Millaista on, kun on 5-vuotias kotihoidossa ja isommat koulussa päivät? No se on sellaista, että jälestetään ulkoillessa perhepäivähoitajia hoitolapsineen - usein tuloksetta. Joskus kierretään useampi puisto löytämättä ketään. Joskus saattaa olla joku vauvaikäinen, josta ei kauheesti kaveriksi ole. Välillä Herra Keltainen ei edes halua lähteä ulos, kun ei siellä kuitenkaan ole kavereita. Sitten käydään vaikka kaupassa tai kirjastossa, kun eihän koko päivää voi sisällä olla.

Herra Keltainen on sisätiloissa omatoiminen leikkijä. Hän ei vaadi minua osallistumaan leikkeihinsä, mutta yleisö on tärkeää, ja leikkiensä lomassa hän kyllä juttelee koko ajan, vaatien vuorovaikutusta. Kolme puuhaa ovat ihan ylitse muiden.

1. Lentsikoilla lentely

Herra Keltainen osaa käyttää Spotifyta varsin sujuvasti, ja välillä meillä soi loopilla Lentsikat 1 ja 2 soundtrack (aiemmin oli Autot 1 ja 2 tehokuuntelussa). Minäkin osaan jo ulkoa nämä... Musiikin tahtiin sitten lennätetään lentsikoita, ts. juostaan edestakaisin huoneesta toiseen. Ainakin jos kyseessä on "kisamusiikki" - tämä kun osaa elokuvatkin ulkoa, ja tietää kyllä mitä elokuvassa tapahtuu minkäkin musiikin aikana.

2. Väritys

Kerroinkin aiemmin, miten oma värittelyni laukaisi pojissa väritysinnostuksen. Se ei suinkaan ole laantunut (toisin kuin äidin värittely, krhm). Värityskirjoja olen ostellut varmaan kaikki Lentsikat ja Autot -värityskirjat mitä markkinoilta löytyy. Viimein ostin tulostimen, että pystytään tulostamaan värityskuvia. Ettei menisi mahdottomaksi, olen rajoittanut tulostelua 2 kuvaa per nuppi päivässä. 

3. Palapelit

Tästäkin olen joskus kertonut, että Herra Keltaisella on palapelimania. Jossain vaiheessa se hieman jo hellitti, mutta nyt meillä on jälleen jatkuvasti 1-6 palapelia pitkin lattioita. Omassa huoneessa ei ole lattiatilaa (koska matto), joten mihinkäs muualle hän palapelinsä levittää, kuin keskelle eniten käytettyä kulkureittiä. Ja usein sitten juoksee siitä yli lennättäessään lentsikoita... Iltaisin hänellä onkin urakkaa korjata kaikki palapelit ja lentsikat pois olohuoneesta.

Mitäs teidän alle eskari-ikäiset puuhailee?

Terkuin

Miima

Kommentit (4)

anna-81

Meillä 5-vuotias tyttö ja on tähän mennessä enimmäkseen ollut 8t/vko päiväkodissa ja kerhossa 3t/vko. Naapurissa asuu myös 6-vuotias tyttö, josta on tullut hyvä kaveri ja sitten muutama muu saman ikäinen, joita nähdään satunnaisemmin. Silti kaverittomia hetkiä on useampi viikossa ja ei siinä mitään. Ihan hyvä niinkin. Itse joudun aika paljon leikkimään tytön kanssa, koska ei vain "osaa" leikkiä kovin hyvin yksin. Yritän siihen kyllä kannustaa ja välilllä se sujuukin.

Lempipuuhia meillä taitaa olla kiipeily, temppuilu, legoilla rakentaminen ja askartelu (itse en välitä askartelusta), onneksi päiväkoti hoitaa sen puolen.. Yritetään ulkoilla kyllä suunnilleen joka päivä, mutta meilläkään tyttöä ei oikein tahdo saada iltapäivisin puistoon, kun ei siellä silloin ole kuitenkaan ketään.. =( Aamupäivästä jos ehditään niin silloin yleensä on kavereita, mutta ei ehkä kovin helposti kuitenkaan oman ikäisiä, enimmäkseen aika pieniä.. 

Miima Väri-epä-suora
Liittynyt29.9.2015

Onko hän teidän ainokainen? Ite olen huomannut sekä omissani että lähipiirissa, että esikoiset ja ainokaiset vaativat enemmän vanhempien huomiota ja just sitä viihdytystä ja leikkimistä. Seuraavat syntyvät tilanteeseen, jossa huomion jakajia on aina ollut, ja toisaalta myös leikkikaveria. Toki persoonakin vaikuttaa.

Minäkään en ole askarteluihmisiä, mutta onneksi meidänkin 5vee käy kerhossa ja saa siellä askarrella :D 

anna-81

On ainokainen, että varmasti vaikuttaa asiaan. Se jäikin tuosta mainitsematta.. :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Sarkasmiin taipuvainen 4 lapsen äiti Miima pyörittää yhden aikuisen voimin lapsiarkea, lohtushoppailee pihisti, sinkkuilee, sisustaa Ikealla, kokeilee keittiössä ja sen sellaista. Niin joo, ja kirjoittaa niistä ja ihan mistä sattuu tänne blogiin.

Seuraa somessa
Facebook

Ota yhteyttä bloggariin
variepasuora@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012

Kategoriat