Olen ennenkin kertonut, että alustava lapsiluku haaveeni oli pyöreä nolla siihen päivään saakka, kunnes täytän 30. Sitten tuli yksi yllätys ja toinen toivottu. Ja nyt moni on tokaissut, että nauti nyt raskaudesta, koska se on viimeinen? Joka kerta tuon lauseen kuultua, sydämessä muljahtaa. Ei, ei se ole. Minulla ei ole mitään käryä mitä elämä kahden lapsen kanssa on. Silti haaveilen jo kolmannesta. 

Tuntuu, että lähipiirissämme lapsia pitää olla kaksi, muu määrä luokitellaan jo epänormaaliksi. Olisi pitänyt laittaa ensimmäisen nimeksi alkuperäinen suosikkini, Kasper. Ehkä sitten Jesperin ja Joonatanin maailmaan pullahtamista olisi pidetty itsestäänselvyytenä? 


Pidempi aikaiset blogini lukijat tietävät, että halusimme nauttia yhden lapsen vauvavuodesta  ja ensimmäisistä taaperovuosista ilman uutta raskautta/vauvaa. Pienempi ikäero lastamme välillä ei käynyt edes mielessä. Veljesten ikäeroksi tulee lähemmäs kolme vuotta, joka tuntuu hyvältä. Esikoinen on jo omatoiminen. Osaa kertoa mihin sattuu, mitä haluaa syödä, miksi ei saa unen päästä kiinni ja paahtaa leipänsä itse. 

Toistaiseksi minulla on kokemusta vain yhdestä lapsesta. Hän toki riittäisi jo yksinään meille täydelliseen onneen, mutta en näe mitään estettä suuremmalle perheelle, mutta yksi vauva kerrallaan. Jos kolmonen joskus suodaan, se tulee sitten taas vähintään kahden vuoden ikäerolla. Niin siis silloin kuin tämä masussa muhiva vauva osaa paahtaa ne omat leipänsä.  





Tällä hetkellä elän hetkessä. Nautin siitä mitä meillä on. Yksi täydellinen terve poika päivänvalossa ja pian toinen. En ota mitään paineita tulevasta. En suunnittele elämää liikaa, mutta jossain tuolla takaraivolla kolkuttelee fiilis, että kolmas on vielä tervetullut. Monesti puhutaan, että on väärin puhua lapsiluvusta keskusteltaessa haluamisesta, koska heitä suodaan. Mikä kuitenkin tunnen haluavani kolme lapsosta. Se on sitten kohtalon käsissä toteutuuko toiveeni. 

Tätä kirjoittaessa havahduin, että aika todellakin kuultaa muistot. En nähtävästi muista, että vietin kevään oksennellen? En hän se nyt minä ollut joka huuteli vessasta, että en tee tätä enää helvetti ikinä. Ja pyysin, että oksentelua kuvataan videolle, jotta voisin käyttää niitä lääkkeenä tulevaisuuden vauvakuumeisiin. 

Saa nähdä mitä lapsi numero kaksi tekee sitten näille ajatuksille? Voi olla, että puolen vuoden päästä kirjoitan blogitekstin, jossa ilmoitan väsyneenä, että en halua enää yhtäkään lasta? Liitän siihen postaukseen tämän tekstini ja pidän itseäni hulluna. Ei ei siinä niin käy. Minä haluan kolme lasta. Numero tuntuu oikealta. 

Montako lasta sinulla on? Onko lapsiluku täynnä? Monestako lapsesta haaveilet? Ja sitten se mielenkiintoisin, onko puolisosi samaa mieltä täydellisestä lapsiluvustanne? Minähän siis puhuin vain omista tuntemuksistani... ;)

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Tiitukatriina blogin takana häärää (someriippuvainen) äiti, joka viettää vauhdikasta mamalifeä miesvaltaisessa perheessä. Kahden pojan 03/14 ja 11/16 ylpeä äiti, sekä tulevan insinöörin hääkuumeileva avovaimo. Lämpimästi tervetuloa mukaan! 

 

Ota yhteyttä bloggariin tiitutiiakatriina(at)gmail.com

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014

Kategoriat

Instagram