Sinä pieni mytty
"Kaukana siltä reitiltä
Jolle lähdettiin valo silmissä
Joku muutti sen
Vaikka nään mitä teen juoksen taas tanssien miinakentälle"
- Apulanta, Pala siitä
 
 
APULANTA: PALA SIITÄ
 

 

Ajatukseni ja kehoni palailevat koko ajan voimakkaammin sinun syntymääsi, ja elämäsi ensimmäisiin päiviin lasten teho-osastolla. Helmikuussa 2018 sinä synnyit. Sydänvikasi vuoksi sinulle tehtiin ensimmäinen avosydänleikkaus jo viiden päivän ikäisenä. 

 

Muistan kuinka tutustumiskäynnillä teho-osaston omaistenhuoneessa istui nainen tyhjän turvakaukalon kanssa itkien. Halusin paeta. Halusin juosta pois ja unohtaa kaiken, mitä oli meneillään. Pelkäsin puolestasi niin paljon, että ajattelin välillä sekoavani.

 

 

Saimme käydä teho-osastolla tutustumassa jo raskausaikana. Se oli ihan kamalaa, mutta oli hyvä nähdä, millaiseen paikkaan ollaan tulossa. Muistan kuinka tutustumiskäynnillä teho-osaston omaistenhuoneessa istui nainen tyhjän turvakaukalon kanssa itkien. Halusin paeta. Halusin juosta pois ja unohtaa kaiken, mitä oli meneillään. Pelkäsin puolestasi niin paljon, että ajattelin välillä sekoavani.

 

Syntymäsi jälkeen sinut vietiin heti pois. En nähnyt sinusta kuin pienen vilauksen, josta en enää muista mitään. En yhtään pysty muistamaan, miltä sinä näytit tai kuulostit heti synnyttyäsi, ja se surettaa minua. Olen surullinen siitä, että ensimmäinen kohtaamisemme jäi niin lyhyeksi. Minusta oli syntynyt pikkuinen tyttö, jonka puolesta olin kuollakseni pelännyt jo monta kuukautta enkä saanut nähdä sinua edes kunnolla. Entä jos en enää koskaan näkisi sinua elossa.

 

Vieläkin minun tekee kipeää nähdä onnellisia kuvia synnytyssaleista, joissa väsynyt, mutta silminnähden onnellinen äiti pitelee sylissään vastasyntynyttä vauvaansa. Minä en saanut sinua edes syliini enkä koskaan kokea tuota merkityksellistä hetkeä.

 

Meni monta tuntia. Omien synnytyskomplikaatioiden vuoksi olin itse aika huonossa kunnossa. Isäsi pääsi katsomaan minua, ja näytti minulle joitain ottamiaan kuvia sinusta. Siinä sinä pienen pieni mytty makasit jokin maski naamallasi piuhojen peitossa. Itkin, kun pääsin sinua vihdoin katsomaan vastasyntyneiden teho-osastolle. Olisipa ensimmäinen kohtaamisemme ollut iloisempi. Vieläkin minun tekee kipeää nähdä onnellisia kuvia synnytyssaleista, joissa väsynyt, mutta silminnähden onnellinen äiti pitelee sylissään vastasyntynyttä vauvaansa. Minä en saanut sinua edes syliini enkä koskaan kokea tuota merkityksellistä hetkeä. Varovasti kosketin kättäsi, mutta pelkäsin satuttavani sinua tai tekeväni jotain väärin. Näytit niin pieneltä ja haavoittuvaiselta. Mietin pikkuista sydäntäsi, ja samalla omani särkyi.

 

Hoitajat pitivät sinusta hyvää huolta. Minulla oli aina tunne, että olet hoidettavana parhaissa mahdollisissa käsissä. Välillä en tuntenut itseäni äidiksesi ollenkaan, sillä hoitajat tunsivat sinut paremmin, ja tiesivät mitä tarvitset. Minä hädin tuskin uskalsin koskettaa sinua.

 

Välillä en tuntenut itseäni äidiksesi ollenkaan, sillä hoitajat tunsivat sinut paremmin, ja tiesivät mitä tarvitset. Minä hädin tuskin uskalsin koskettaa sinua.

 

Siirryit parin päivän ikäisenä Lastenklinikan teho-osastolle. Sain saattaa sinut sinne. Sanottiin, että tarvitset leikkauksen pian. Kardiologi mainitsi ohimennen käytävällä diagnoosisi, mutta minä en enää ymmärtänyt mitään edes terveen sydämen toiminnasta. Nyt verenkiertoasi pidettiin yllä lääkkeellä, jolla oli paljon ikäviä sivuvaikutuksia. Cpap laitteen vuoksi suusi oli jatkuvasti täynnä sylkyä. Laite auttoi sinua hengittämään. Sinulla oli suu usein suppuralla, ja täynnä pieniä sylkykuplia.  Pelkäsin kaikkia laitteita, ja jokaista piippausta. Pelkäsin koko ajan, että kuolet siinä silmieni alla. Pelkäsin, että saisit jonkun kohtauksen. Pelkäsin, että joutuisin näkemään, kun sinua elvytetään.

 

Muistan teho-osaston omaistenhuoneen ovikellon. Ovella piti aina kertoa, että kuka on ovella ja ketä ollaan tulossa katsomaan. Sinulla ei ollut vielä nimeä. Omaistenhuoneessa kuulutettiin, että kenen vanhemmat voivat mennä lapsensa luo, ja lukittu ovi aukesi hetkeksi. Olisi tehnyt mieli rynnätä avonaisesta ovesta luoksesi, sillä välillä jouduimme odottamaan pitkiäkin aikoja. Jokainen omaistenhuoneessa vieraillut tietää kuinka pitkiä minuutteja siellä eletään. Niinä hetkinä ehtii miettiä kaikenlaisia syitä, miksei kutsua kuulu. Sitä pelkäsi pahinta joka kerta. 

 

Aamuisin silmäni oli turvoksissa edellispäivän ja - yön itkuista eikä teho-osastopäivistä koskaan selvinnyt ilman itkua. Olin sisältä niin rikki. Oli niin raskasta käydä katsomassa sinua, että välillä olisin halunnut vain jäädä sängynpohjalle makaamaan. 

 

Kun ovi aukesi, tiesin sinun olevan elossa, ja että näkisin sinut ihan pian. Teho-osaston käytävällä kurkkuani kuristi. Hinkkasin käsidesiä käsiini jokaisen käsidesipumpun kohdalla. Olisi tehnyt mieli kävellä ripeästi, koska ikävöin sinua niin, että minuun sattui. Toisaalta halusin kääntyä takaisin, ja lähteä pois, koska oli niin vaikea nähdä sinut siellä. Muistan, miltä liukuovi kuulosti, kun ovi osastolle aukesi. Ensimmäisenä kiirehdin luoksesi, mutta sivusilmällä seurailin, että onko kaikki samat lapset paikalla. Jos ei ollut, niin rintaani puristi. Onko lapsi päässyt siirtymään osastolle vai kuollut?

 

Joka päivä itketti. Aamuisin silmäni oli turvoksissa edellispäivän ja - yön itkuista eikä teho-osastopäivistä koskaan selvinnyt ilman itkua. Olin sisältä niin rikki. Oli niin raskasta käydä katsomassa sinua, että välillä olisin halunnut vain jäädä sängynpohjalle makaamaan. 

 

Sinä tunnuit sairaalan vauvalta. Ihan kuin sairaala omistaisi sinut. Minun piti kysyä lupa siihen, saanko koskettaa sinua. Tai voinko vaihtaa vaippasi, tai ottaa sinut syliini. En saanut syöttää sinua enkä osannut tehdä mitään, että sinun olisi helpompi olla. Yritin laulaa sinulle, mutta laulu hukkui aina kyyneliin. Siispä hyräilin. Isäsi lauloi sinulle joka päivä. Välillä joku ihana hoitaja ehti kysymään, että haluanko sinut syliin, ja taas itkin. Syliin ottaminen oli ihanaa, mutta pelkäsin aina, että sylittely jäisi viimeiseksi kerraksi, ja välillä mietin, että uskallanko edes rakastaa sinua täysillä. Tottakai rakastin sinua täysillä joka solullani, mutta pelottavaa se oli. Pelotti rakastaa niin älyttömän paljon, kun ei varmaksi tiennyt, saanko sinua ikinä mukanani kotiin.

 

Sinä tunnuit sairaalan vauvalta. Ihan kuin sairaala omistaisi sinut. 

 

Iltaisin raahauduimme isäsi kanssa Mäkkäritalolle. Kaikki päivät oli raskaita. Meillä oli iltaisin tapana käydä yhdessä suihkussa. Välillä suihkussa itkettiin lohduttomasti, ja välillä vaan halattiin. Se oli hyvä perinne, vaikka myöhään illalla lämmin vesi oli usein talosta jo loppunut. Nukkumaan mennessä soitin vielä sairaalan kysyäkseni kuulumisiasi, ja yöllä myös. Aamulla herätessäni soitin ensimmäisenä sairaalaan kysyäkseni, miten sinulla menee. Olimme selvinneet yhdestä päivästä, ja nyt oli taas uusi päivä selvittävänä. Tiesimme, että pahin on vielä edessä, sillä sinulla on edessä iso sydänoperaatio. Tiesimme, että paljon jaksettavaa on vielä jäljellä. 

 

"Pala siitä mistä meidät luotiin
Painaa enemmän kuin oli tottakaan
Pelottavinta kun silmät aukaistaan"

- Apulanta, Pala siitä

 

LUE MYÖS

Trraumat on jääneet kehooni, ja jopa vuodenaika nostaa ne pintaan

 

Mieli toipuu ja minä hiljalleen sen mukana

 

UUDEN ELÄMÄN SELVIYTYMISBLOGI

FACEBOOKISSA ja INSTAGRAMISSA

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Uuden elämän selviytymisblogi kertoo selviytymisestä silloin, kun kaikki muuttuu. Selviytymisblogi kertoo erityisen vauvan odotuksesta, ja uusperheen arjesta pienen vaikeasti sydänvikaisen lapsen kanssa. Arki on täynnä iloja ja suruja, turhautumista ja intohimoja sekä pelkoa, ja epätoivon hetkiäkin. Ja rakkautta! Paljon rakkautta ja ajatuksia siitä, että elämän vaikeimmistakin asioista voi seurata paljon hyvää.

Blogia voit seurailla Facebookissa ja myös Instagram täytyy meidän perheen arjesta ja joskus juhlastakin

 

Laita kuunteluun myös minun ja ystäväni Podcast Itseni näköinen elämä

 

 

Hae blogista

Blogiarkisto

2019

Kategoriat

Instagram