Jäädessäni huhtikuussa lasten kanssa yksin uudenlainen arki pelotti. Olin valmiiksi väsynyt ja maassa. Välillä on ollut todella vaikeaa. Onko väärin sanoa se ääneen? Mulle blogi on aina ollut henkireikä. Tänne mä purkaan pään sisältöä. Onko sekin väärin? Eikö meillä kaikille ole omanlainen syynsä bloggaamiseen? 

Tänään päätin kirjoittaa yksinhuoltajuuden hyvistä puolista. Pakko tällaisesta arjesta niitäkin asioita on kaivaa esiin. Ei yksinhuoltajuus todellakaan ole mörkö pimeydessä, vaikka negatiiviset asiat kumpuaakin helpommin pinnalle. Ensimmäiseksi olen huomannut positiivista asioista vapauden tehdä perheen päätöksiä itse ilman sen kummempia neuvotteluja. Kun haastavistakin asioistaa selviää, se tuo huimasti varmuutta. Koti on myös riidaton. En voi väittää, että koti olisi onnellisempi nyt mutta ilmapiiri on kevyempi. Se ei suinkaan johdu pelkästään isin poissaolosta - riitoihin tarvitaan aina kaksi. 

 

 

Kotona siivoan enää vain lasten sotkuja. Vaikka ajoittain onkin ikävä niitä leivänmuruja pitkin pöytiä ja mustia sukkia siellä sun täällä, on siivoamista ja pyykkäämistä silti hitusen verran vähemmän. Arjen suunnittelu on helppoa, koska tietää aina, kuka meillä tekee mitäkin. Eipä tarvitse arpoa, kuka imuroi, tyhjentää tiskikoneen, kokkaa tai hakee lapsen päiväkodista.

 

 

Ainoana naisena talossa, on pakostakin joutunut opettelemaan puuha Peten hommia. Pyörän irronneet ketjut pujahtaa tänä päivänä näppärän nopeasti takaisin paikoilleen ja matka voi taas jatkua. Tukkeutunut viemärikään ei ole ongelma ja ruuvimeisseli sopii käteen nykyään paremmin kuin ripsiväriputkilo. 

 

Bad cop, good cop - nyt minäkin saan olla hyvis! 

 

Koen, että olen myös äärettömän onnekas, miten paljon saan olla poikien kanssa yhdessä. Olen napannut kummatkin pojat syliini, jotka ovat haparoivin ensiaskelin tulleet luokseni. Olen roska silmässä kuullut molempien ensimmäiset sanat. Ollaan iloitu varpaiden löytymisistä, taputuksista ja pottatreeneistä. Känkkäränkät on raskaita, koska silloin saan kaiken kuran tuulilasiin mutta kiukun laannuttua saan halit ja pusut kokonaan itselleni. Oon kiitollinen, että olen voinut olla läsnä. Vaikka taloudellisti meillä on tällä hetkellä todella haastavaa, koen silti tärkeämpänä olla kotona poikien kanssa.  

Jokaisessa viikossa on aina yksi todella raskas päivä. Silloin huokaan kyllä pitkään ja syvään, että saan jäädä peittojen alle lasten nukahdettua eikä tarvitse alkaa miettimään, kuinka olisin vielä tänään parempi puoliso. 

 

En haikaile enää sitä, mitä mulla ei ole, vaan olen onnellinen siitä, mitä mulla on. 



 

Kommentit (10)

Tiina/ Fitfatmama

<3 Oot vahva! En voi ymmärtää miks siun tilanteesta anonyymit ja muut ihmispersereiät repii kokoajan ikävää. Myös niitä negatiivisia tunteita pitää saada kirjoittaa omassa blogissaan jos siltä tuntuu. Kiva postaus tämä missä kerrot nyös niistä hyvistä yh-puolista :)

Lindiz82Tutipuu
Liittynyt9.8.2016

Pitäähän pohjamudillakin olla silmätikku 😀 kiitos kommentista ja hirmuisesti onnea vauvasta vielä tätäkin kautta raksuseni ❤❤

Jonsku81

Ihan hirmuisesti tsemppiä arkeen.. ihana kirjoitus, on mahtavaa jos osaa löytää omasta tilanteesta ne positiiviset jutut eikä vaan huonot.. jokaisen pitäis aina välillä miettiä ne hyvät jutut!

Jannika

Ihanan positiivista! Itse olen elänyt lapsiarkea parisuhteessa, viikko-viikko systeemissä ja nyt käytännössä lapsen kanssa pitkälti kaksin. Kaikissa on hyvät ja huonot puolet, eikä tilanteita parane verrata sen kummemmin keskenään. On homma miten vain, pitää kuitenkin sitä elämää elää. Ja mielellään vielä suht mukavasti. Sen olen oppinut, että raha ei tuo onnea, mutta sen puute tuo stressiä. Katkeruus murentaa. Ja oman kodin kuningatar ja kuningas on mielettömän jees olla! Mukavaa syksyn alkua!

Lindiz82Tutipuu
Liittynyt9.8.2016

Moikka ja mukava, kun poikkesit =) totta, onnea ei tuo mutta stressiä sitäkin enemmän... ehkä tämä tästä. Värikästä syksyä sinulle ❤

Milja

Ensinnäkin ihanat hymypojat :) <3 
Onhan se turhauttavaa siivota ison pojan sotkuja tai vääpätä asioista, mutta kyllä sitä myös kuitenkin kaipaa toista aikuista jakamaan vastuun, tukea, suraa, läheisyyttä jne. Ja kyllä saa sanoa olevansa väsynyt/stressaantunut, mitä ikinä tunteekaan, sama onko yh vai ei... huolestuttavampaa on mun mielestä se, ettei sellasta voi/uskalla sanoa ääneen ja patoaa negatiiviset tunteet sisälleen :(  

Kaikessa on puolensa, niin hyvät kuin huonot. Toivottavasti kuitenkin isi pitäis yhteyttä poikiinsa, jos ei muuta. Päivä ja hetki kerrallaan eteenpäin. :) <3 Tsemppiä.

Tunnelmallista syksyä! 

Lindiz82Tutipuu
Liittynyt9.8.2016

Joo mut eihän negatiivistä asioista saa kirjoittaa... hattaraa vaan. Toivotaan, että jotain järkeä tulis asioihin.

Ihanaa syksyä sinnekkin ja koitetaan saada treffit aikaseks ❤

Sari / Saron blogi

Sinä olet hurjan viisas. Tämä oli niin hienosti sanottu, ei lisättävää: "En haikaile enää sitä, mitä mulla ei ole, vaan olen onnellinen siitä, mitä mulla on." Oikein <3

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogi on ajatushautomo ja perheblogi, jossa pohditaan yksinhuoltajuutta ja äitiyttä. Kirjoittajana on ruuhkavuosijunasta tipahtanut ylisuorittaja, jolla on kaikesta jotain sanottavaa. 

Teemat

Blogiarkisto