H-hetki lähenee.. Tässähän vois jo alkaa laskemaan lähtölaskentaa. Laskettuun on jäljellä alle 20 päivää. Mihin tää aika menee? Muka 9 kuukautta, pöh ! En voi millään uskoa. Kohta mulla ei oo enää jätti masua, mä en ole enää raskaana, meillä on vauva kotona, minusta tulee äiti ja meistä perhe. Kotona tuoksuu kakka ja yöllä ei nukuta. Aamulla ei voi nukkua pitkään ja miettiä tulevaa päivää kaikessa rauhassa.. Aamut taitaa alkaa mielenkiintosilla vaunulenkeillä, koira vetää mua ja vaunuja pitkin rapakkoja ja mä sitten tuudittelen vauvaa.

Synnytys ei ole hirveesti mietityttänyt ja oon ajatellut koko raskauden ajan, että murehdin ja pohdin synnytystä sitten lähempänä.. Eipä tässä voi enää pahemmin karkuun mennä tai synnytystä lykätä. Oon odotellut jo puolisen vuotta päivää jolloin kaks hernettä päättää alkaa leikkiä hippaa mun pienissä aivoissa ja keksii sanan synnytys.

No nyt se päivä on koittanut. Aamulla herätessä päässä soi sana synnytys. No eihän tässä muu auta kun antaa itsellensä lupa alkaa jännittämään, pelkäämään, itkemään, tuskailemaan, vapisemaan kauhusta ja odottelemaan "innolla" jännittävää tapahtumaa. Miksi mua sitten pelottaa? Eikös suomessa ole hyvä synnyttää? Lähes kaikista mahdollisista ongelma tilanteista synnytyksen aikana on tähänkin päivään mennessä selvitty. Toistelen itelleni jatkuvasti "eipä sinne kukaan ole jäänyt". Eli voisinko vain rentoutua ja kerätä voimia tulevaan? En, en osaa. Jännittää niin pirusti. Ehkäpä sana jännitys on parempi sana kuvaamaan tämänhetken olotilaa kuin pelko. Pelko vois olla toisen synnytyksen kohdalla parempi, jos tietäisi jo vähän etukäteen pelätä mitä on edessä. Eihän mulla oo hajuakaan mitä tuleman pitää tai saatika miltä se tuntuu. Luojan kiitos. Oon aikas kova jännittämään, hammaslääkärikin on pelottavien asioiden top5 listalla. Ehkä tästä selvitään. Onks pakko jos ei tahdo? No on. Ja tottakai mä tahdon.

Vauvan syntymä lähenee, tunnen sen. Vauva painaa jonnekkin lantion uumeniin ja pää kopsuttelee jatkuvasti virtsarakkoa. Masu on selkeästi laskeutunut, mutta ei vielä sentään roiku jalkojen välissä. Ruokahaluttumuus vaivaa joka päivä. Painon tunne alavatsalla on voimakas. Ihoa kiristää aivan hullunlailla. Navan ympärys parka on aivan violetti, iho on venynyt ääripisteeseen. Kaikesta huolimatta, rakastan mun pallo masua,silittelen sitä vähintäänkin joka toinen minuutti. En haluaisi siitä luopua, mutta kyllä mä sen mielellään vaihdan pieneen vauvalta tuoksuvaan kääröön.

Mitä ajatuksia teillä oli kun synnytys alkoi olla lähellä? Oliskos jotain hyviä vinkkejä mitä kannattais miettiä ennen jakautumista yksilöiksi ? Kai jollain on jotain hyvääkin sanottavaa synnytyksestä? Eikös se nyt oo kuitenkin palkitsevaa ja ihan mukavaakin.. ja eihän se tunnukkaan missään kun on niin lääketokkuroissa, vai mitä? Heh. Lohduttakaa nyt vähäsen jollain kivoillakin muistoilla.

Aika komeen kokonen,täytyy myöntää.

 Mä odotan sitä päivää, kun voin tulla kirjottamaan teille...

 "no sattuhan se nyt ihan pirust, mutta mä selvisin hengissä"

Kommentit (23)

Mä jännitin ja pelkäsin synnytystä ihan kamalasti kanssa.
Helppo nyt sanoa, mutta kannattaa olla miettimättä tai suunnittelemasta mitään etukäteen. Kun menet synnyttämään sano heti että pelkäät, sillon he suhtautuvat sinuun eritavalla. Muista myös pyytää/vaatia kivunlievitykset ajoissa.
Mulla ei ollut kamala synnytys, en muistele sitä yhtään pahalla vaikka tänään siitä on vasta tasan 3viikkoa.
Ensin olin vaan kuumassa suihkussa, sitten menin ammeeseen ja olin sielä 1,5h kunnes en enää pystynyt olemaan ja olinkin jo 4cm auki ja sain epiduraalin. Tein selväksi että sitä pitää lisätä aina ettei lopu missään vaiheessa teho. Ja mähän sain aina kun sanoin että nyt tuntuu siltä että alkaa tarviin lisää. Lisättiin yht 3 kertaa ja ponnistusvaiheeseen sain vielä pudendaalipuudutuksen. Sanoin etten uskalla ponnistaa muuten :-)
Synnytys oli todella rauhallista, ei kertaakaan tarvinut huutaa tai ei ollut olo että en enää koskaan tee tätä.
Suostittelen todella tota suihkua ja ammetta! Aina kun tuli supistus mies suihkutti kuumaa vettä selälleni, helpotti! :-)
Onnea matkaan, sä selviät!!!!

Itsellä ei kaikki mennyt aivan nappiin synnytyksessä, juuri ennen kuin ponnistusvaihe oli alkamassa nousi minulle korkea kuume ja tulehdusarvot koholle, joten synnytystä lykättiin epiduraalin avulla joita loppujen lopuksi sain kolme. Puudutus oli tervetullut 15tunnin kipeiden supistusten jälkeen :D mutta mistään hinnasta en tätä kokemusta vaihtaisi pois vaikka se ei ollutkaan helpoimmasta päästä :) kyllä se on sen arvoista!

Mä olin varautunut paljon pahempaan. :) sairaalassa sain epiduraalin ja aina kun supistukset alkoi tuntumaan, sain lisää. Oli toki pahojakin hetkiä ja synnytyksen jälkeen vannoin, etten synnytä enää ikinä alakautta, mutta nyt jo olisin valmis siihen uudestaan. Kyllä se luonto on vaan tehnyt äidit selviytymään :)

Tuo sun masu on niin jätti! Mutta siis mulla epiuraali oli ainaki iha ku taivas! :DD sen jälkee ei tuntunu enää supistukset ollenkaan.
Ja mäki pelkäsin hulluna synnytystä, ja pelkäsin sitä enemmä mitä mä sitä mietin - joten yritinkin olla miettimättä sitä ollenkaan ja synnärillekki lähin vaa että ny se on mentävä :D en miettiny synnytystä tai siinä tapahtuvia asioita oikeestaa melkee ollenkaa :D

Mä en ehtiny miettiä sitä synnytystä ollenkaan. Ja vipskeikkaa se oli ohi :) jonkun aikaa synnytyksen jälkeen oli et voi v. en kyl tiiä jos toiste. Mutta nytte 5kk jälkeen päin niin eihän se niin paha juttu ollutkaan ja hetken se vaan kirpasee ja sit se on ohi :) !!
Ja toi sun maha, wo0uw! Todella hienon kokoinen ja näköinen :)

Anonyymi

Mieti vain, että suurin osa meistä ihmisistä on syntyny sillä tavalla ja siitä selviää vaikka se voikin olla kova koettelemus. Mulla ainaki auttoi. Ja en ees kerinny saada muutaku ihan viimetingassa kohdunkaulan puudutteen. Ponnistusvaiheessa ponnistaessa taitelet sitä kipua vastaan ja sillon on ihana aatella että tää on se viiminen vaihe ja sitte saa pienen syliin. Suosittelen ettet suunnittele mitään etukäteen vaan meet hetken kerrallaan ja annat asioitten tapahtua siinä järjestyksessä ku ne tapahtuu! Ne pitää susta kyllä huolta siellä oothan kuitenki sairaalassa! Pyri rentoutuun heti niin se voi vauhdittaa synnytystä ja niin se kaikki on nopeampaa sitte ohi. Synnytys mun mielestä on jokaisen naisen etuoikeus! Se kun lapsi annetaan rinnalle on maailman ihanin ja mahtavin tunne, joka on jotain niin ainutlaatusta! Kaikki kokee synnytksen erilailla. Nauti siitä niinku pystyt ja jokainen supistus vie lähemmäs pienokaisen syntymää :) tsemppiä ja voimia!

Tsemppiä tulevaan synnytykseen :) musta tuntuu että eka synnytys on helpoin kun en oikeesti tiedä yhtään mitä on tulossa , mulla heinäkuussa olisi toinen edessä ja pelkään jo nyt kun hulluna, nää 3 vuotta ei oo kullannut muistoja siitä 17h aherruksesta :/ mutta jokainen synnytys on omanlainen , sitäkun ei voi mitenkään suunnitella. Rennoin asentein meet ja kaikki puudutteet pyydät, kyllä sä selviät

Huikee masu kyllä! Itekin just fiilistelin omaa raskausmasua omassa blogissa :)

Tsemppii tulevaan synnytyksen, ja tuo vika lause on hyvä muistaa itse synnytyksessäkin! Vaikka sattuukin niin pirusti, mutta sekin on vaan hetkellistä :)

Kiva kuulla, että sulle jäi hyvä mieli synnytyksestä ja kiitos hyvistä vinkeistä, oon itsekkin pohdiskellut tota vettä ja sen käyttöä kivunlievityksenä, saa nähdä mitä tuleman pitää ja kiitos paljon tsempeistä :)

voi ei, harmi :( no mutta ihan mahtavaa, että ajattelet silti positiivisesti synnytyksestä vaikka se ei helpoimmasta päästä varmastikkaan ollut :)

No onhan se aika jätti, mutta kiva ! :)Oonkin useesti kuullut, että toi epiduraali tuntuu siinä vaiheessa taivaanlahjalta.. helpottava kuulla :) Juu ei kai tässä kannata mitään käsikirjotusta kirjottaa, eipä kuitenkaan mee sitten synnytys sen mukaisesti..

Kiitos, juu kyllä tuo masu on aika valtava ja komean kokoinen :D toivotaan, että mullakin menee "vipskeikkaa" koko synnytys ja nyytti olis nopeesti sylissä (:

Kiitos paljon tsempeistä :) ja voimia tässä yritän keräillä parhaani mukaan.. Odottelen tuota helpottavaa olotilaa, kun se oma pieni vauva on sylissä. Puhut kyllä asiaa ja pistän kaikki nuo vinkit korvan taakse :)

Kiitos ja alan pikkuhiljaa itsekkin uskomaan, että selviä siitä kyllä! eli täytyypi olla tyytyväinen, että on eka kerta kyseessä vaikka sullakin varmasti menee hyvin jos oot jo kerran siitä selvinnyt :) Kiitos tsempeistä

Kattelinkin eilen niitä kuvia ja taisin kirjotellakin sulle kommenttia.. on niin pieni ja siro masu, että välillä sitä ihmettelee miten erikokoisia niistä kasvaakaan, mutta ollaanhan me ihmisetkin kaikki niin erilaisia. Kiitos tsempeistä (:

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Tiitukatriina blogin takana häärää (someriippuvainen) äiti, joka viettää vauhdikasta mamalifeä miesvaltaisessa perheessä. Kahden pojan 03/14 ja 11/16 ylpeä äiti, sekä tulevan insinöörin hääkuumeileva avovaimo. Lämpimästi tervetuloa mukaan! 

 

Ota yhteyttä bloggariin tiitutiiakatriina(at)gmail.com

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014

Kategoriat

Instagram