Talvi tuli, ja toppajemmojen armoton penkominen. Minulla oli mielikuva, että kaikille piti olla kaikkea alesta hamstrattuna tai isommalta pienemmälle periytyneenä. Eskarilaiselle Herra Keltaiselle toppaa löytyikin runsain mitoin, ja isoveljeltä jäänyt Molon Hopper haalari on nyt ollut suosikki helppoutensa ja keveytensä takia. Koko on vielä reilu, mutta pidettävä. Kenkäjemmat sen sijaan saivat hetkeksi pään pyörälle - hänelle kun eivät mahtuneetkaan samat kengät kuin isoveljelle samaan aikaan! Viimein löytyi kahdet sopivat kengät, mutta voi olla, että otetaan seuraavaa kokoa käyttöön kesken talven.

Tokaluokkalainen Herra Vihreä ei meinannut haluta luopua punaisesta kevyttoppatakistaan, mutta suostui sitten kokeilemaan Didriksonin toppatakkia, jonka alesta jemmasin. Vähän pelkäsin, että onko 140 kokoinen takki liian iso, mutta ihan sopivahan tuo on! Toppahousu-episodin sen sijaan olin jo kokonaan unohtanut! Hänellähän oli jo viime talvena Molon kahdet eri kokoiset toppahousut nafteja! Enkä jostain syystä ole uusia hamstrannut! Lindexin suht sopivissa toppahousuissa on näköjään reikä polvessa. Isosiskon H&M toppahousut eivät pysy jalassa, sillä vyötäröä ei saa kurottua tarpeeksi, eikä housuissa ole henkseleitä. Onneksi hänellä on Kavatin nahkasaappaat, niin että hieman lyhyet lahkeet eivät ihan heti paljasta jalkaa. Pitää kai orientoitua toppahousujen metsästykseen.

Mites teillä talvi yllätti? Löytyikö kaikkea, vai joutuuko haalimaan kiireellä puuttuvia?

Terkuin

Miima

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (11)

Vierailija
1/11 | 

Minkä pituinen teidän eskari on ja minkä kokoinen tuo haalari on? Meillä hiljattain 6-v täyttänyt eskari yllätti toppajemmat kasvuspurtilla ja voi olla, että 128 cm haalarit jää lyhyeksi, kun pituutta taitaa jo nyt olla lähemmäs 130 cm. Mololla taitaa vaan seuraava koko 128:n jälkeen olla 140 cm eikä muillakaan merkeillä ole hirveästi valikoimaa yli 128 cm koossa ja tietysti eskaripoika haluaa haalarin, kun muillakin on.

Miima Väri-epä-suora
Liittynyt29.9.2015

Hopper on kokoa 128 ja poika lienee reilut 120cm. Haara roikkuu alhaalla kuten tavallista (lyhytselkäinen lapsi), mutta ihan käyttis tuo on ja olettaisin että menee ensi talvenakin. Ootko kattonu Reiman valikoiman - niilläkin taitaa olla nykyään joitain isompien malleja?

Kati Ei ihan vielä

Meillä neiti oli viime talvena n.128 cm pitkä ja käytössä oli 128 cm Polaris. Olin ihan varma, että näyttää päällä liian naftilta, mutta oli yllättävän hyvä vielä. Riippuu siis lapsen mallista, että meneekö. Haalarissahan on melko pitkä selkämitta, joka pelasti meillä pitkäjalkaisen kanssa tilanteen. Täksi talveksi on käyttöön Hopper koossa 140 cm.

Kati Ei ihan vielä
2/11 | 

Meillähän topat ovat olleet esillä jo jonkun aikaa. Toppahousut tosin olivat käytössä ekaa kertaa vasta eilen. Tämä oli siitä erikoinen talven aloitus, etten ekaan kertaan kunnolla muistanut, että mitä olin hamstrannut jemmaan.  Onneksi jemmoissa oli kuitenkin enemmän kuin mitä muistin, eikä toisinpäin :D Yllättävintä oli löytää Molon iskemättömät Jumpit koossa 140 cm. Ovat nyt muuten sopivat, mutta säädettävä vyötärö saisi kiristyä vielä vähän enemmän.  

Miima Väri-epä-suora
Liittynyt29.9.2015

Mulla ei tainnut olla ihan eka kerta kun en muistanut mitä kaikkea jemmassa on ja ei :D Mä tilasin samantien uudet Lindexin toppahousut kun näytti olevan -25% ulkovaatteista, kun lapsi vaikuttaisi tykkäävän niistä enemmän kuin Moloista.

H&M isojen toppahousuissa on ihan naurettava vyötärönsätö, joka ei kiristä juuri mitään, ja kutosluokkalainen kun ei mitään henkseleitä sulata, niin onpa kiva...

Kati Ei ihan vielä

Vyötärönsäätö on kyllä tosi tärkeä ominaisuus. Oon viime aikoina näissä isommissa koissa varsinkin törmännyt siihen, että nimellinen säätö löytyy, mutta käytännössä sillä saa rutistettua vaan pari senttiä. Kymppa on ikäänkuin ommeltu johonkin kiinni, ettei kiristy enempää?! Tänään neiti pukee päälleen Travallen toppahousut, jotka kyllä kiristyy, mutta ovat muuten malliltaan vähän turhan leveät.

Miima Väri-epä-suora
Liittynyt29.9.2015

Noissa H&M housuissa on sellaiset tarratampit, mutta niistä ole mitään hyötyä, kun tarrat on melkein sillä kohdalla missä tampit ilman mitään kiristystä, huoh. Lindexin housut on kivat, kun niissä on piilokuminauha vyötäröllä :)

-T-
3/11 | 

Kaikkea löytyi tokaluokkalaiselle. Takkeja jopa liikaa koska viimetalvisetkin yllättäen on käytettäviä vielä. Hyvä vyötärösäätö on Reiman housuissa ja Remutkin saa pysymään laihalla hyvin. Isoja haalarikokoja on tosiaan Reunalla mallistossa tuolle aiemmalle kysyjälle.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Sarkasmiin taipuvainen 4 lapsen äiti Miima pyörittää yhden aikuisen voimin lapsiarkea, lohtushoppailee pihisti, sinkkuilee, sisustaa Ikealla, kokeilee keittiössä ja sen sellaista. Niin joo, ja kirjoittaa niistä ja ihan mistä sattuu tänne blogiin.

Seuraa somessa
Facebook

Ota yhteyttä bloggariin
variepasuora@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012

Kategoriat