"Moikka hei tosi ihana toi sun masu, mä kysyisin mitä sulle kuuluu, mutta mä tiedän jo, luen sun blogia"

"Kaikkea hyvää loppuraskauteen, vakoilen sitten vauvasta kuvia blogistasi"

" Hei ihan mahtava se sun tissi postaus. Vitsi me repeiltiin koko työporukka, kun näytin sen niille"

" eiks teillä oo se suloinen koirakin, voisin napata sen itselleni joku päivä"

Nuo edellä mainitut kasvotusten tulleet kommentithan on vaan positiivisia, eikä ne sillähetkellä hetkauttaneet sen enempää. Miksi olisivat edes hetkauttaneet? Voin satavarmasti väittää, että kyseisten kommenttien jälkeen olen  vaan hymyillyt tyytyväisenä. Tuollastahan nyt muutenkin jutellaan tuttujen ja puoli tuttujen kanssa päivittäin. Senhän takia mä tätä kirjoitan, että tätä luettaisiin ja kommentoitaisiin. Mutta jotain ajatuksia nämä kommentit selvästi ovat herättäneet, sitä en voi millään kieltää.

Nimittäin mitä kaikkea on elämästään valmis jakamaan sitten täällä blogin puolella? Itsellenihän olen ajat sitten jo internetin maailmassa antanut kasvot. Tutustuinhan mä mun avomieheenki teiniaikoina kuuluisassa irc-galleriassa 7-vuotta sitten. Tässä sitä nyt ollaan pulla uunissa, onnellisena. Oon saanut valtavan hyviä ystäviä netin kautta. Kyllähän mä jaan kuvia elämästäni facebookissakin sekä hyvinkin koukuttavassa instagramissa, jopa usemman kerran päivässä. Onhan toi oman pärstän jatkuva kuvaaminen nykypäivää, ja eihän me laiteta lähestulkoot mitään suuhunkaan, ennenkuin se "päivän ateria" on kuvattu ja jaettu. Sellasta se vaan on ja musta se on ainakin hauskaa. Eli ne kuuluisat selfiet ja "päivän parhaimmat hetket"- kuvat saavat luvan jatkua :) 

Voiko blogi sitten  olla mielenkiintoinen, jos ei halua antaa lukijoilleen ns. koko elämäänsä luettavaksi. Mitä jos haluaa jakaa kuvia ihan vaan jostain hömpänpömppä asiasta/esineestä ? Jos ei välttämättä haluakkaan lisätä satoja kasvokuvia omasta lapsestaan? Jos päättäkin jakaa suurimmaksi osaksi vain kasvottomia kuvia lapsestaan? Esim. sellaisia missä näkyy pienet jalat suloisineen villasukkineen tai vauvan nukkumahetkestä selkä kameraan päin? (Toivottavasti ymmärrätte mitä haen takaa tällä kuvailulla) Onko bloggaus silloin mielestänne turhaa? Miksi sitten valitsee tälläisen  harrastuksen vapaaehtoisesti jos ei ole valmis jakamaan "koko elämäänsä" tuntemattomille? Nämä kaikki asiat ovat pyörineet mielessäni useamman päivän.

Miten sitten suojaan itseni jos kerran kirjoitan elämästäni nettiin. Olen tarkkaan miettinyt millaisia kuvia itsestäni ja elämästäni tulen blogissa jakamaan. Ja haluan painottaa, että munkin lukulistalla on iso määrä blogeja jossa ihmiset rohkeasti jakavat lapsosistaan kuvia ja esittelevät kotinsa lattiasta kattoon. Ja ne blogit kuuluvatkin lemppareihini. On siistiä nähdä millasta jonkun toisen arki on. Todellakin täällä yksi "Ulla Taalasmaa" lukee kaikki tekstit mahdollisimmat tarkkaan ja tsekkaa mitä muut ovat viimepäivinä touhunneet. Niinhän ne kirjottajat toivovatkin lukijoiden tekevän. Kyllähän blogini nimikin jo kertoo mitä tulevaisuudessa blogini tulee sisältämään, juttuja vauvan kanssa elämisestä. Mutta mistä  tiedän minkälainen ihminen lueskelee ja kattelee kuvia meidän elämästä. Ei, en voi tietää sitä mistään. Blogini ei tule tyyliltään muuttumaan, vaikka päätyisinkin vain kasvottomiin kuviin tulevasta vauvasta. Jatkan kirjoittamista normaalisti,hieman varovasti varpasillaan..aivan kuten tähänkin mennessä.

Kuva lainattu www.risk-within-reason.com.

Bloggaus on mulle harrastus. Se koukutti heti aluksi. Mä tykkään tästä. Kirjottaminen  vaan tuntuu hyvälle. On mukava "tutustua" ja höpötellä muiden bloggaajien kanssa. Täällä netissähän me vaan jutellaan arkisista asioista ja jaetaan mielipiteitä sekä kokemuksia. Peukutellaan toistemme jutuille ja tsempataan toisiamme. Mikä on mielestäni mahtava juttu. Lukijoita tulee silloin tällöin lisää yksi tai jopa kaksi ja se tuntuu mahtavalta. En kirjottelekkaan tätä itsekseni, vaan tätä ihan tosissaan joku lukeekin. Ihana tunne. Kiitos siitä kaikki lukijani ja kommentoijat, olette mahtavia.

Nyt olisi kiva kuulla mitä te muut bloggaajat olette mieltä pohtimistani asioista? Oletko itse / onko läheisenne koskaan olleet huolissaan kuvien jakamisesta itsetänne/lapsestanne? Onko teidän lukulistalla sellaisia blogeja, jossa lapset esiintyvät kasvottomina?




Odotan jo innolla tämän kanssa touhuamista, hyvästi rakeiset puhelin räpsäisyt!


Kommentit (6)

Kyllähän noita "kasvottomia" blogeja tulee jonku verran luettua ja en kyllä koe että se kauheesti häiritsis. Ellei sitte oo postaus täynnä naama kuvia lapsista ja sitte päälle on kuitenki lyöty jätti sydän piilottamaan ne kasvot :D

Joo, ite kans seuraan muutamia blogeja, joissa lapsen kasvot ei näy, eikä häiritse :) Itse mietin myös useampaan kertaan, ennen kuin uskaltauduin blogia omilla kasvoillani kirjoittamaan, joten ei se ihan itsestäänselvyyskään minulle ollut.. miehestänikään en tunnistettavia kuvia julkaise. Itse muutenkin olen aina kans ollut varovaisempi omien kuvien ja tietojen jakamisesta sosiaalisessa mediassa. Päädyin kuitenkin antamaan blogilleni kasvot, mikä tuntui kivalta, sillä onhan se blogi kuitenkin aika henkilökohtainen ja minä(kin) pidän sitä ns. julkisena päiväkirjana, vaikkei sinne ihan kaikkia elämässäni tapahtuvia asioita ja ajatuksia päädykään. Olen toistaiseksi ollu ihan tyytyväinen tähän ratkasuun :)

Juu ei kuulu munkaan lemppareihin noi sutatut naamat kuvat, sellaista en siis todellakaan ajatellut :) kivoja kuvia missä tunnelma ja kuvan sanoma välittyy vaikka kasvot ei näkysivätkään. Kiva kuulla, ettei se kasvottomuua häiritse jos siihen päädyn :)

En oo kokonut toistaseksi vaarallisuuden tunnetta omia kuvia lisätessä nettiin, vaikka onhan kaikkien kuvien jakamisessa omat riskinsä ja ne varmasti kaikki aikuiset ihmiset tiedostavatkin :) Tuntuu vaan tällähetkellä siltä etten halua jakaa lapsestani selkeitä kasvokuvia, ehkä nää raskaushormoonitkin osittain vaikuttaa tähän suojeluvaiston heräämiseen :Dsulla on selkeesti sama ajatus kun mun bloggauksessa, on kiva kirjotella julkisesti mutta jättää ne syvällisemmät asiat ulkopuolelle :)

Samaa mieltä :) ymmärrän kyllä hyvin, miksi oman lapsen kasvojen paljastaminen mietityttää, ja kannattaakin tehdä niin kuin itsestä parhaalta tuntuu :)

Selventääkseni edellistä kommenttiani, niin tarkoitin vain, että minulle omien kuvien ja asioiden julkaiseminen on aika "tuore juttu", vaikka aikuinen ihminen olenkin. Esimerkiksi facebookkiin liityin vasta ihan vähän aikaa sitten, ja ihan periaatteen vuoksi olin sieltä aikaisemmin pois pysytellyt. Huomasin kuitenkin, että sen kautta voi helpommin (ja useamminkin) pitää yhteyttä sukulaisiin ja ystäviin, jotka toisella paikkakunnalla asuvat. Eli olen ihan vasta kasvoni tuonut julkisesti kaikkien nähtäville, ja siksi hieman sitä vieläkin "vieroksun", vaikken muuten siinä mitään vaarallista näekkään :) bloggailunkin aloittamista mietin useampia kuukausia, ja melkein heti kun aloitin, tuntui siltä, että kyllä niitä kuvia onkin ihan kiva sinne laitella ja näyttää lukijoillekin minkä näköinen tyyppi siellä ruudun takana raapustelee :D

Meidän punatukkaisesta puolitoistavuotiaasta en halua julkaista kasvokuvia. Nimen päätin kuitenkin julkistaa. T. Annu, tuuliajoilla.blogspot.fi

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Tiitukatriina blogin takana häärää (someriippuvainen) äiti, joka viettää vauhdikasta mamalifeä miesvaltaisessa perheessä. Kahden pojan 03/14 ja 11/16 ylpeä äiti, sekä tulevan insinöörin hääkuumeileva avovaimo. Lämpimästi tervetuloa mukaan! 

 

Ota yhteyttä bloggariin tiitutiiakatriina(at)gmail.com

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014

Kategoriat

Instagram