"Maailman pisimmät tunnit

Niiden otteeseen jää kiinni

Niitä kantaa loppuun asti

Vaikka itse ei aina huomaa"

-​​​​​Apulanta, Koneeseen kadonnut

 

APULANTA: KONEESEEN KADONNUT

 

 

Tasan 10 kuukautta sitten kirurgi soitti, että vauvamme sydämen korjausleikkaus oli sujunut hyvin. Itkin ääneen, sillä tuntien kuluessa olin ehtinyt ajatella jo kaikenlaisia vaihtoehtoja. Itkin helpotuksesta. Itkin pelosta. 

On todella hurjaa, kun joutuu saattelemaan lapsensa isoon leikkaukseen. Luulin, etten selviäisi siitä hetkestä. Ajattelin hajoavani pieniin palasiin ja hajosinkin. Mun sydän oli niin rikki, ettei sitä voinut korjata edes huippukirurgi, joka työkseen korjaa sydämiä.

 

Vanhempi, joka käy läpi sietämätöntä kipua ei osaa tai jaksa pyytää apua läheisiltä. Sellaisissa tilanteissa ei itsekään tiedä, mitä pyytäisi, haluaisi tai tarvitsisi. 

 

Moni vanhempi elää samanlaisen tuskan äärellä, mutta liian usein se kipu jää huomaamatta jopa kaikkein läheisimmiltä ihmisiltä. Me äidit nimittäin usein mestarillisesti peitetään se kipu reippauteen ja puuhasteluun. On helpompaa pysyä liikkeessä kuin antaa surun ja kivun tulla. Vanhempi, joka käy läpi sietämätöntä kipua ei osaa tai jaksa pyytää apua läheisiltä. Sellaisissa tilanteissa ei itsekään tiedä, mitä pyytäisi, haluaisi tai tarvitsisi. Eikä vaan jaksa. Ei yksinkertaisesti jaksa.

 

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Henkilön Heidi Forsell (@uudenelamanselviytymisblogi) jakama julkaisu

 

Ylläoleva kuva on otettu tyttäreni leikkauspäivän aamuna 10 kuukautta sitten. Hetkenä, jolloin kuollakseni pelkäsin piteleväni mun lasta sylissäni viimeisen kerran. Olin toiveikas, mutta kauhuissani, että toiveet tavallisemmasta elämästä päättyisikin lapsensa menettäneen äidin elämäksi. Mietin miten saisin sanottua ääneen ne viimeiset sanat, joita olin miettinyt monta päivää. Sanat, jotka sanoisin tyttärelleni ennen kuin hoitajat lähtisivät viemään pientä lastani kohti leikkaussalia. Sanat, jotka voisivat olla viimeiset, joita hänelle sanon.

 

Olin helpottunut, kun hoitaja silitti olkapäätäni ja sanoi, ettei lapsi esilääkkeen johdosta muistaisi hetkeä, jolloin ero vanhemmista tapahtuu. Olin helpottunut, sillä en tiennyt menisinkö paniikkiin tai luhistuisinko lattialle, kun eron hetki koittaa enkä halunnut, että viimeiseen yhteiseen hetkeen liittyisi hätääntymistä. Halusin sen olevan täynnä rakkautta ja kosketusta. Ja sitä se olikin. Eron hetki oli rauhallinen.

 

Toinen kuva on otettu tuon pienen ihmisen 1-vuotis syntymäpäivänä, kun sain lapseni ensimmäistä kertaa syliini ilman miljoonia letkuja ja piuhoja ison avosydänleikkauksen jälkeen. Tiesin olevani äärimmäisen onnekas. Jotkut joutuvat odottamaan samaa hetkeä viikkoja, jotkut kuukausia. Toisille samaa hetkeä ei suoda enää koskaan. Kasvoiltani paistaa helpotus, ja kiitollisuus, vaikka se tuska on myös läsnä. Pelkäsin kamalasti, että sylissä oleminen satuttaisi lasta, mutta halusin silti rutistaa kovaa. Sekin hetki oli täynnä rakkautta ja kosketusta. Sinä olet vielä siinä, ja minä olen tässä vain sinua varten.

 

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

Henkilön Heidi Forsell (@uudenelamanselviytymisblogi) jakama julkaisu

 

Soita tai laita viesti, jos tiedät, että joku lähipiirissäsi käy läpi jotain kohtuuttoman vaikeaa. Mene käymään, ja vie ruokaa mennessäsi. Auta pyykinpesussa, tai siivouksessa, tai järjestä perheen muille lapsille mukavaa tekemistä. Istu ja kuuntele, vaikkei olisi mitään sanottavaa. Uskalla olla lähellä, vaikka saisit osaksesi tiuskimista ja kiukuttelua tai joutuisit kuulemaan synkkiäkin ajatuksia. Älä jätä yksin, vaikka et osaisi sanoa mitään. Oikeita sanoja tällaisissa tilanteissa ei ole, mutta yksinäisyys synkistää asioita entisestään.

 

Jennille kiitos siitä, kun olet uskaltanut olla aina olemassa. Tiedän, ettei se ole ollut aina helppoa. Olet mulle niin tärkeä ja rakas, ettei sanat riitä kertomaan. 

 

"Kipu kuolee huutamalla

Alastomana lattialla

Miten kauan sitä kestää

Ei, sitä ei voi tietää

 

Kehen sattuu ja kuinka paljon

Siitä kysymys enää tässä kai on

Kun on saavuttu siihen pisteeseen

Ettei mikään ole varmaa" 

- Apulanta, Koneeseen kadonnut 

 

Lue myös 

Oman lapsen kipu ja ahdistus repii vanhemman sydämen rikki

 

Sydänperheestä yksi on poissa

 

 

 

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Uuden elämän selviytymisblogi kertoo selviytymisestä silloin, kun kaikki muuttuu. Selviytymisblogi kertoo erityisen vauvan odotuksesta, ja uusperheen arjesta pienen vaikeasti sydänvikaisen lapsen kanssa. Arki on täynnä iloja ja suruja, turhautumista ja intohimoja sekä pelkoa, ja epätoivon hetkiäkin. Ja rakkautta! Paljon rakkautta ja ajatuksia siitä, että elämän vaikeimmistakin asioista voi seurata paljon hyvää.

Blogia voit seurailla Facebookissa ja myös Instagram täytyy meidän perheen arjesta ja joskus juhlastakin

 

Laita kuunteluun myös minun ja ystäväni Podcast Itseni näköinen elämä

 

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2019

Kategoriat

Instagram