkeintä, tosi hyvin sisäistetty kello kolme yöllä, kiitos tästä neuvosta, enpä olis ite tajunnutkaan, että ratkaisu on näin helppo! :)

neito
4/10 | 

Jonkin sortin tasa-paino asioissa pitää olla. Ihan täsmälleen samanlaisen ihmisen kanssa en jaksaisi elää ja olla, mutta liaankin erilaisen kanssa menisi varmast hankalaksi.

Tärkeitä asioita mun mielestä ovat:

- Samantyyppinen arvo-maailma

- Saman tyyppiset ajatukset parisuhteesta / lapsista / sitoutumisesta

-Toisen osapuolen arvostaminen ja kunnioittaminen

Jotenkin, jos ja kun on niitä asioita joissa mielipiteet / tottumukset eroavat, olisi kuitenkin tärkeätä säilyttää toisen mielipiteen kunnioitus. Ja osata keskustella asioista j osata tehdä myös tarvittaessa kompromissejä asiosta. Kummankin pitäisi pystyä tulemaan jotenkin "sopivasti" toista vastaan asioissa. Mut toisaalta on mälsää jos aina joutuu tekemään kompromissejä tai antamaan asioissa periksi. On kuitenkin kiva tehdä myös omalla tavalla. ;)

Onko häiritsevät asiat "todellisia ongelmia" vai enemmän sitä, että on tottunut tekemään asioita toisin? Eli kuinka häiritseviä ne toisen erilaiset tavat ja tottumukset ovat? Voiko omaa käytöstä muuttaa (kumpikin osapuoli)? Voidaanko asioista sopia kumpaakin miellyttävällä tavalla uudelleen?  Voiko aika auttaa?

Kumpi asioita suhteessa on enemmän hyvyiä vai huonoja?

Miima Väri-epä-suora
Liittynyt29.9.2015

Kyllä, tasapaino pitäisi löytää. Olen samaa mieltä noista tärkeistä asioista, ja noissa ollaankin suht samoilla linjoilla tässäkin parisuhteessa. Minuahan ei haittaa se, että ollaan asioista eri mieltä (oikeastaan tykkäänkin olla vähän eri mieltä, heh) - kyllä minua ihmetyttää suuresti sellaiset aikuiset, jotka on on niinku "en voi olla sun kaveri jos et ole samaa mieltä". Tottumukset ja tällaiset sitten taas on niitä asioita, joihin voi hakea kompromisseja. Se vaan ottaa aikaa löytää sellaisia tapoja, jotka on sopivia molemmille.

Se mitä ei oikein voi lähteä muuttamaan, tai tulemaan jollain lailla vastaan, on perusluonne ja temperamentti. Meillähän on tällainen kombo, että toinen on ekstrovertti ja toinen introvertti, ja aika lailla siellä ääripäissä molemmat. Minä olen oppinut tässä ekstroverttien maailmassa toimimaan ekstrovertimmin, mutta sehän on vain rooli, jonka ylläpitäminen on pitemmän päälle raskasta, enkä tietenkään läheisten kanssa halua olla joku muu kuin mitä olen. Tämä on sellainen perustuksissa oleva erilaisuus, jota emme toisissamme useinkaan ymmärrä. Aivomme toimivat niin eri tavoin, että ei vaan voi aina käsittää. 

Sanoisin, että on sekä todellisia ongelmia, että pienempiä harmeja, mutta hyvä pohja. Mikä sitten painaa lopulta eniten, niin jää nytten vielä nähtäväksi :)

Vahteristonemäntä
5/10 | 

Hyvä postaus ja erittäin mielenkiintoinen aihe!

Itse elän pitkässä parisuhteessa melko erilaisen ihmisen kanssa itseeni verrattuna. Minä olen huomattavasti sosiaalisempi kuin puoliso, mutta selvästi laiskempi ja mukavuudenhaluisempi kuin alati ahkerana puuhasteleva siippani. Perusarvot ovat sentään jotakuinkin samat ja näkemys lastenkasvatuksesta, eihän tästä muuten mitään tulisi. Ja samanlainen huumorintaju on iso plussa. Olemme lyöttäytyneet yhteen hyvin nuorina ja hioneet toisiamme paljonkin vuosien varrella.

On tässä 22 yhteisen vuoden aikana oltu törmäyskurssilla toisenkin kerran, useamman kerran vakavastikin. Mutta ihme kyllä niistä on ainakin toistaiseksi selvitty. Joskus hyvin täpärästi, mutta selvitty kuitenkin. Minäkin olen sitkeä, enkä perinteisiä arvoja kunnioittavana halua hevillä luovuttaa ja myrskyn jälkeenhän löytyy yleensä hetkeksi tyynempi poukama. Nykyisin en edes jaksa tapella joka asiasta, kun energiaa tarvitaan ihan arjen pyöritykseen. Toisesta löytyy iän karttuessa aina uusia puolia ja pikkulapsivaiheen jälkeen saa varmasti tutustua taas ihan uudenlaiseen puolisoon ja keskittyä enemmän parisuhteeseen.

Voin vain kuvitella, miten vaikeaa on muuttaa aikuisena omia tapojaan ja velloa erilaisten tapojen ja tahtojen ristiaallokossa. Aika varmasti tosiaan näyttää, pääsettekö tasapainoon. Pidän peukkuja.

Tsemppiä teidänkin suhteen erilaisille puoliskoille! :)

Miima Väri-epä-suora
Liittynyt29.9.2015

Pitkät liitot on hienoja kestäessään, kun siinä on kasvettu yhdessä, ja on yhteinen historia, josta ei niin vaan lähdetäkään, vaikkei toinen aina niin kuuminta hottia olekaan. Kun ite olen pitkästä liitosta kerran eronnut, niin tuntuma on vähän sellainen, että ihan älyttömästi en aio kärsiä enää minkään suhteen takia, vaikka sitkeä olenkin. Kun ydinperhe on kerran särjetty, niin tuskin mikään suhde enää on niin "tärkeä", että olisin valmis menemään läpi harmaan kiven. 

Olen aina ajatellut olevani parisuhdeihminen, mutta viime aikoina kyllä välillä tuntunut, että ehkä mun ei pitäis missään parisuhteessa ollakaan. Että oon vaan liian hankala. Tai sitten me vaan ei olla toisillemme tarpeeksi oikeita. Oon vähän pihalla nyt :D Kiitos tsempeistä! :) 

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Sarkasmiin taipuvainen 4 lapsen äiti Miima pyörittää yhden aikuisen voimin lapsiarkea, lohtushoppailee pihisti, sinkkuilee, sisustaa Ikealla, kokeilee keittiössä ja sen sellaista. Niin joo, ja kirjoittaa niistä ja ihan mistä sattuu tänne blogiin.

Seuraa somessa
Facebook

Ota yhteyttä bloggariin
variepasuora@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012

Kategoriat