Kirjoitukset avainsanalla Hautajaiset

“Nuku pikkuinen, nuku tähti helmassa päivän paisteen.
Nuku pikkuinen, nuku lehti helmassa laakson varjojen.
Nuku pikkuinen, nuku virta helmassa meren tyrskyjen.
Nuku pikkuinen, nuku talvi helmassa kesän kukkien.“

- Olavi Uusivirta, Hautalaulu

 

OLAVI UUSIVIRTA: HAUTALAULU

 

Kuolleiden lasten muistopäivän kunniaksi julkaisen kirjoittamani tekstin päivästä, joka oli yksi elämäni vaikeimmista. Teksti kertoo päivästä, jolloin rakkaan sydänystäväni pieni poika haudattiin. Tekstin myötä haluan lähettää voima-ajatuksia jokaiseen perheeseen, jossa on pitänyt kohdata kohtuuton suru. Meillä palaa tänään useampi kynttilä, ja ajatuksissa on moni perhe, ja erityisesti alla olevan tekstin pieni rakas. 

– – –

Olen matkalla 1-vuotiaan pienen pojan hautajaisiin. Musta tuntuu, että mun sydän on niin raskas, että hengittäminenkin vaatii keskittymistä. Sylki ei meinaa mennä kurkusta alas, vaikka nieleskelen koko ajan. Kyyneleet kihoaa silmiin koko ajan. Ruusun ostaminen kukkakaupan vanhalta rouvalta tuntuu vaikealta. Pidättelen itkua. Jokainen valkoinen ruusu tulevaisuudessa tuo varmasti mieleen tämän hetken, ja muistuttaa minua sinusta. Se ei haittaa. Muistan sinut mielelläni. 

"Lupaa mulle, että et ikinä kuole", ajattelen, kun katselen tuota omaa pientä sydänlastani, jonka saman ikäistä sydänsankarikolleegaa olen menossa hautaamaan. 

 

Lapset seuraavat autossa jatkuvasti reaktioitani ja jokaista liikahdustani. Mies vilkuilee lempeästi auton taustapeilistä. En voi katsoa ketään silmiin, että saan pidettyä itseni kasassa. Haluaisin sanoa heille, että pärjään kyllä, mutta en saa sanoja ulos suustani. En ole koskaan ollut näin pohjattoman surullinen.

 

Oma 1-vuotiaani nyökyttelee päätä musiikin tahtiin turvaistuimessaan. Haluaisin vaan rutistaa ja suukottaa lastani, ja unohtaa, että tämä vaikea päivä on parhaillaan menossa ja elettävänä. Samalla pelkään. "Lupaa mulle, että et ikinä kuole", ajattelen, kun katselen tuota omaa pientä sydänlastani, jonka saman ikäistä sydänsankarikolleegaa olen menossa hautaamaan. Tuntuu niin vaikealta ja epäreilulta. Ei lasten kuuluisi kuolla! 

 

On pakko antaa surun tulla, ja kohdata kaikki vaikeimmatkin tunteet. On pakko kohdata omien ystävien suurin mahdollinen suru. Vanhempien surun rinnalla oma suru tuntuu mitättömän pieneltä, vaikka tiedän, että minullakin on lupa surra.

Hautausmaa täyttyi surusta, mutta surun lisäksi myös rakkaudesta. Rakkaus oli läsnä kaikissa kyynelissä, välittävissä katseissa ja jokaisessa kosketuksessa. 

 

Havahdun ajatuksistani, kun radiossa juontaja toivottaa rauhallisesti onnea kaikille päivänsankareille. Ei onnesta voi puhua tällaisena päivänä. Huomaan äärsyyntyväni juontajan kommentista. Liput liehuu tänään Eino Leinon päivän kunniaksi. Minulle liputuksella on toisenlainen merkitys, vaikka Eino Leinokin on tietysti merkityksellinen. Mielestäni kaikki liput voisi tänään laskea puoleen tankoon eikä sekään olisi riittävän suuri kunnianosoitus sille pienelle ihmiselle, joka lyhyestä elämästään huolimatta oli niin suuri ja merkityksellinen.

 

Hautajaisiin on saapunut paljon väkeä, perhettä ja ystäviä. Teidän perheellä on paljon ihmisiä ympärillä. Hautausmaa täyttyi surusta, mutta surun lisäksi myös rakkaudesta. Rakkaus oli läsnä kaikissa kyynelissä, välittävissä katseissa ja jokaisessa kosketuksessa. Rakkaus näkyi lempeissä hymyissä, ja kuului myös spontaaneissa naurahduksissa hautajaisten jälkeen. Hymy kertoo, että elämä vielä jatkuu, vaikka suru viekin nyt suurimman osan tilasta. Valtava suru kuitenkin kertoo siitä, että sinua rakastetaan ihan valtavasti. Aina. Suru muuttaa ajan kuluessa muotoaan, mutta tuo valtava rakkaus sinuun pysyy muuttumattoman vahvana. Aina.

Uskon, että sulla riittää seikkailuja, joista kerrot silloin, kun tulet vanhempiesi uniin ja isoveljesi ajatuksiin. 

 

Sinulla oli kauniit hautajaiset. Kiitos, että sain olla mukana. Tänäänkin sytytin sinulle kynttilän. Lähetän ajatuksissani voimaa jokaiselle sinua surevalle. Kiitos, että juuri sinä tulit osaksi meidän sydänperhettä. Kiitos, että sinun ansiosta sain teidän perheen mun elämään. Me luvattiin pysyä yhdessä sydänperheenä. Aina. 

 

Hyvää matkaa pieni rakas.

En oikeasti usko, että tämä on sun viimeinen matka. Uskon, että sulla on jo mielessä metku jos toinenkin siellä, missä ikinä oletkin. Uskon, että sulla riittää seikkailuja, joista kerrot aina silloin, kun tulet vanhempiesi uniin ja isoveljesi ajatuksiin. 

 

Hautalaulu

"Levoton on virta ja vierivä laine,

meri yksin suuri ja meri ihanainen.

Nuku virta helmassa meren.

 

Tuuli se kulkee ja lentävi lehti.

Onnellinen on se, ken laaksohon ehti.

Nuku lehti helmassa laakson.

 

Päivä kun nousee, niin sammuvi tähti.

Ei se ijäks sammu, ken elämästä lähti.

Nuku tähti helmassa päivän."

- Eino Leino-

 

Lue myös 

Isoäitini hautajaisiin kulminoitui paljon pelkoa tyttäreni menettämisestä

 

Sydänperheestä yksi on poissa

 

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

"Kutsun tätä rakkaudeksi kahden ihmisen
Kutsun tätä elämäksi, vaikka ole en
Täydellistä suoritusta tehnyt minäkään"

- Samuli Putro, Olet puolisoni nyt

 

SAMULI PUTRO: OLET PUOLISONI NYT

 

 

Isoäitini täyttäisi tänään 91 vuotta, mutta tämä on ensimmäinen syntymäpäivä ilman meidän Mammia. Itkettää vähän, mutta ei enää lohduttomasti. Syntymäpäivän kunniaksi halusin julkaista tekstin, jonka kirjoitin samana päivänä, kun Mammi kuoli, ja päivänä, jona hänet haudattiin. Mammin kuolema oli minun elämässäni ensimmäinen läheisen ihmisen kuolema, joka tuntui luonnolliselta, ja se oli senkin vuoksi merkityksellinen. Se oli merkityksellinen myös siksi, että on pitänyt opetella elämään kuoleman kanssa sovussa. Rimpuilu ei auta, kun kuolema ottaa omansa. 

Hyvää syntymäpäivää Mammi sinne jonnekin! 


2.5.2019

"Sun viimeisenä päivänä mä silitin sun hiuksia ja otsaa viimeisen kerran. Sanoin sulle, että voit lähteä. Lupasin, että me kaikki pärjätään eikä sun tarvitsisi meistä enää huolehtia. Musta tuntuu, että sä odotit sitä, että mä olisin valmis. Tuo tyttökin silitti sua ja lauloi sulle hiljaa omaa lauluaan. Ajattele, 1-vuotias teki sen, mitä mä en uskaltanut tehdä! Uskon, että kuulit tuon hiljaisen kauniin laulun. Suukotin vielä sun päätä, ja kiitin kaikesta. Kerroin, että rakastan. Toivoin, että nähtäisi vielä joskus jossain. Muutamaa tuntia myöhemmin sä lähdit. Mä tunsin sen, vaikka en ollut paikalla. Ikävä on sietämätön, eikä kyyneleistä tule vielä loppua, kun muistot tulvii ajatuksiin, mutta ensimmäistä kertaa koskaan kuolema tuntuu luonnolliselta eikä yhtään pelottavalta. Sen sä vielä viimeisenä päivänäsi minulle opetit."

 

Suru tuntuu helpommin hallittavalta, kun sitä ei tarvitse jakaa kenenkään kanssa. 

 

25.5.2019

Hautajaisiin kulminoituu älytön määrä surua, ahdistusta ja hallitsemattomuuden tunnetta. On kohdattava kuoleman ikuisuus silmästä silmään, mutta myös muita surevia läheisiä osanottoineen. Silloin ei voi enää käpertyä peiton alle oman surunsa kanssa piiloon muulta maailmalta. Suru tuntuu helpommin hallittavalta, kun sitä ei tarvitse jakaa kenenkään kanssa. 

 

Tänään me saateltiin viimeiselle matkalle mun niin rakas isoäiti. Luulen, että näihin hautajaisiin kulminoitui paljon menettämisen pelkoa viimeisen puolentoista vuoden ajalta, sillä lokakuusta 2017 saakka olen joutunut myös useita kertoja kohtaamaan sen ajatuksen, että joutuisin ehkä hautaamaan oman lapseni. Olen joutunut miettimään viimeisiä sanojani tyttärelleni monta kertaa, sillä olen joutunut hyvästelemään hänet useamman kerran tietämättä, että nähdäänkö vielä. Tänään se suru oli ajatuksissani vahvasti läsnä.

 

Hautajaisissa jo arkun näkeminen ja ahdistava urkumusiikki pakottaa kyyneleet pintaan halusit tai et. Kukkien laskeminen ja viimeiset sanat ovat minulle vaikeita. Silloin en voi enää piilottaa hallitsematonta surua muilta, vaikka olin sanonut ne tärkeimmät sanani Mammille jo samana päivänä, kun hän kuoli. Kuolema on läsnä ja olemassa enemmän kuin koskaan ennen, ja joudut olemaan täysin alasti surusi kanssa muiden edessä. Se on helpottavaa, mutta samalla ahdistavaa, sillä hallitsemattomuutta olen oppinut pelkäämään elämäni aikana.

 

Pelkään paniikkia ja sitä, etten hallitse omia tunteitani kehossani. Sureminen vie voimia, ja on raskasta koko keholle. Paniikki vie viimeisetkin voiman rippeet, ja sitä paniikkia pelkään eniten, sillä se on viimeisen viikon aikana muistuttanut olemassaolostaan. Suru ja pelko nostavat sen usein pintaan.

 

Olen joutunut miettimään viimeisiä sanojani tyttärelleni monta kertaa, sillä olen joutunut hyvästelemään hänet useamman kerran tietämättä, että nähdäänkö vielä. 

 

En voi olla kuvittelematta sitä, että aikuisen arkun sijaan kappelissa surevia odottaisi pienen pieni arkku. Liian läheinen on kuolemasta minulle tullut. Liian lähellä se on käynyt, kun moni sydänystävä on joutunut hautaamaan lapsensa. Kuoleman kohtaaminen on liian arkipäivää meidän suuressa sydänperheessä. 

 

Tänään kuolema kuitenkin ensimmäistä kertaa koskaan tuntui luonnolliselta eikä yhtään pelottavalta, sillä kuoleman matkaan lähti 90-vuotias hyvän elämän elänyt vanhus. "Kunnes kuolema meidät erotti", lausui 90-vuotias isoisäni, kun kiitti kauniisti arkun äärellä vaimoaan yhteisistä vuosista. Yli 60 vuoden yhteinen matka päättyi kevääseen. Se on surullista, mutta äärimmäisen kunnioitettavaa. Yhteisiin vuosiin mahtuu niin paljon, etten osaa edes kuvitella.

 

Kiitos Mammi ihan kaikesta. Kiitos, että saatiin pitää sinut meidän elämässä näin pitkään. Mä kuulen sun naurun mun ajatuksissa. Mä olen kuullut sun naurua eilisestä asti. Se kertoo mulle, että sun on nyt hyvä.

 

"Kyyneleitä virtaa vasta alakerrassa

On hiljaisuus niin täydellisen hiljaista, 

Että kuiskauskin on huuto

En vaihtais sekuntiakaan

En nuoruutta, en vimmaisia kasvukipuja

En jäätä, joka murtui, en kirkonkelloja

Olit puolisoni silloin 

Olet puolisoni nyt. "

-Samuli Putro, Olet puolisoni nyt

 

Lue myös 

Sydänperheestä yksi on poissa

Läpi routaisen maan - Vertaisista valoa vaikeisiin hetkiin

 

 

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Uuden elämän selviytymisblogi kertoo selviytymisestä silloin, kun kaikki muuttuu. Selviytymisblogi kertoo erityisen vauvan odotuksesta, ja uusperheen arjesta pienen vaikeasti sydänvikaisen lapsen kanssa. Arki on täynnä iloja ja suruja, turhautumista ja intohimoja sekä pelkoa, ja epätoivon hetkiäkin. Ja rakkautta! Paljon rakkautta ja ajatuksia siitä, että elämän vaikeimmistakin asioista voi seurata paljon hyvää.

Blogia voit seurailla Facebookissa ja myös Instagram täytyy meidän perheen arjesta ja joskus juhlastakin

 

Laita kuunteluun myös minun ja ystäväni Podcast Itseni näköinen elämä

 

 

Blogiarkisto

2019

Kategoriat

Instagram