Olemme valmiita joulukuuhun (joka koittaakin jo ensi viikolla, jei!)! Joulukalenterit tulivat tällä kertaa valituiksi aika lailla tuskitta. Herrat Keltainen ja Vihreä halusivat jatkaa samaa perinnettä, mikä on vallinnut jo useamman vuoden, ja tahtoivat Lego-kalenterit. Keltaiselle City ja Vihreälle Star wars - tämäkin järjestys on ollut sama vissiin aina. Silloin monta vuotta sitten, kun ekaa Lego-kalenteria ostin, hinta tuntui aikasta kovalta. Sittemmin olen tullut siihen tulokseen, että toi on ihan jees hinta, kun kyseessä on kuitenkin Legot, jotka jää käyttöön ja ovat ikuisia. Jos ajattelee jotain muita romu-kalentereja, niin se sälä on kuitenkin aika kertakäyttöistä, ja vähitellen roskitettavaa. Että kumpi sitten lopulta tulikaan halvemmaksi? Lisäksi kun on kärppänä, niin kalenteritkin saa alella (eikä tarvi olla edes edellisvuotisia). Nämä löytyi Toys'R'usista, ja siitä alesta vinkkasinkin blogin facessa (kanttee seurata, laittelen sinne aina välillä alevinkkejä, joita en välttämättä blogin puolella jaa).

Neiti 'teinix' Pinkin (12v) kanssa on joku vuosi sitten itkun kanssa etsitty joulukalenteria, joten olen tooosi happy, että nyt säästyttiin krokotiilin kyyneliltä! Glitterin beauty-kalenteri oli sekä tyttären, että äidin kukkaron mieleen. Mitään varsinaista meikki-kalenteria en halunnut hälle hankkia, kun eihän hän edes (saa) meikka(t)a. Googlella löydetty kynsilakka-kalenteri oli kiva idea, mutta hinta oli jotain tähtitieteellistä! Glitterillä on tänä vuonna kolme erilaista kalenteria. Tämä beauty sisältää hiusjuttuja, kosmetiikkaa ja sen sellaista. Sitten on korukalenteri ja lasten kalenteri. Lasten versio vaikutta vähän liian lapselliselta tällaiselle teinistyvälle, joten beauty oli valinta. Ja kävi hyvä säkä: kun liittyi Glitter-clubiin, niin sai ekasta ostoksesta -25% alennuksen! Eli jos tätä kalenteria havittelette, niin liittykää clubiin - normihinta on vajaat 30e, joten ale on ihan merkittävä!

Esikoiselle ja mulle tutusti Veikkauksen kalenterit (kunhan muistaisin hommata). Ja nämä siis ostettu omalla rahalla, ei ole kytköksiä.

Joko teillä on joulukalenterit hommattuna?

Terkuin

Miima

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Sarkasmiin taipuvainen 4 lapsen äiti Miima pyörittää yhden aikuisen voimin lapsiarkea, lohtushoppailee pihisti, sinkkuilee, sisustaa Ikealla, kokeilee keittiössä ja sen sellaista. Niin joo, ja kirjoittaa niistä ja ihan mistä sattuu tänne blogiin.

Seuraa somessa
Facebook

Ota yhteyttä bloggariin
variepasuora@gmail.com

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteyttä Sanoma Lifestylen mediamyyntiin!

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2016
2015
2014
2013
2012

Kategoriat