"Olet aina lauluni

ikuinen melodia

ja kunhan muistat hengittää

mä en anna sun kaatua"

- Happoradio, Sinun vaikka hajoat

 

HAPPORADIO: SINUN VAIKKA HAJOAT

 

Välillä pelkään, että jonain päivänä vihaat minua sen takia, että joudut käymään läpi paljon kipua ja pelkoa. Pelkään sun jonain päivänä miettivän, että onko kaikki kipu ja toimenpiteet tämän kaiken arvoista. Pelkään, että elämässäsi tulee joskus hetkiä, jolloin pidät mua itsekkäänä, kun valitsin aikanaan jatkaa raskautta, vaikka tiesin riskit. Pelkään, että kipu ja epätietoisuus elämästä katkeroittaa sinua. 

 

Viimeisimmän avosydänleikkauksen jälkeen lapsi oli jälleen täynnä mustelmia ja reikiä, avatusta rintalastasta puhumattakaan. Dreenien reikiä oli monta, ja niitä ei sairaalassa vanhemmilta peitelty. Siinä mä taas tuijotin, kun lapseni verisen ihon läpi meni jos jonkinlaista letkua ja piuhaa.

 

On täysin sietämätöntä nähdä, kun omaan lapseen sattuu. On ihan sietämätöntä, kun eteen tulee niitä hetkiä, jolloin syyttää itseään kaikesta siitä paskasta, mitä lapsi joutuu käymään läpi, koska sinä halusit lapsen, vaikka tiesit, että matka olisi vaikea.

Olen niin monta kertaa seissyt sairaalassa sängyn laidalla, ja ruoskinut itseäni sillä ajatuksella, että pieni ihminen joutuu kärsimään sen takia, että minä halusin tämän vauvan. Hän maksaa siitä kovan hinnan, ja se on minun syyni. En missään nimessä valitsisi toisin, mutta kipeää se joskus tekee, kun ei voi muuta tehdä kuin katsella vierestä ja yrittää pysyä järjissään. 

 

Viimeisimmän avosydänleikkauksen jälkeen lapsi oli jälleen täynnä mustelmia ja reikiä, avatusta rintalastasta puhumattakaan. Dreenien reikiä oli monta, ja niitä ei sairaalassa vanhemmilta peitelty. Siinä mä taas tuijotin, kun lapseni verisen ihon läpi meni jos jonkinlaista letkua ja piuhaa. Muistan miettineeni pyörtymistä, mutta sitten tajusin että tämä kaikki on vain kestettävä. Mun pyörtyminen ei auttaisi ketään. 

 

Muistan kuinka se vauva kiemurteli viikon ikäisenä vieroitusoireissaan, kun leikkauksen jälkeistä lääkitystä alettiin hiljalleen vähentää. Vuoden ikäisenä taas sama setti. Vauva valvoi vieroitusoireissaan yli vuorokauden nukkumatta silmänräpäystäkään, koska jälleen piti pienen ihmisen rimpuilla irti lääkekoukusta. Se on kuulkaa hurjaa touhua, ja tiedän että mun lapsen vieroitusoireet oli vielä pientä.

Muistan kuinka se vauva kiemurteli viikon ikäisenä vieroitusoireissaan, kun leikkauksen jälkeistä lääkitystä alettiin hiljalleen vähentää. Vuoden ikäisenä taas sama setti. Vauva valvoi vieroitusoireissaan yli vuorokauden nukkumatta silmänräpäystäkään, koska jälleen piti pienen ihmisen rimpuilla irti lääkekoukusta.


Hengityskoneessa oleminen heräämisvaiheessa näyttää ihan kamalalta, ja tuntuu myös varmasti todella epämiellyttävältä. Lapsesta ei kuulu ääntä, kun se yrittää itkeä eli lapsi näyttää siltä, että se tukehtuu. Onneksi tiedän tämän nyt. Ensimmäisellä kerralla luulin oikeasti, että se lapsi kuolee siihen mun silmien eteen. Hätäännyin.


Muistan myös, kuinka lapsen iho reagoi voimakkaasti ekg-lätkiin, ja huonona päivänä ihon pintaan nousi vesikelloja lätkien kohdalle. Ja ilman lätkiäkään ei voi olla. Verikokeita otetaan jatkuvasti, mutta ne nyt on jo tavallaan pientä. Lukemattomia kertoja on kuitenkin pidetty väkisin kiinni huutavaa lasta. 

 

Kanyylinreikiä on tytössä ollut päästä varpaisiin, ja usko on meinannut loppua monta kertaa, kun ne kanyylit yksi kerrallaan menee tukkoon. Eilisen CT kuvauksen jäljiltä kanyylinreikiä oli tytössä seitsemän. Onneksi osa niistä tuikattiin nukutuksessa.

 

Mihin seuraava reikä tuikataan, kun suonet menee koko ajan rikki kaikesta siitä pistämisestä. Milloin seuraavan kerran taas joudutaan pitämään kiinni paniikissa rimpuilevaa lasta, kun se ei ymmärrä mitä tapahtuu. Kuvittele itse tilanne, että sua pitää väkisin kiinni monta tuntematonta ihmistä etkä yhtään tiedä, mitä tapahtuu.

 

Jossain vaiheessa lapsi lakkasi rimpuilemasta. Tyytyi kohtaloonsa. Itki kyllä, mutta ei enää taistellut vastaan. Mitä tällainen tekee pienen ihmisen alun psyykeen kehitykselle? Mitä tapahtuu lapsen mielessä, kun kaikki nämä kauhut tapahtuu, ja äiti katsoo vierestä eikä tee mitään. Äiti antaa kaiken kamaluuden tapahtua. 

 

Joinain hetkinä oloni on ihan kestämätön, kun alan miettiä, miltä lapsesta tämä kaikki tuntuu. Välillä myös tuntuu, että pienten lasten kipu ja epämukava olo sairaalaolosuhteissa sivuutetaan, koska pienet lapset on niin pieniä ja fyysisesti hallittavia. Joskushan ajateltiin, ettei pienet vauvat edes tunne vielä kipua eikä niistä ajatuksista edes ole vielä kovin pitkä aika.

Siinä se mun puolitoista vuotias naureskeli lääkepöllyssä, kun oli ensin paniikki silmissään huutanut keuhkonsa pihalle ja hätääntyneenä roikkunut äitinsä kaulassa.

 

Mua raivostuttaa ne ihmisten kommentit, että "kyllä se murhe unohtuu, kun pääsee äidin syliin" ja että "ei se lapsi niitä muista, kun se on vielä niin pieni". Murheet unohtunee niiltä lapsilta, jotka saavat neuvolassa rokotuksen silloin tällöin, tai joilta verikoe otetaan satunnaisesti. Kyllä näihin lapsiin jää jälki, joille toimenpiteet ovat arkipäivää. Ehkä ihmiset eivät vaan halua kuulla sitä meidän arkipäivää.

 

Sairaala, ja toimenpiteet jättää jäljen. Toipuminen (niin häkellyttävää kuin se joskus onkin) ei poista sitä tosiasiaa, että kipu ja pelko jättää jäljen niin kehoon kuin mieleen. Jälki jää, vaikkei itse edes muistaisi. Keho on viisas. Keho muistaa. 

 

Meillä tämä kaikki näkyy nyt lapsessa hätääntymisenä ja paniikkina pelkistä neuvolakäynneistä. Tyttö menee paniikkiin jo sillä hetkellä, kun pitäisi mitata paino ja pituus. Eilen sairaalareissulla hänet oli pakko rauhoittaa lääkkeillä. Siinä se mun puolitoista vuotias naureskeli lääkepöllyssä, kun oli ensin  paniikki silmissään huutanut keuhkonsa pihalle ja hätääntyneenä roikkunut äitinsä kaulassa. 

 

Olisin valmis tekemään ihan mitä vaan, että voisin ottaa pois edes osan sun kivusta ja peloista. Sano vaan, mitä voin tehdä, niin mä lupaan yrittää kaikkeni. Parhaassakin tapauksessa me nimittäin joudutaan käymään tämä kaikki läpi vielä monta kertaa. Lupaan pysyä niin vahvana ja rauhallisena, että me yhdessä jotenkin selvitään siitä. Ja kaikesta muustakin. Sä olet rohkein pikkuinen ihminen, jonka mä olen tavannut. Sulle ei annettu muuta vaihtoehtoa kuin olla urhea, mutta kyllä mun on pakko sun sitkeyttäsi arvostaa. Olen todella pahoillani, että joudut käymään läpi kaiken kivun ja pelon. Mä rakastan sua. Yli kaiken. 

 

"mä olen sinun vaikka hajoat

vaikka kivun koskeen sä vajoat

huuda mulle, rimpuile, sekoa

ei otteeni natise

mä olen sinun vaikka hajoat

vaikka vihan kuohuihin vajoat

anna tulla, tappele, kiroa

ei ranteeni vapise"

- Happoradio, Sinun vaikka harjoat 

 

Lue myös

Onko imetysmyönteisyys muutakin kuin julkisella paikalla vilahtanut tissi?

Sydänperheestä yksi on poissa

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (8)

Vierailija
1/8 | 

Hei ❤️ Muistan jonkun viisaamman sanoneen, että enemmän lapsen mieleen jää se, miten häntä on lohdutettu ja rakastettu noina hetkinä ❤️ Vähättelemättä silti sinun saati lapsen tuskaa ❤️ Kaikkea hyvää teidän perheelle❤️

Heidi Forsell
Liittynyt9.8.2019

Toivottavasti näin. Ja onneksi hyviä hetkiä on kuitenkin enemmän ❤️ Kaikkea hyvää myös sinulle ja kiitos kommentista ❤️

Vierailija
2/8 | 

Itse olen lapsena ollut todella paljon sairaalassa. Siitä jäi vuosikymmenien hylätyksi tulemisen pelko. Tuolloin vanhemmilla ei ollut mahdollisuutta olla sairaalassa. Mutta tietyllä tapaa olen ehkä vahvempi. En ole katkera, baan nuo kokemukset ovat rikkaus.

Heidi Forsell
Liittynyt9.8.2019

Kiitos kommentistasi ❤️ Uudessa Lastensairaalassa on onneksi mahdollisuus nyt olla enemmän sairaalassa, mutta kyllä se niin kovaa touhua on, että sieltä on pakko välillä päästä pois, että selviää järjissään.
Hyvä, että olet saanut työstettyä asian niin, että se on sun vahvuus. Toivottavasti tyttärenikin jonain päivänä ajattelee samoin. Kaikkea hyvää sun syksyyn ❤️

Sairaalalapsi
3/8 | 

Kiitos rehellisestä kirjoituksestasi! Voin samaistua kirjoitukseesi niin tuoreena äitinä kuin ihmisenä, joka on kokenut hyvin samanlaisen lapsuuden kuin mitä lapsesi nyt elää.

Äitinä sydämeni särkyy puolestasi. Ja kiitän sinua siitä, ettet silottele lapsesi kokemusta pois tyyliin ”omaksi parhaaksesi tämä on”, ”pitää olla reipas, älä nyt itke”, ”ei ole muuta vaihtoehtoa”. Kiitos, että huomaat lapsesi hädän ja paniikin ja lohdutat. Jatka näin. Se auttaa, älä koskaan kiellä tai sivuuta lapsesi kauhua. Parasta, mitä voit tehdä on olla läsnä siinä kauhussa ja lohduttaa. Vaikka meinaisit pyörtyä. Hanki itsellesi tukea niin jaksat tukea lastasi.

Minut hylättiin lapsena yksin keskelle toimenpiteitä sairaalaan ja läsnäolleessaan vanhempani sivuuttivat kauhuni ja paniikkini tyyliin ”ole nyt reipas” ja ”pakko tämä on tehdä”. Älä tee näin vaan näytä ja sanoita lapsellesi, että kestät kyllä hänen pelkonsa ja paniikin ja lohdutat. Hanki ja vaadi lapsellesi tukea ja terapiaa. Itse olen vasta nyt aikuisena terapiassa kun minun olisi pitänyt olla siellä jo lapsena.

Ja kyllä, jälki jää. Keho muistaa. Hylkäämisen, kauhun ja paniikin kokemus on lapselle täysin totta. Itse kuvaan nyt aikuisena kokemuksiani raiskaukseen, samalta se tuntui. Mutta väitän, että olisin selvinnyt paremmin jos vanhempani olisivat uskaltaneet kohdata minun todellisuuteni sairaalassa sellaisena kuin se oli, kauhua, kipua ja paniikkia vähättelemättä ja näin jakaneet emotionaalisen kokemukseni, enkä olisi jäänyt niin totaalisen yksin näiden tunteiden kanssa. Uskalla kohdata lapsesi kärsimys niin pystyt jakamaan sen ja lapsellesi jää kokemus, ettei hän ole kauheuksien keskellä yksin, se kantaa jo pitkälle.

Halaukset sinulle ja lapsellesi! Voimia!

Vierailija
4/8 | 

Siinä hetkessä, kun päätit pitää lapsen, näen suurinta epäitsekkyyttä, mitä äiti voi syntymättömälle lapselleen antaa ❤️ Siinä hetkessä annoit lapsellesi mahdollisuuden elää. Ihmismieli ei aina voi järjellä ymmärtää sitä toisten harteille laskettua taakkaa. On raastavaa tuskaa, huolta, surua, raivoa, epätoivoa. Mutta on myös toivoa ja valoa. Ja sitä koko sydämestäni perheellenne toivon ❤️

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Uuden elämän selviytymisblogi kertoo selviytymisestä silloin, kun kaikki muuttuu. Selviytymisblogi kertoo erityisen vauvan odotuksesta, ja uusperheen arjesta pienen vaikeasti sydänvikaisen lapsen kanssa. Arki on täynnä iloja ja suruja, turhautumista ja intohimoja sekä pelkoa, ja epätoivon hetkiäkin. Ja rakkautta! Paljon rakkautta ja ajatuksia siitä, että elämän vaikeimmistakin asioista voi seurata paljon hyvää.

Blogia voit seurailla Facebookissa ja myös Instagram täytyy meidän perheen arjesta ja joskus juhlastakin

 

Hae blogista