Kirjoitukset avainsanalla Perhe

"Kutsun tätä rakkaudeksi kahden ihmisen
Kutsun tätä elämäksi, vaikka ole en
Täydellistä suoritusta tehnyt minäkään"

- Samuli Putro, Olet puolisoni nyt

 

SAMULI PUTRO: OLET PUOLISONI NYT

 

 

Isoäitini täyttäisi tänään 91 vuotta, mutta tämä on ensimmäinen syntymäpäivä ilman meidän Mammia. Itkettää vähän, mutta ei enää lohduttomasti. Syntymäpäivän kunniaksi halusin julkaista tekstin, jonka kirjoitin samana päivänä, kun Mammi kuoli, ja päivänä, jona hänet haudattiin. Mammin kuolema oli minun elämässäni ensimmäinen läheisen ihmisen kuolema, joka tuntui luonnolliselta, ja se oli senkin vuoksi merkityksellinen. Se oli merkityksellinen myös siksi, että on pitänyt opetella elämään kuoleman kanssa sovussa. Rimpuilu ei auta, kun kuolema ottaa omansa. 

Hyvää syntymäpäivää Mammi sinne jonnekin! 


2.5.2019

"Sun viimeisenä päivänä mä silitin sun hiuksia ja otsaa viimeisen kerran. Sanoin sulle, että voit lähteä. Lupasin, että me kaikki pärjätään eikä sun tarvitsisi meistä enää huolehtia. Musta tuntuu, että sä odotit sitä, että mä olisin valmis. Tuo tyttökin silitti sua ja lauloi sulle hiljaa omaa lauluaan. Ajattele, 1-vuotias teki sen, mitä mä en uskaltanut tehdä! Uskon, että kuulit tuon hiljaisen kauniin laulun. Suukotin vielä sun päätä, ja kiitin kaikesta. Kerroin, että rakastan. Toivoin, että nähtäisi vielä joskus jossain. Muutamaa tuntia myöhemmin sä lähdit. Mä tunsin sen, vaikka en ollut paikalla. Ikävä on sietämätön, eikä kyyneleistä tule vielä loppua, kun muistot tulvii ajatuksiin, mutta ensimmäistä kertaa koskaan kuolema tuntuu luonnolliselta eikä yhtään pelottavalta. Sen sä vielä viimeisenä päivänäsi minulle opetit."

 

Suru tuntuu helpommin hallittavalta, kun sitä ei tarvitse jakaa kenenkään kanssa. 

 

25.5.2019

Hautajaisiin kulminoituu älytön määrä surua, ahdistusta ja hallitsemattomuuden tunnetta. On kohdattava kuoleman ikuisuus silmästä silmään, mutta myös muita surevia läheisiä osanottoineen. Silloin ei voi enää käpertyä peiton alle oman surunsa kanssa piiloon muulta maailmalta. Suru tuntuu helpommin hallittavalta, kun sitä ei tarvitse jakaa kenenkään kanssa. 

 

Tänään me saateltiin viimeiselle matkalle mun niin rakas isoäiti. Luulen, että näihin hautajaisiin kulminoitui paljon menettämisen pelkoa viimeisen puolentoista vuoden ajalta, sillä lokakuusta 2017 saakka olen joutunut myös useita kertoja kohtaamaan sen ajatuksen, että joutuisin ehkä hautaamaan oman lapseni. Olen joutunut miettimään viimeisiä sanojani tyttärelleni monta kertaa, sillä olen joutunut hyvästelemään hänet useamman kerran tietämättä, että nähdäänkö vielä. Tänään se suru oli ajatuksissani vahvasti läsnä.

 

Hautajaisissa jo arkun näkeminen ja ahdistava urkumusiikki pakottaa kyyneleet pintaan halusit tai et. Kukkien laskeminen ja viimeiset sanat ovat minulle vaikeita. Silloin en voi enää piilottaa hallitsematonta surua muilta, vaikka olin sanonut ne tärkeimmät sanani Mammille jo samana päivänä, kun hän kuoli. Kuolema on läsnä ja olemassa enemmän kuin koskaan ennen, ja joudut olemaan täysin alasti surusi kanssa muiden edessä. Se on helpottavaa, mutta samalla ahdistavaa, sillä hallitsemattomuutta olen oppinut pelkäämään elämäni aikana.

 

Pelkään paniikkia ja sitä, etten hallitse omia tunteitani kehossani. Sureminen vie voimia, ja on raskasta koko keholle. Paniikki vie viimeisetkin voiman rippeet, ja sitä paniikkia pelkään eniten, sillä se on viimeisen viikon aikana muistuttanut olemassaolostaan. Suru ja pelko nostavat sen usein pintaan.

 

Olen joutunut miettimään viimeisiä sanojani tyttärelleni monta kertaa, sillä olen joutunut hyvästelemään hänet useamman kerran tietämättä, että nähdäänkö vielä. 

 

En voi olla kuvittelematta sitä, että aikuisen arkun sijaan kappelissa surevia odottaisi pienen pieni arkku. Liian läheinen on kuolemasta minulle tullut. Liian lähellä se on käynyt, kun moni sydänystävä on joutunut hautaamaan lapsensa. Kuoleman kohtaaminen on liian arkipäivää meidän suuressa sydänperheessä. 

 

Tänään kuolema kuitenkin ensimmäistä kertaa koskaan tuntui luonnolliselta eikä yhtään pelottavalta, sillä kuoleman matkaan lähti 90-vuotias hyvän elämän elänyt vanhus. "Kunnes kuolema meidät erotti", lausui 90-vuotias isoisäni, kun kiitti kauniisti arkun äärellä vaimoaan yhteisistä vuosista. Yli 60 vuoden yhteinen matka päättyi kevääseen. Se on surullista, mutta äärimmäisen kunnioitettavaa. Yhteisiin vuosiin mahtuu niin paljon, etten osaa edes kuvitella.

 

Kiitos Mammi ihan kaikesta. Kiitos, että saatiin pitää sinut meidän elämässä näin pitkään. Mä kuulen sun naurun mun ajatuksissa. Mä olen kuullut sun naurua eilisestä asti. Se kertoo mulle, että sun on nyt hyvä.

 

"Kyyneleitä virtaa vasta alakerrassa

On hiljaisuus niin täydellisen hiljaista, 

Että kuiskauskin on huuto

En vaihtais sekuntiakaan

En nuoruutta, en vimmaisia kasvukipuja

En jäätä, joka murtui, en kirkonkelloja

Olit puolisoni silloin 

Olet puolisoni nyt. "

-Samuli Putro, Olet puolisoni nyt

 

Lue myös 

Sydänperheestä yksi on poissa

Läpi routaisen maan - Vertaisista valoa vaikeisiin hetkiin

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

"Tää on teille perheenjäsenet
Me tavataan vielä vaikka minne menet
Muistan kun me hengattiin sisäl ja pihal
Ei oo pöydässämme tilaa vihalle"

- Raappana, Perhesuhteet

 

RAAPPANA: PERHESUHTEET

 

Hyvää uusperheiden päivää!
Itse olen elänyt uusperhe-elämää jo 15 vuotta. Nykyisen perheeni kanssa on eletty saman katon alla reilu kolme vuotta, ja elin siis uusperheessä jo ennenkuin minusta tuli biologisesti äiti esikoiselleni. Näihin kaikkiin menneisiin ja nykyisiin vuosiin mahtuu paljon kaikenlaista. Todella paljon kaikenlaista!  Onnittelen itseäni, sillä matka ei ole ollut helppo. Itsestäni olen oppinut todella paljon, ja perheestä, sekä sen dynamiikasta ja rooleista myös. Olen oppinut paljon erilaisista parisuhteista, ja vanhemmuuden monista kasvoista. Ja matkani jatkuu. Paljon on oppia vielä tulossa, kun lapset kasvaa ja aikuiset toivottavasti myös.

 

Jo uusperheen rakennusvaiheessa on otettava huomioon erilaisten perheiden ja parisuhteiden historia sekä erilaisten ihmisten erilaisia tarpeita ja toiveita. 

 

Minun perheeseeni kuuluu biologisen esikoiseni lisäksi, puolison kaksi lasta, ja nyt tämä meidän yhteinen erityinen rakkaus. Esikoisellani on myös isosisko isänsä aikaisemmasta suhteesta, ja koen hänet myös osaksi oman elämäni perhettä, sillä hän on esikoiseni sisko, ja minun elämässäni tärkeä ja merkityksellinen tyttö (tai nyt jo nuori nainen).

 

Uusperhe kasataan yhteen pieni pala kerrallaan. Se ei koskaan valmistu itsestään tai hetkessä, vaan sen eteen on aina tehtävä ihan hitosti duunia. Jo uusperheen rakennusvaiheessa on otettava huomioon erilaisten perheiden ja parisuhteiden historia sekä erilaisten ihmisten erilaisia tarpeita ja toiveita. 

 

Vanhemman on oltava turvallinen ja luotettava aikuinen tasavertaisesti perheen jokaiselle lapselle biologiasta riippumatta, mutta silti pitää olla varovainen rajoissa, rakkaudessa, ja mielipiteissään, ettei tule astuneeksi biologisen vanhemman tontille. Minä olen tätä uusperhe-elämää treenannut jo kauan, ja tiedän, että ei-biologisen vanhemman rakkaus esikoiseni toisessa kodissa ei ole minulta mistään pois. Päinvastoin. Minun lapsellani on tuplasti välittäviä aikuisia ympärillä, ja kaksi erilaista kotia, mitkä mahdollistavat erilaisia asioita, ja olen siitä kiitollinen. Meidän ei tarvitse kaikesta olla aina samaa mieltä, mutta tiedän, että kaikki tahtovat osaltaan hyvää, ja tekevät parhaansa. Muistan myös mustasukkaisuuden, kun minusta tuntui, että toisen kodin rakkaus ja positiiviset asiat olisi jotenkin minulta pois. 

 

Minun elämässäni on viisi lasta, vaikka biologisesti olen äiti vain kahdelle. Kaikki viisi ovat tehneet minusta sellaisen äidin ja vanhemman, joka nyt olen. Vanhemmuus ei koskaan ole pelkkää biologiaa tai titteli, jolla aikuista kutsutaan.

 

Vanhemmuus on aina oman pään sisäinen prosessi ja uusperheessä eläminen väistämättä pitkittää sitä prosessia. Eihän vanhemmuudessa koskaan tule valmiiksi, mutta kyllä uusperheen vivahteet siihen prosessiin antaa väriä.  Minun elämässäni on viisi lasta, vaikka biologisesti olen äiti vain kahdelle. Kaikki viisi ovat tehneet minusta sellaisen äidin ja vanhemman, joka nyt olen. Vanhemmuus ei koskaan ole pelkkää biologiaa tai titteli, jolla aikuista kutsutaan. Tämä pätee kaikkiin vanhempiin ja vanhempien kaltaisiin ihmisiin. Jokaiseen aikuiseen, joka tavalla tai toisella on vastuussa lapsista. Ei äidiksi tulla pelkästään synnyttämällä, vaan siihen äitiyteen kasvetaan, ja sama pätee kaikenlaiseen vanhemmuuteen. 

 

Toisen lapsen rakastaminen on ihan erilaista kuin oman biologisen lapsen rakastaminen, ja sen rakkauden eteen on tehtävä eri tavalla töitä kuin sen biologisen kiintymyksen, joka meihin on niin vahvasti sisään rakennettu.

 

Vanhemmuus on aikuisen sitoutumista perheen jokaiseen lapseen, oli vanhemmuus biologista tai ei. Ainakin sen pitäisi olla. Toisen lapsen rakastaminen on ihan erilaista kuin oman biologisen lapsen rakastaminen, ja sen rakkauden eteen on tehtävä eri tavalla töitä kuin sen biologisen kiintymyksen, joka meihin on niin vahvasti sisään rakennettu.

 

Toisen lapsen rakastaminen ei aina ole myöskään helppoa, mutta se on ihanaa, ja antaa paljon, kun uskaltaa heittäytyä tunteen mukaan, mutta kyllä siihen negatiivisiakin tunteita liittyy, ja niistä on joskus todella vaikea puhua. Läheisyys ja yhdessäoleminen auttaa kuitenkin kaikkeen. Ihan kaikkeen. Rakkaus on taitolaji ja tahtotila. Järjissään pysyminen myös, ja sitä pirun pitkää pinnaa uusperheen selviytyminen edellyttää, ja moni vanhempi siihen kuvioon eri syistä joskus myös väsyy. 

 

Arvostan jokaista uusperheen vanhempaa, joka onnistuu taiteilemaan ja tasapainoilemaan kaiken sen keskellä, kun arkeen liittyy läjä lapsia, ja kasa erilaisia aikuisia, arvoja, ajatuksia ja varsinkin mielipiteitä. Erilaiset parisuhteiden historiat, rakkaustarinat ja erot ja epäonnistumiset värittää aina aikuisten kykyä toimia järkevinä aikuisina. Monta kertaa on pitänyt hengittää syvään, kun oman exän ja puolison exän kanssa ajatukset ja arvomaailma eivät vaan kohtaa, ja vaikka kuinka tekisi mieli repiä pää irti, niin on vaan nieleskeltävä ja otettava huomioon kaikkien ajatukset. Exätkin ovat joutuneet vetämään happea ihan yhtälailla.

 

On niitä päiviä, kun kaikki sujuu enemmän kuin hyvin, ja on vaan niin kiitollinen toimivasta yhteistyöstä, ja sitten on niitä päiviä, kun tekisi mieli pakata omat lapset autoon, ottaa vastuu vain omistaan, ja sanoa sille puolisolle, että pidä tunkkisi, exäsi ja lapsesi. Kun et vaan jaksa sitä naurettavaa hiekkalaatikkoleikkiä, mitä uusperheissä myös väistämättä ilmenee, kun niitä omien tonttien rajoja piirretään. 

 

On niitä päiviä, kun kaikki sujuu enemmän kuin hyvin, ja on vaan niin kiitollinen toimivasta yhteistyöstä, ja sitten on niitä päiviä, kun tekisi mieli pakata omat lapset autoon, ottaa vastuu vain omistaan, ja sanoa sille puolisolle, että pidä tunkkisi, exäsi ja lapsesi.

 

Hyvää uusperheiden päivää. Mä olen kiitollinen jokaiselle elämäni ipanalle. Kiitos Myyrä, Tirriäinen, Hömpylä, Namijamminen ja Elmikelmi, jonka elämässä saan olla. Kiitos myös puolisolle, jonka kanssa saan jakaa meidän perheen ihanuudet ja raivostuttavuudet. Onneksi me ollaan aina samalla tontilla, samalla puolella. Olen kiitollinen myös meidän arkemme exille, joiden kanssa jaamme samat prioriteetit lasten hyvinvoinnista, ja arjen sujuvuudesta. Yhteistyö ei aina ole helppoa, mutta tahtotila on onneksi pääasiassa sama.

 

Meidän uusperhe on ehdottomasti mahdollisuus kaikille asianosaisille, mutta uhkat on tiedostettava hyvin, että niiden eteen voi tehdä töitä, jotta aikuiset pystyvät hoitamaan kaikkien lasten asiat lasten asioina, ilman sen suurempia tunneryöppyjä tai valta-asetteluja. 

 

"Puhalletaan yhteen hiileen vaikka keskel kiireen
Tajutaan se viimein kokonaan, ei melkein
Unohdetaan muuvit robotin niin nähdään, missä sydän piilee"

-Raappana, Perhesuhteet

 

Lue myös

Oman lapsen kipu ja ahdistus repii vanhemman sydämen rikki

 

Onko arpesi osa sinua vai hallitseeko haavat vielä elämää

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Uuden elämän selviytymisblogi kertoo selviytymisestä silloin, kun kaikki muuttuu. Selviytymisblogi kertoo erityisen vauvan odotuksesta, ja uusperheen arjesta pienen vaikeasti sydänvikaisen lapsen kanssa. Arki on täynnä iloja ja suruja, turhautumista ja intohimoja sekä pelkoa, ja epätoivon hetkiäkin. Ja rakkautta! Paljon rakkautta ja ajatuksia siitä, että elämän vaikeimmistakin asioista voi seurata paljon hyvää.

Blogia voit seurailla Facebookissa ja myös Instagram täytyy meidän perheen arjesta ja joskus juhlastakin

 

Blogiarkisto

2019

Kategoriat