Tänään mä sen taas tajusin. Elämä on ihmisen parasta aikaa ja koti on ihmisen paras paikka.
Minulle sana koti merkitsee eniten turvaa. Koti jossa pieni perheemme asustaa on minulle kuin pieni pesä jonne haluan päästä rentoutumaan.

Kodin sisustaminen on ihanaa. Sisustan kotiamme valehtelematta päivittäin. Hullaannun täysin päästessäni sisustusliikkeisiin ja joudun todella hillitsemään itseäni ostosten suhteen ja miettimällä löytyykö minulta jo tämän tyylinen esine, tai voisinko jopa mahdollisesti itse kehitellä saman henkisen?

Tämä pehmeä lampaantalja oli rakkautta ensisilmäyksellä,kuten kuvassa esiintyvä Okko koirakin.

Pahimmat taistelut joudun käymään kynttilä osastolla. Voisin ostaa niitä miljoonittain. Hopeisia,valkoisia,harmita ja ihan vaan tavallisia tuikkuja.Ainiin taisin unohtaa tuoksukynttilät! Kodin sisustamisen suhteen valaistus on se, jolla olen parhaiten saanut tunnelmallisen kodin,juuri sellaisen jossa me viihdymme.

Tämä kaunokainen tarttui eilen mukaan Pentikistä.

Joulun aikaan sisustus intoni kasvaa kasvamistaan. Ensimmäiseksi kaivan esille kaikki hopeiset kauniit joulukoristeet sekä valot.Laitan joululaulut soimaan ja nautin. Joulunpunaista kodissamme ei tule näkymään, se on vaan sellainen väri jota vierastan. Kotimme värimaailma koostuukin valkoisesta,hopeasta ja mustasta. Pieni ripaus myös turkoosia,mutta ei liikaa.

Haaveemme olisi löytää  rintamamiestalo. Kaksi tai jopa kolme kerroksinen ja tietysti isolla puutarhalla varustettuna. Näen jo mielessäni minkä näköiseksi sen vuosien mittaan remontoisimme ja sisustaisimme.Mutta miksi juuri hieman elämää nähnyt rintamiestalo? Uuden ja vanhan sekoitus on mielestäni kaunista. Haluan säilyttää vanhan tunnelman ja korostaa sitä tuomalla uutta ja modernia.Asuntonäyttöjä kierrellessä ei tälläistä kohdetta ole vielä vastaan tullut. Kyllähän sen kropassa tuntee, kun astuu unelmiensa taloon ja mielen valtaa tunne, tämä se on.Ehkä tuon pian sanan voisikin jättää kappaleen ensimmäisestä lauseeta pois. Tämä talo jossain jo odottelee meitä, emme ole vielä vain sinne löytäneet. Meillä ei ole minnekkään kiire.

Koti on paikka jossa rakkaus asuu,
missä muistot ovat luotu. 
Sinne ystävät ovat aina tervetulleita.
Ja nauraminen ei koskaan lopu.

Oletteko te muut päässeet jo joulun tunnelmaan? Toivottavasti tämä tuo lisää jouluista mieltä, jos ette ole sitä vielä saavuttaneet. Mä taidan olla oikea joulufriikki, ja pienokaisemme luultavasti nostaa tunnepyrähdyksiä joulun rakastamiseen.

Joulu vanhempieni luona.

(Blogissa esiintyvät kuvat ovat puhelin laatua, pian kaivan taas esille järkkärin ja pääsen kuvailemaan tarkemmin kotimme pieniä yksityiskohtia.Jatkoa sisustus ajatuksiini on siis luvassa)

Kommentit (2)

Mun isällä on rintamamiestalo Perttilässä, jossa on ihan valtava piha + ulkosauna ja takkahuone erikseen. :) Se on kyllä paljon kivempi munkin mielestä isoine pihoineen verrattuna nykyisiin minimaalisiin pihoihin. Lapsena rakastin kun talo oli niin iso ja piha valtava. :)

Joo meillä olis nyt yksi kohde mikä kovasti houkuttelis, mut sitten murehdin sitäkin että mites me siel rempan keskellä vauvan kanssa ollaan? Mutta toisaalta myyntiilmotuksessa kunto ilmoitetaan hyväksi, jos ei muuta tarvis kun pintaremontti se oliskin sitten eri asia. Launataina päästään katsomaan :) pihalla suloinen leikkimökkikin ja valtava piha!!

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Tiitukatriina blogin takana häärää (someriippuvainen) äiti, joka viettää vauhdikasta mamalifeä miesvaltaisessa perheessä. Kahden pojan 03/14 ja 11/16 ylpeä äiti, sekä tulevan insinöörin hääkuumeileva avovaimo. Lämpimästi tervetuloa mukaan! 

 

Ota yhteyttä bloggariin tiitutiiakatriina(at)gmail.com

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014

Kategoriat

Instagram