Kirjoitukset avainsanalla pelko

Sinä pieni mytty
"Kaukana siltä reitiltä
Jolle lähdettiin valo silmissä
Joku muutti sen
Vaikka nään mitä teen juoksen taas tanssien miinakentälle"
- Apulanta, Pala siitä
 
 
APULANTA: PALA SIITÄ
 

 

Ajatukseni ja kehoni palailevat koko ajan voimakkaammin sinun syntymääsi, ja elämäsi ensimmäisiin päiviin lasten teho-osastolla. Helmikuussa 2018 sinä synnyit. Sydänvikasi vuoksi sinulle tehtiin ensimmäinen avosydänleikkaus jo viiden päivän ikäisenä. 

 

Muistan kuinka tutustumiskäynnillä teho-osaston omaistenhuoneessa istui nainen tyhjän turvakaukalon kanssa itkien. Halusin paeta. Halusin juosta pois ja unohtaa kaiken, mitä oli meneillään. Pelkäsin puolestasi niin paljon, että ajattelin välillä sekoavani.

 

 

Saimme käydä teho-osastolla tutustumassa jo raskausaikana. Se oli ihan kamalaa, mutta oli hyvä nähdä, millaiseen paikkaan ollaan tulossa. Muistan kuinka tutustumiskäynnillä teho-osaston omaistenhuoneessa istui nainen tyhjän turvakaukalon kanssa itkien. Halusin paeta. Halusin juosta pois ja unohtaa kaiken, mitä oli meneillään. Pelkäsin puolestasi niin paljon, että ajattelin välillä sekoavani.

 

Syntymäsi jälkeen sinut vietiin heti pois. En nähnyt sinusta kuin pienen vilauksen, josta en enää muista mitään. En yhtään pysty muistamaan, miltä sinä näytit tai kuulostit heti synnyttyäsi, ja se surettaa minua. Olen surullinen siitä, että ensimmäinen kohtaamisemme jäi niin lyhyeksi. Minusta oli syntynyt pikkuinen tyttö, jonka puolesta olin kuollakseni pelännyt jo monta kuukautta enkä saanut nähdä sinua edes kunnolla. Entä jos en enää koskaan näkisi sinua elossa.

 

Vieläkin minun tekee kipeää nähdä onnellisia kuvia synnytyssaleista, joissa väsynyt, mutta silminnähden onnellinen äiti pitelee sylissään vastasyntynyttä vauvaansa. Minä en saanut sinua edes syliini enkä koskaan kokea tuota merkityksellistä hetkeä.

 

Meni monta tuntia. Omien synnytyskomplikaatioiden vuoksi olin itse aika huonossa kunnossa. Isäsi pääsi katsomaan minua, ja näytti minulle joitain ottamiaan kuvia sinusta. Siinä sinä pienen pieni mytty makasit jokin maski naamallasi piuhojen peitossa. Itkin, kun pääsin sinua vihdoin katsomaan vastasyntyneiden teho-osastolle. Olisipa ensimmäinen kohtaamisemme ollut iloisempi. Vieläkin minun tekee kipeää nähdä onnellisia kuvia synnytyssaleista, joissa väsynyt, mutta silminnähden onnellinen äiti pitelee sylissään vastasyntynyttä vauvaansa. Minä en saanut sinua edes syliini enkä koskaan kokea tuota merkityksellistä hetkeä. Varovasti kosketin kättäsi, mutta pelkäsin satuttavani sinua tai tekeväni jotain väärin. Näytit niin pieneltä ja haavoittuvaiselta. Mietin pikkuista sydäntäsi, ja samalla omani särkyi.

 

Hoitajat pitivät sinusta hyvää huolta. Minulla oli aina tunne, että olet hoidettavana parhaissa mahdollisissa käsissä. Välillä en tuntenut itseäni äidiksesi ollenkaan, sillä hoitajat tunsivat sinut paremmin, ja tiesivät mitä tarvitset. Minä hädin tuskin uskalsin koskettaa sinua.

 

Välillä en tuntenut itseäni äidiksesi ollenkaan, sillä hoitajat tunsivat sinut paremmin, ja tiesivät mitä tarvitset. Minä hädin tuskin uskalsin koskettaa sinua.

 

Siirryit parin päivän ikäisenä Lastenklinikan teho-osastolle. Sain saattaa sinut sinne. Sanottiin, että tarvitset leikkauksen pian. Kardiologi mainitsi ohimennen käytävällä diagnoosisi, mutta minä en enää ymmärtänyt mitään edes terveen sydämen toiminnasta. Nyt verenkiertoasi pidettiin yllä lääkkeellä, jolla oli paljon ikäviä sivuvaikutuksia. Cpap laitteen vuoksi suusi oli jatkuvasti täynnä sylkyä. Laite auttoi sinua hengittämään. Sinulla oli suu usein suppuralla, ja täynnä pieniä sylkykuplia.  Pelkäsin kaikkia laitteita, ja jokaista piippausta. Pelkäsin koko ajan, että kuolet siinä silmieni alla. Pelkäsin, että saisit jonkun kohtauksen. Pelkäsin, että joutuisin näkemään, kun sinua elvytetään.

 

Muistan teho-osaston omaistenhuoneen ovikellon. Ovella piti aina kertoa, että kuka on ovella ja ketä ollaan tulossa katsomaan. Sinulla ei ollut vielä nimeä. Omaistenhuoneessa kuulutettiin, että kenen vanhemmat voivat mennä lapsensa luo, ja lukittu ovi aukesi hetkeksi. Olisi tehnyt mieli rynnätä avonaisesta ovesta luoksesi, sillä välillä jouduimme odottamaan pitkiäkin aikoja. Jokainen omaistenhuoneessa vieraillut tietää kuinka pitkiä minuutteja siellä eletään. Niinä hetkinä ehtii miettiä kaikenlaisia syitä, miksei kutsua kuulu. Sitä pelkäsi pahinta joka kerta. 

 

Aamuisin silmäni oli turvoksissa edellispäivän ja - yön itkuista eikä teho-osastopäivistä koskaan selvinnyt ilman itkua. Olin sisältä niin rikki. Oli niin raskasta käydä katsomassa sinua, että välillä olisin halunnut vain jäädä sängynpohjalle makaamaan. 

 

Kun ovi aukesi, tiesin sinun olevan elossa, ja että näkisin sinut ihan pian. Teho-osaston käytävällä kurkkuani kuristi. Hinkkasin käsidesiä käsiini jokaisen käsidesipumpun kohdalla. Olisi tehnyt mieli kävellä ripeästi, koska ikävöin sinua niin, että minuun sattui. Toisaalta halusin kääntyä takaisin, ja lähteä pois, koska oli niin vaikea nähdä sinut siellä. Muistan, miltä liukuovi kuulosti, kun ovi osastolle aukesi. Ensimmäisenä kiirehdin luoksesi, mutta sivusilmällä seurailin, että onko kaikki samat lapset paikalla. Jos ei ollut, niin rintaani puristi. Onko lapsi päässyt siirtymään osastolle vai kuollut?

 

Joka päivä itketti. Aamuisin silmäni oli turvoksissa edellispäivän ja - yön itkuista eikä teho-osastopäivistä koskaan selvinnyt ilman itkua. Olin sisältä niin rikki. Oli niin raskasta käydä katsomassa sinua, että välillä olisin halunnut vain jäädä sängynpohjalle makaamaan. 

 

Sinä tunnuit sairaalan vauvalta. Ihan kuin sairaala omistaisi sinut. Minun piti kysyä lupa siihen, saanko koskettaa sinua. Tai voinko vaihtaa vaippasi, tai ottaa sinut syliini. En saanut syöttää sinua enkä osannut tehdä mitään, että sinun olisi helpompi olla. Yritin laulaa sinulle, mutta laulu hukkui aina kyyneliin. Siispä hyräilin. Isäsi lauloi sinulle joka päivä. Välillä joku ihana hoitaja ehti kysymään, että haluanko sinut syliin, ja taas itkin. Syliin ottaminen oli ihanaa, mutta pelkäsin aina, että sylittely jäisi viimeiseksi kerraksi, ja välillä mietin, että uskallanko edes rakastaa sinua täysillä. Tottakai rakastin sinua täysillä joka solullani, mutta pelottavaa se oli. Pelotti rakastaa niin älyttömän paljon, kun ei varmaksi tiennyt, saanko sinua ikinä mukanani kotiin.

 

Sinä tunnuit sairaalan vauvalta. Ihan kuin sairaala omistaisi sinut. 

 

Iltaisin raahauduimme isäsi kanssa Mäkkäritalolle. Kaikki päivät oli raskaita. Meillä oli iltaisin tapana käydä yhdessä suihkussa. Välillä suihkussa itkettiin lohduttomasti, ja välillä vaan halattiin. Se oli hyvä perinne, vaikka myöhään illalla lämmin vesi oli usein talosta jo loppunut. Nukkumaan mennessä soitin vielä sairaalan kysyäkseni kuulumisiasi, ja yöllä myös. Aamulla herätessäni soitin ensimmäisenä sairaalaan kysyäkseni, miten sinulla menee. Olimme selvinneet yhdestä päivästä, ja nyt oli taas uusi päivä selvittävänä. Tiesimme, että pahin on vielä edessä, sillä sinulla on edessä iso sydänoperaatio. Tiesimme, että paljon jaksettavaa on vielä jäljellä. 

 

"Pala siitä mistä meidät luotiin
Painaa enemmän kuin oli tottakaan
Pelottavinta kun silmät aukaistaan"

- Apulanta, Pala siitä

 

LUE MYÖS

Trraumat on jääneet kehooni, ja jopa vuodenaika nostaa ne pintaan

 

Mieli toipuu ja minä hiljalleen sen mukana

 

UUDEN ELÄMÄN SELVIYTYMISBLOGI

FACEBOOKISSA ja INSTAGRAMISSA

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla

"Yes I understand
That every life must end
As we sit alone
I know someday we must go"

- Pearl Jam, Just breathe

 

 

Joinain päivinä vihaan sinua niin paljon, ettei sanat riitä. Toisina päivinä kunnioittavasti ja alistetusti kumarrellen seuraan hengittämättä vierestä, kun sä otat omasi, ja yritän olla hipihiljaa, ettet vaan huomaisi minua, ja heitä, joita eniten rakastan.

 

Joinain päivinä huudan auton ratissa yksin keuhkoni pihalle, koska vihaan sinua niin paljon ja pelkään vielä enemmän. Olet vienyt niin monta lasta pois heidän vanhemmiltaan, että sen ajatteleminenkin on täysin sietämätöntä. 

 

Vihaan sinua niin paljon, että joskus sydämeni puristuu pieneksi rusinaksi. Vihaan niin paljon, että haluaisin rikkoa tavaroita, ja heittää niillä sinua, että ymmärtäisit häipyä minun ja sydänperheeni elämästä. 

 

En kutsunut sinua. En pyytänyt sinua enkä varsinkaan halua sinua tänne, mutta siinä sinä silti olet. Mahtaillen viet toisten elämästä jotakin niin merkityksellistä, ettei elämä koskaan ole enää entisensä. Muutat niin pysäyttävästi kaiken, että elämäkin lakkaa olemasta sellainen kuin se juuri äsken vasta oli. Vain hetki ennen sinua. Yksi pieni henkäys, ja sen jälkeinen hiljaisuus muuttaa kaiken, kun yksi lakkaa olemasta. Mikään ei ole ennallaan.

 

 Jos olisit hahmo tarraisin sinua hiuksista ja ravistaisin. Raahasin sinut johonkin niin kauas, ettei sinua löydettäisi. 

 

Viha kiehuu minussa. Kiehuu niin, että korventaa kauniitkin ajatukset kivuliaiksi. Jos olisit hahmo tarraisin sinua hiuksista ja ravistaisin. Raahasin sinut johonkin niin kauas, ettei sinua löydettäisi. Saisi elämä kukoistaa edes hetken. Jokaisen meistä olisi helpompi hengittää, kun voisimme luottaa siihen, että pysyisit edes pienen hetken poissa. Vihaan sitä, kun hengittäminen tuntuu takiasi raskaalta. 

 

Mutta siinä sinä taas olet. Raadollisesti muistutat olemassaolostasi. Pidät minut varpaillani. Muistutat siitä, että tuo pieni ihminen, joka nyt tulee minuun kiinni ja hengittää tasaisesti, saattaa jonain päivänä lakata hengittämästä, ja se hiljaisuus muuttaisi elämässäni kaiken. Se on sietämätöntä. Ikävän ja tuskan ajatteleminen on täysin sietämätöntä enkä silti saa sitä pois ajatuksistani, koska olet elämässäni jatkuvasti. 

 

 

Eilen meidän ja monen muun sydänperheen kotona syttyi jälleen kynttilä. Niin on tapana tehdä, kun joku sydänlapsi menehtyy. Kynttilöitä on jouduttu sytyttämään ihan liian monta, ja tiedän, että niitä joudutaan sytyttämään vielä lukuisia. On täysin sietämätöntä ajatella vanhemman tuskaa lapsen menetyksen jälkeen. Mutta niin taas viime yön pyörin sängyssäni, ja ajattelin. Otin oman lapsen viereeni, ja tunsin kuinka sydämeni puristui pieneksi mytyksi. En voi olla ajattelematta pelkoa oman lapsen menetyksestä, ja samalla koen avuttomuutta, kun en voi olla avuksi äidille, joka on juuri menettänyt omansa.

 

Jonain päivänä mun tyttäreni menettää omia kavereita ja ystäviään kuolemalle jos ja kun vertaiset ovat osa hänen elämäänsä.

 

Tuntuu niin epäreilulta, että lapsia menehtyy. Tuntuu epäreilulta, koska tiedän, että lasten kuolemat ovat osa meidän elämää aina. Kuolemalla tulee aina olemaan meidän elämässä isompi rooli kuin sellaisessa perheessä, jossa ei elä esimerkiksi synnynnäisesti sydänvikaista lasta. Jonain päivänä mun tyttäreni menettää omia kavereita ja ystäviään kuolemalle jos ja kun vertaiset ovat osa hänen elämäänsä. Kuolemalta ei voi välttyä, ja tänään se tuntuu taas todella raskaalta.

 

 
 
 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 

Me tuotiin tänään ilmapallo sun haudalle. Sua varmaan kyllä vähän nauratti, kun ei heti löydetty sun hautaa. Taisit ihan tahallasi mennä vähän piiloon ❤️ Täällä me sua muistellaan. Ajattelen sua usein. Tuo meidän sydäntyttö ei vielä ihan ymmärrä kuka sinä olet, mutta mä lupaan kertoa sinusta. Että olit yksi meistä. Kerron, että teidän sydämet oli samanlaiset. Vahvat ja hyvin erityiset. Mä luulen, että tuolla tytöllä on sinusta kuitenkin joku aavistus, sillä se on tänään laulanut omaa hiljaista lauluaan sen jälkeen, kun lähdettiin sun luota. Hän lauloi samaa laulua myös silloin, kun meidän Mammi lähti pois. Jos näet meidän Mammia, niin kerro terkkuja. Se oli myös sitkeä tyyppi niinkuin sinäkin. Terkut sinne jonnekin. Me sytytetään sulle tänäänkin kynttilä, ja lähetetään lämpöisiä ajatuksia sinua ikävöiville 💔 #kuolleidenlastenmuistopäivä #lapsenkuolema #suru #ikävä #sydänlapsi #yksisadasta #pavds #sydänperhe

Henkilön Heidi Forsell (@uudenelamanselviytymisblogi) jakama julkaisu

 

Voimia tuleviin päiviin lapsensa menettäneille. Surussa myötäeläen. 

Heidi

 

"Nothing you would take
Everything you gave
Hold me 'till I die
Meet you on the other side"

- Pearl Jam, Just breathe

 

Lue myös

Viimeiselle matkalle - Pienen pojan hautajaiset 

Sydänperheestä yksi on poissa

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Uuden elämän selviytymisblogi kertoo selviytymisestä silloin, kun kaikki muuttuu. Selviytymisblogi kertoo erityisen vauvan odotuksesta, ja uusperheen arjesta pienen vaikeasti sydänvikaisen lapsen kanssa. Arki on täynnä iloja ja suruja, turhautumista ja intohimoja sekä pelkoa, ja epätoivon hetkiäkin. Ja rakkautta! Paljon rakkautta ja ajatuksia siitä, että elämän vaikeimmistakin asioista voi seurata paljon hyvää.

Blogia voit seurailla Facebookissa ja myös Instagram täytyy meidän perheen arjesta ja joskus juhlastakin

 

Laita kuunteluun myös minun ja ystäväni Podcast Itseni näköinen elämä

 

 

Blogiarkisto

2019

Kategoriat

Instagram