En varmasti ole ainoa, kuka raskaustestin tehdessä ei voi uskoa näyttöön ilmestyvää totuutta. Mä en tule koskaan unohtamaan sitä miten katsoin positiivista testiä ja sen jälkeen itseäni peilistä. Tämä toistui ainakin kaksikymmentä kertaa. Mä en vaan voinnut uskoa olevani raskaana. Tuntui että sydän nousee kurkkuun ja pulssi hakkaa tuhatta. Tieto raskaudesta oli pieni (ehkä jopa suurikin) shokki. Olin surullinen sekä maailman onnellisin samaan aikaan. Kaikista vaikeinta oli se, että päätimme kertoa muille vasta raskausviikon 15 täyttyessä. Voi miten paljon ystäväni heittivät arvailuja ja vihjailivat tietävänsä jo pienokaisen läsnäolon.

"sä oot raskaana, mä tiedän sen jo. Voit hyvin kertoa jo mulle, ethän sä ole ees värjännyt hiuksias,vaikka ne haalistuneet ovatkin"

"missä viipyy syyskuinen synttäri kutsu? sä taidat olla raskaana"

"eihän se meidän kanssa baariin lähde, näkeehän sen kilometrin päähän naamasta, vauvaa se odottaa"

Hymyilin vaan takaisin ja yritin kierrellä vastauksia ja rupesin puhumaan muita juttuja.Yritin vielä hämäyttää kavereitani synttärilahja toiveella, joka oli ovulaatio testi, mitä mä nyt oikeesti enää sillä mitään teen ajattelin salaa mielessäni.

Vihdoin se päivä koitti, kun asia ei ollut enää salaisuus. Olisin halunnut kiivetä kaupungin ylle ja huutaa koko maailmalle "mä odotan lasta, me saadaan vauva, kuulitteko olen raskaana", mutta hillitsin itseni. Kerroimme läheisille ihmisille ja muille sitten parin viikon päästä räväytin totuuden facebookissa lisäämällä kuvan masustani joka oli somasti jo pyöristynyt alavatsalle. Kuva tekstiksi valitsin suloisen runon joka menee näin

" Kerron sulle salaisuuden,
saamme kotiimme pian ihanuuden.
Tulispa poskiin isin hymykuopat syvät,
äidin ruskeat silmät ois kans hyvät "


Muutamassa tunnissa kuva täyttyi onnitteluista ja vihdoin tajusin, että mitä turhaan murehdin raskauden aiheuttamaa elämänmuutosta, sillä tosi ystävät kyllä säilyvät rinnallani tapahtui mitä vaan. Oikeastaan vasta tämän kuvan jälkeen pystyin nauttimaan raskaudestani joka päivä.Ennen pelkäsin menettäväni kaverit, jäämällä yksin kotiin muiden juhliessa aamu kuuteen. Ajattelin muuttuvani pullan tuoksuiseksi kotiäidiksi, pelkäsin aamuja jolloin voin todella pahoin. Pikku hiljaa pahoinvointi poistui aamu kuvioista, vihdoin voin nauttia sinusta pienokaiseni, totesin yksi aamu kun perinteeksi muodostunut vessanpöntön kaulailu jäi pois.


Kyllähän mä nautin joka hetki, se vaan oli sellaista alku raskauden sekavia tunteita myllerrys. Niitä ei osaa kuvailla, ne pitää kokea. 
 

poikamasu rv 25+0

                                                  



Kaikista ihaninta oli vanhempien ja sukulaisteni reaktio uutiseen. Sain nähdä aitoja onnen kyyneleitä. Mä tiesin, että vauvamme on enemmän kuin tervetullut. 

Jokainen maailmaan syntyvä vauva on ihme. Oli raskaus sitten suunniteltu tai ei jokainen vauva on juhlan arvoinen, siitä blogin nimikin sai alkunsa.


Nämä odottavat sinua, pienokaiseni.




 


p.s luin tekstin ääneen sillä kirjoittaminen on vielä vierasta itselleni, sain vastaukseksi kaksi voimakasta potkua. Ehkä tämä siis kelpaa meille molemmille. Ja toivottavasti myös teille muille.

Kommentit (4)

Hehee, tervetuloa blogimaailmaan Tiitu! :) Ja hurjasti vielä onnea tästä tulevasta elämänmuutoksesta

se oli kyllä niin vaikeeta olla vaan hiljaa asiasta, jotenkin vaan tuntu että jos vielä jtn sattuu moni ei tiedä asiasta ja pystyy jatkamaan helpommin normaalia elämää. Vaikka eihän se niin mene.. mä olisin romuttunut täysin esim jos olisin saanut keskenmenon eikä kukaan tietäisi olla tukena.. :( mutta onneksi tuollasia ei kannata turhaan murehtia. Pian meillä on poikamme sylissä

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Tiitukatriina blogin takana häärää (someriippuvainen) äiti, joka viettää vauhdikasta mamalifeä miesvaltaisessa perheessä. Kahden pojan 03/14 ja 11/16 ylpeä äiti, sekä tulevan insinöörin hääkuumeileva avovaimo. Lämpimästi tervetuloa mukaan! 

 

Ota yhteyttä bloggariin tiitutiiakatriina(at)gmail.com

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014

Kategoriat

Instagram