Tasan kuukausi sitten elämämme mullistui, meidän prinssi syntyi. Synnytys ei ollut helppo, enkä olisi uskonut, että tulen koskaan tänne siitä kirjoittamaan. Syy ei ole se ettenkö haluaisi siitä kirjoittaa tai kokisin asian liian henkilökohtaiseksi vaan se, että synnytykseni epäonnistui. En ole aikaisemmin halunnut tapahtumia kerrata, vaikka useampaan kertaan tätä postausta on minulta pyydettykkin.Sen verran ahdistava kokemus se oli, että saa mut vieläkin tärisemään jos kertailen yksityiskohtaisesti päivien tapahtumia. Tässä tulisi nyt tälläinen "pintaraapaisu" mitä synnytyksessäni tapahtui, toivottavasti tämä täyttää toiveenne, vaikka se ei niin yksityiskohtainen olekkaan. En siis tule kirjoittamaan minuutti tarkkaa aikataulua mitä tapahtui, sen verran voin valaista aikataulullisesti, että kaksi vuorokautta siinä sitten synnyteltiin..

En siltikään kehota lukemaan, jos olet vielä tukevasti paksuna.

vakkari asiakas.

Oli maaliskuinen perjantai ja seuraavana päivänä vaihtuisi raskausviikko 41. Tätä ennen olin ravannut kymmeniä kertoja äippäklinikalla, rasakausdiabetekseni takia. Oli siis tiedossa, että reilu nelikiloinen vauva on tulossa siitä ei ollut epäilystäkään. Jokaikinen kerta, kun poliklinikalle menimme toivoin sen olevan viimeinen. Vaikka tutkimusten yhteydessä tehtiin aina myös ultraääni, ei siitä osannut niin enää nauttia, eihän poikaakaan kunnolla näkynyt enää ruudusta. Sitäpaitsi se tutkimus asento sai mut pyörtymään, kun ei happi kulkenut ison mahan vuoksi. Jospa tälläkertaa nyt päädyttäisiin käynnistelemään tai puhumaan mahdollisesta keisarinleikkaukseta, mutta ei. Ei merkkiäkään siitä, että poitsu olisi tulossa joten päätös jatkotoiminpiteistä oli useampaan kertaan "odotellaan, että käynnistyisi luonnollisesti".  Tosiaan se raskausviikko 41 sitten vaihtui ja seuraavana maanantaina olisi VIHDOIN aika käynnistykseen sillä tilanne pysyi samana usemman viikon, eikä ensisynnyttäjää lähdetä tuosta vain käynnistelemään. Tälläkertaa ei ollut muuta vaihtoehtoa, poika alkoi olla jo "liian" iso yksiöönsä.
Supistukset alkoivat muutama päivä ennen varattua käynnistysaikaa. Yritin tsempata niiden kanssa tulikuumassa suihkussa istuen, mutta käynnistysaikaa edeltävänä yönä kipu yltyi sietämättömäksi ja sairaala kutsui. No kotiahan sieltä tultiin ja toivoteltiin tervetulleeksi sitten aamulla varattuun aikaan. No pakkasin kimpsut ja kampsut yöllä ja aamulla lähdin hymyssä suin kohti odotettua käynnistystä ja olin satavarma ettei mua enää kotiin lähetetä, olihan mulla sentään aikakin varattuna. No kuinkas ollakkaan kotiahhan me jouduttiin. Synnytys siis käynnistettiin, mutta osastolle jääminen ei tullut kuulonkaan sillä käynnistys tavaksi valittiin Ballonki-menetelmä ( googlaa, muuten tästä tulee liian pitkä). No onneksemme tämä ballonki ei kauaa sisälläni viihtynyt vaan se poistui itsestään kotona keittiön saraketta ympäri kävellessä ja sairaala kutsui. Automatkalla hymyillen jorasin hyvää biisiä radiosta kovista supistuksista huolimatta  ja muistan sanoneeni "ihanaa vauva todennäköisesti syntyy tänää", olihan vuorokautta vielä jäljellä vielä useampi tunti.  Sairaalaan päästyämme sain ensimmäiset positiiviset sanat synnytykseen liittyen 
 "ballonki menetelmä onnistui, nyt lähdetään salin puolelle". Elettiin viikonpäivää maanantai.
No sielä salin puolella sitten oltiinkin se koko maanantai. Ja maanantai pähkinänkuoressa menisi suunnilleen näin ; Kalvojen puhkaisu , Syntocinon eli oksitosiini tippa alkaa virrata, supistuksia silloin tällöin ei säännöllisiä, mutta tullessaan pitkiä ja kivuliaita. Oksitosiinia nostetaan. Odotellaan neljä tuntia, tuloksetta. Tunnit vierii hitaasti, eteenpäin mentiin pallon päällä heiluen. Vihdoin pieni merkki, että jotain tapahtuu nimittäin aavistuksen verran napakammat supistukset ja samalla ne säännöllistyivät. Kivunlievityksen kuvioihin liittyy myös ihana ILOKAASU, joka pelasti. Neljä tuntia pärjäsin supistusten kanssa ilkokaasun avulla, mutta sitten oli aika kokeilla kivun helpotukseen tramalia. Samalla kuin sain tramalia, oksitosiinia nostetaan. Muutama tunti tramalista todella voimakkaita supistuksia, ei vaikutuksia senttimetreihin.
Kymmenen tuntia kalvojen puhkaisusta oli vihdoin epiduuraalin aika, ensimmäinen epiduraali oli kiirellinen puudutus. Niinkuin kaikki tämän puudutteen ottaneet tietävät, epiduuraali oli sillähetkellä maailman ihanin asia. Vain kaksi tuntia ensimmäisestä epiduraalista puudusta lisätään ja samalla asennettaan kohdun sisälle supistusmittari, joka kertoisi tarkemmin mitä sielä tapahtuu (supistukset todella tiheitä, en osannut kertoa edes milloin edelleinen loppui kun seuraava jo alkoi).  Toinen epiduraali annos alkoi vaikuttamaan..olo alkoi hieman helpottamaan ja saimme hetken unenpäästä kiinni kunnes minulla nousi lämpö. Olo oli muutenkin, kuin rekan alle jäänyt joten kuumeen noustessa epätoivo js kova horkka iski.
apua, no julkastaan nyt sitten.
Vihdoin oli aamu. Yöstä oli siis selvitty, vaikka supistuksia tulikin jatkuvalla syötöllä. Aamulla huomataan, ettei supistukset ole edistäneet tilannetta ja oksitosiini tippaan nostetaan jälleen...vain 30 minuuttia ja tippaa nostetaan entisestään. Supistukset alkoivat tuntua ja hetken jo ajattelin, että kyllä tämä vielä iloksi muuttuu kunnes alkoi voimakas kipu symfyysissä, hoidettiin vuorotellen lämpimällä ja kylmällä geelipussilla. Ei muistikuvaa kumpi auttoi paremmin.
Koittaa hetki jolloin synnytyksen käynnistänyt kätilö palaa töihin, aamuvuoroon. Itselläni ei muuta muistikuvaa ole, kuin helpotus hänen näkemisestään, tiesin ettei hän anna pitkittää enää tilannetta. Ja luvattuaan, että hänen aamuvuoronsa aikana tapahtuu jotain huokasin helpotuksesta. Papereissa lukee tällähetkellä "äiti on epätoivoinen ja väsynyt, takana rankka yö, mutta senttimetreissä edelleen sama". En halua edes kirjottaa mitä päässäni tuolla hetkellä liikkui kun tajusin tilanteen tosiaan jumittuneen eikä mitään ole tapahtunut usemmaan tunnin tuskailun jälkeenkään. Oksitosiini tippaa nostetaan jatkuvasti n. 30 minuutin välein ja päästään jopa "huimasti" eteenpäin juuri ja juuri 4 senttimetriin.
Odotellaan useampi tunti, jos tilanne muuttuisi. Tilanne muuttui vain siten, että tulehdusarvot nousivat ja alotettiin antibiotti tippa. Kolme tuntia ja on aika lisätä antibioottia ja sain vihdoin torkuttua hetken, kunnes herään supistuksiin. Nämä supistukset olivat hurjimpia (olis parempikin adjektiivi kuvailemaan,mutta ei viitsi pelotella teitä raskaana olevia) koko synnytyksen aikana ja lääkäri kutsutaan paikalle arvioimaan tilanne. Pitkittyneen avautumisvaiheen ja supistushäiriön takia, sektio päätös,VIHDOIN!!!

Kiireellinensektio oli hetkessä ohitse ja saimme vihdoin pitkän odotuksen jälkeen komean kokoisen poikamme päivänvaloon. Tiistai iltana sain ensimmäistä kertaa pojan kunnolla syliini niin, että näin miltä hän näyttää. Sektiosta jäi sentään positiiviset fiilikset, vaikka paraneminen ottikin oman aikansa. Jos joskus meille suodaan lisää pienokaisia, sektiolla syntyvät.

Pettymys epäonnistuneeseen käynnistykseen on kova ja tiedän, ettei se johdu minusta, enkä ole siitä itseäni syyttänytkään. Olen vain pettynyt siihen miten miten kauan synnytystä pitkitettiin ja pidettiin samassa tilassa vaikka edistystä ei tapahtunut missään vaiheessa selkeästi, eikä päädytty sektioon aikaisemmin vaan pitikin sitten päättää pitkä ja tuskanen taival kiireelliseen sektioon. Palkinto tästä kokemukesta on tietysti elämäni paras asia, mutta seuraava kerta olkoon meille kaikille helpompi. Synntyksestä jäi pieni pelko, mutta toivottavasti se helpottaa ajan kanssa.
Mä tosiaan kirjottelin synnytys "pelosta" odotusaikana teille ja toivoin, että saan tulla kirjottelemaan teille synnytyksestä ja todeta "sattuhan se, mutta selvisin hengissä"  Hengissä ollaan, mutta en olisi koskaan osannut odottaa tälläistä synnytystä. Täytyy osata ajatella positiivisesti, loppu hyvin kaikki hyvin. Nyt tämän kirjan sivun voi sulkea, ja keskittyä tulevaan eikä murehtia menneitä. Meillä on upea terve potrea poika.
 - Tiia & Kuutti

Kommentit (14)

Mulla myös todella pahat muistot esikoisen synnytyksestä - käynnistettiin rv 42, ei auttanu, kärsin kovista kivuista vuorokauden ja mitään ei asialle synnärillä tehty. Hommaa pitkitettiin ja sitten lopulta koko touhu päättyi hätäsektioon vauvan väärän tarjonnan ja takykardian vuoksi.
Ei jääny paras maku suuhun synnyttämisestä.

Nyt odottelen neljättä syntyväksi kesällä ja käyn edelleen pelkopolilla juttelemassa, vaikka synnytys nro. 3 sujui "suht hyvin".. Se eka kokemus on kyllä tärkein!
Mutta valitettavasti meille kaikille ei suoda siitä sitä iloisinta kokemusta :/

Onnea uudesta perheenjäsenestä teille

Anonyymi

kuulostaapa valitettavan tutulta.. itselläni synnytystä käynnistettiin cytotecillä ja ballongilla yhteensä viisi päivää kahtena eri viikkona, vaikutus näillä oli nolla. pääsin kuin pääsinkin sitten synnytyssaliin kalvojen puhkaisuun tiistai aamuna ja makasin sen jälkeen oksitosiini-tipassa yhteensä 12h ja vaikutus silläkin oli nolla kovista supistuksista huolimatta. keskiviikko aamuna sitten pääsin kiireelliseen sektioon, joka oli siinä tilanteessa kuin taivaan lahja :D viikkoja minulla oli silloin keskiviikkona kasasassa jo 41+6..
poikamme syntyi siis keskiviikkona 12.3, eli päivän nuorempi tapaus kuin teidän :)
onnea vielä kovasti vauvasta !
blogisi on aivan ihana ja innolla aina odotan uutta postausta :--) !

Voieii :/ Itsellänikin meinattiin joutua käynnistämään, mutta vauva onneksi tajusi tulla itse ulos noin pari tuntia ennen käynnistysaikaa. Synnytyksestä ei kuitenkaan jäänyt myöskään mulla mitenkään hienot fiilikset, sillä kivut olivat niin kovat ja epiduraalin antoa pitkitettiin, että saataisiin synnytys jatkumaan hyvää vauhtia.

Meillä oli viikkoja 41+3, sen unohdinkin tekstissä mainita. Sielä siis tasantarkkaan tiedetään miltä tuntuu ikuisuudessa tipassa olo ja silti ei tapahdu mitään. Onhan se kurjaa kun odottava äiti ajetaan ihan loppuun oksitosiinin aiheuttamilla suppareilla ja loppujen lopuksi ne on turhia ja joudutaan puukon alle. Onneksi meillä molemmilla tuo kaikki on jo takanapäin :) kiitos kun kommentoin "kohtalokaveri" :)

Kiitos onnitteluista :) harmi, että sieläkin on jäänyt huonot muistot synnytyksestä. Kaikkea hyvää loppu raskauteen, itsekkin haaveilen suuresta perheestä :) ja totta ensimmäinen on kyllä varmasti merkittävin ja mieleenpainuvin, uskoisin ainakin niin :/

Luonnollista käynnistystä täälläkin odoteltiin viimeseen asti, mutta ei niin ei :( vaikka kokemusta luonnollisesta synnytyksestä ei ole, silti uskallan veikkailla että käynnistäminen ei oo yhtään ainakaan helpompi juttu, vaikka tuskin koskaan synnyttäminen helppoa oo :)

voi ei, ihan kuin omasta synnytyksen käynnistyksestä olisin lukenut. mä en ehkä ota tota "epäonnistumista" niin vakavasti kun mulla tulehtui haava ja kohtu, niin sektioon joutuminen oli pikku juttu siinä kun kuukauden yritin toipua ja kasvattaa haavaa kiinni kun pintakerros avattiin tulehduksen vuoksi, yök.

Kauheaa ajatella että pitäisi kärvistellä synnärillä 2 päivää. :(
Meillä vauva tuli joskus viikolla 38 ja alakautta mutta synnytyksestä jäi traumat. Sairaalaan mentäessä olin jo 7 senttiä auki ja viimeiset 2 senttiä tulivat n 2 tunnissa. Sain kohdunkaulanpuudutteen vain ja synnytys sattui jumalattomasti heikkojen ja harvojen supistusten takia. :( repeämät tunsin liiankin hyvin ja niitä kurkku suorana salissa huusin sitten. Synnytys kesti tosin vain 35 minuuttia.

Mulle oli aluksi tarkoitus tehdä sektio koska vauva oli ensin raivotarjonnassa. Jos ikinä saamme toisen lapsen niin tahtoisin kyllä sektion. Tai edes epiduraalin vaikken tiedä paljonko se synnytyksessä auttaa. :

Eli ei sitten liian vauhdillakaan välttämättä oo hyvä, kun on noi kaikki repeämis riskit yms. Hurjalta kuullostaa, jos ei ehditä puuduttamaan.. Toisaalta en osaa sanoa miltä ponnistusvaihe edes tuntuu.. Kauheeta vaan ajatellakkin ettei ehdi saada epiduraalia. Hmm eikö muuten kuulukkin olla raivotarjonnassa, eli pää alaspäin? Niin meillä oltiin ainakin ja se olis ollut täysin oikea asento syntyä alakautta :)

Kuulostaapa aika hurjalta! :( Samaa mieltä olen, että sektioon olisi pitänyt päätyä ehdottomasti jo aiemmin, kun käynnistys ei selvästikään tuottanut tulosta. Kurjaa että sait ns. huonon ensikokemuksen, mutta pääasia tietysti että selvisitte koettelemuksesta kuitenkin ehjänä ja hyvin. Aivan ihanan tuuheatukkaisen vauvelin oletkin itsellesi saanut

Itselläni eka synnytys kesti vuorokauden ja oli kaikista saaduista kivunlievityksistä huolimatta erittäin kivulias ja ikävä kokemus. Seuraavat kaksi ovat sen sijaan olleet niin nopeita (4h ja 2h), ettei ilokaasua kummempaa ehtinyt avuksi saada, mutta siitä huolimatta olivat kokemuksina paremmat kuin ensimmäinen.

Mukavaa alkavaa viikkoa toivotellen, ja halaukset pikkumiehelle! :)

Kiitos tästä tekstistä :) Mielenkiintoista kuulla erilaisia tarinoita, vaikka hoitohenkilökunnan olisi pitänyt tehdä sektiopäätös ehdottomasti aiemmin.

Mutta seuraavien synnytystapa on sitten siulla tiedossa, niin ei tartte "pelätä" vastaavaa tilannetta :) Hienosti olet asiaa käsitellyt jo näinkin pian synnytyksestä.

Mutta iloisia hetkiä vauva-arkeenne!! :)

Anonyymi

Huhu ei kivan kuuloinen sinunkaan synnytys :/ itellä poika syntyi myös sektiolla vkoll 38+1. Ensisynnyttäjäksi alku synnytys oli täydellinen, siitä kun synnytys lasketaan alkaneeksi niin meni vajaa 9h kun poika oli ulkona, jos kaikki olisi mennyt miten pitää niin vajaa 8h olisi ollut aika. Klo 21jtn alkoi supistukset ja kohdunkaula poissa, saliin pääsin n klo23-24 ja olin 4cm auki ja sain epiduraalin noihin aikoihin.. Väliä en muista mut yht äkkiä oli tarve ponnistaa ja olinkin jo 10cm auki ja kello oli jtn 02-03, siinä ponnisteltiin hitto puolitoista tuntia minkä aikana kokeiltiin imukuppia ja valmisteltiin leikkaukseen koska multa voimat oli jo niin lopussa, synnytys kertomuksessa lukee "äiti yhteistyö kyvytön" poika oli maailmassa sitten sektioon jälkee ennen 06aamulla.. Kellon aikoja en todella muista mutta oli niin täydellistä siihen asti kun en vaan jaksanut enään ja kätilö sanoi että vaikka siinä olis 10h ponnisteltu ni ei ois lapsi syntynyt.. Eli jos mulle vielä lapsia suodaan niin myös suunniteltu sektio koska mun kropassa on joku vika/ este mistä johtuen edes imukupilla lapsi ei alakautta pysty syntymään :/

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Tiitukatriina blogin takana häärää (someriippuvainen) äiti, joka viettää vauhdikasta mamalifeä miesvaltaisessa perheessä. Kahden pojan 03/14 ja 11/16 ylpeä äiti, sekä tulevan insinöörin hääkuumeileva avovaimo. Lämpimästi tervetuloa mukaan! 

 

Ota yhteyttä bloggariin tiitutiiakatriina(at)gmail.com

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014

Kategoriat

Instagram