Ensimmäisen lapsen syntymä mullistaa koko elämäsi ja ennen kaikkea se muuttaa somekäyttäytymistäsi. Käytit sitten Facebookia, Instagramia tai muita somekanavia, on tärkeä tietää millaisia postauksia someen tulee julkaista. Noudattamalla näitä ohjeita onnistut varmasti, oli kyseessä esikoisesi tai siitä seuraavat lapset.


Syntymä:

Synnärillä tai viimeistään heti kotiin päästyäsi ota kuva, jossa on lapsesi soma pieni kämmen. Halutessasi voit syventää kuvan tunnelatausta ottamalla kuvan lapsesi pienestä kämmenestä, joka lepää oman kämmenesi päällä. Liitä postaukseen mukaan Anna Puun Mestaripiirros-kappaleen sanoituksia esim.
"Sinä päivänä kun luoja teki sinut
Hän ei muuta tehnytkään"

Huom! Lisää sanoitukset vaikka et luojaan uskoisikaan.


Jos haluat söpöillä, mutta olla samaan aikaan katu-uskottava, voit ottaa fist-bump-kuvan. Näin minä tein. Liitä silti mukaan Mestaripiirroksen sanoitukset.

Kuukausikuvat

Lapsesta tulee julkaista joka kuukausi "kuukausisynttärikuva". Näitä kuvia varten tarvitaan rekvisiittaa kuten iso pehmonalle, jonka ohitse lapsesi kasvaa vuoden aikana. Sometuksen kannalta vauvavuoden tärkein hankinta on kuitenkin kirjainvalotaulu eli lightbox. Sisällytä lightbox jokaiseen kuvaan lapsesi kanssa. Lightboxin avulla pystyt kätevästi kirjaamaan lapsesi merkittävät hetket, eli käytännössä jokaisen päivän aina 1-vuotiaaksi asti. Halutessasi voit käyttää myös valmiita vauvakortteja joissa lukee jotakin merkittäviä virstanpylväitä kuten "ensimmäinen hymyni". Yksi vaihtoehto on kaivaa mummon vintiltä tai kirpparilta vanhat puupalikkakirjaimet joilla voit luoda hieman retrompaa tunnelmaa kuviisi.

Ristiäiset/Nimiäiset

Paljasta lapsesi nimi somessa kirjaamalla se Lightboxiin. Muista ikuistaa sukupolvien jatkumo ottamalla kuva lapsestasi kaikista vanhimman ja ryppyisimmän sukulaisen sylissä.
 

Ensimmäiset syntymäpäivät

Usein vanhemmat vetävät 1-v synttärien järjestämisen mieluummin överiksi kuin vajariksi. Överit tulee vetää myös somen puolella. Valmisteluista postaaminen tulee aloittaa hyvissä ajoin, jotta kaikki tietävät kuinka paljon olet synttäreihin panostanut. Kuvassa tulee näkyä mahdollinen teema, lightbox, sokeriton smoothiekakku tai marsipaanista tehty Late Lammas -kakku. Kuvassa voi mahdollisesti näkyä myös päivänsankari. 

Joulu

Joulun somepostauksen tärkeyttä en voi liikaa korostaa. Toimi näin: 
1. Tyhjennä lelut kotisi yhdeltä seinustalta.
2. Levitä talja lattialle ja koristele seinusta talviseksi.
3. Pue lapsellesi tonttupuku tai jotain "vähän parempaa Mini Rodinia" päälle ja asettele hänet talvimaisemaan.
4. Lopuksi anna pienelle tontulle kuusenkoriste käteen.
Näin saat täydellisen kuvan someen postattavaksi.

(Alla oleva kuva otettu Kulttuurikeskus Rullassa.)

Raskausaika

Tulee muistaa, että somessa vauvapostaukset alkavat jo ennen vauvan syntymää. Somen tukottaminen onkin hyvä aloittaa viimeistään ensimmäisen ultran jälkeen. Postaa ultrakuva, mutta muista rajata tulevan äidin henkilötiedot pois. 

 Mahakuvia on hyvä postata pitkin raskautta. Postaa ainakin nämä kuvat:

- Muodosta käsilläsi sydän vatsan päälle.
- Perinteinen peiliselfie
- Paljas vatsa

Astetta taiteellisempia kuvia saat kehomaalauksen avulla. Voit maalata mahastasi esimerkiksi auringon, koripallon tai maapallon.

Mahakuvien lisäksi tärkeää on postata kuva hankkimistasi pienistä töppösistä/tossuista/consseista/vansseista. Muista asetella pikku kengät omiesi ja puolisosi kenkien viereen. 

Näitä ohjeita noudattamalla vauvavuosi somessa onnistuu ja tykkäyksiä satelee. 

Kirjoittaja on vauva-ajan some-asiaintuntija, jouluisten kuvausseinien sisustaja ja sormiruokailija. Hän ei kuuntele neuvoja, mutta antaa niitä mielellään. Hänen somekäyttäytymistään voi seurata Facebookissa, Instagramissa ja Twitterissä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (3)

Jenni S. | big mamas home
2/3 | 

Myönnän syyllistyneeni nyrkkikuviin ja pieniin töppösiin. Muissa kohdissa löytyy petraamisen varaa. Ja itse yritän nostattaa Apulannan Valot pimeyksien reunoilla sanoja Anna Puun sanoitusten ohi. :D

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Koti-iskä88
Vauvavuosista selvinnyt.
Uhmaikäisten koettelema.

Pätkäöiden sankarit – vanhempien selviytymisopas julkaistiin syksyllä 2019.

Seuraa somessa:
Facebook
Instagram

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö blogini kanssa? Ota yhteyttä kotiiska88@gmail.com tai Sanoma Lifestylen mediamyyntiin.

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018

Kategoriat