Vai niin, näinkö se pitäisi sitten ajatella ?
Kun varsinaista koliikkia ei ole, eikö sillon saa valittaa? Eikö ole oikeutta tuntea väsymystä ilman koliikki vauvaa?
On käsittämätöntä miten toisille äideille huudellaan
"ajatteleppa jos teillä olis koliikki, kelaa hei niiden äitien väsymystä, tuo ei ole mitään siihen verrattuna"
Ihan  oikeasti, tarvitaanko aina koliikki vauva, että on lupa sanoa olenvansa väsynyt?
Sen tajuaa tyhmäkin, että koliikista kärsivien vauvojen äidit ovat todella tiukilla. Koliikki on varmasti todella todella raastavaa niin henkisesti kuin fyysisestikkin. Ja olen suuresti kiitollinen, että koliikki kiersi meidän perheen kaukaa.
 Mutta kyllä  perheitä riittää missä unettomia öitä vietetään ilman koliikkiakin. Toki tästä puuttu se tunne kun pitelet tunti tolkulla kiljuvaa lasta sylissä, eikä sinulla ole mitään keinoja lapsen rauhottamiseksi.
Ainainen jauhaaminen siitä, että väsyneen äidin oli syytä katsoa peiliin sillä
"ITSEPPÄS OLET MUKULAS HANKKINUT "
 ah, mikä ihana tsemppausta vai mitä? 
Tuollasilla kommenteilla jaksaa taas hitsin pitkälle.
Ei todellakaan.
Äitiys on maailman hienointa. Se on niin raskasta, mutta jotain käsittämättömän upeeta.
Se vaatii todella paljon, mutta antaa enemmän. Kukaan meistä äideistä ei voi tietää miltä äitiys tuntuu ennen esikoislastansa. Tiesin ja osasin varautua suureen elämänmuutokseen, vauva-arkeen. Tottakai pienen lapsen kanssa eläminen on rankaa oli se sitten tyytyväinen tai paljon vaativa vauva.
Väsynyt äiti tarvitsee mielestäni ympärilleen tsemppareita eikä niitä veitsellä haavaan tökkijöitä.
" älä valita, meidän Sakari se huusi ilta kuudesta aamu neljään"
Joo-o, kyllä mä tiedostan ilman manaamistakin, että asia voisi olla pahempi.
Koen silti tarvetta kertoa väsymyksestäni, onko se muka niin väärin?
Eikö mulla todella ole tarpeeksi hyvää syytä olla väsynyt?
Tällä kirjoituksella en yritä saada sulkaa hattuun. Ihmettelen vain etteikö nykypäivänä saa kertoa totuutta? Pitäisikö aina vaan hymyillä ja vastata 
" joo meillä on kaikki niin vallanmainiosti, haudassahan sitä nukkua ehtii.. "
Jos erehdytkin huomauttamaan väsymyksestäsi automaattisesti tulee peetä niskaan jo kommentoidaan " hei kuule, eihän teillä ole edes koliikkia" 
 eikö tosiaan nykypäivänä ihmiset osaa kannustaa?
Miksi pitää aina jossitella pahemmasta?
Nyt eletään tätä hetkeä, tähän hetkeen mä kaipaisin tukea, en todellakaan jossittelua pahemmasta.
Missä nykypäivän ihmisten sydämellisyys ? 
En kaipaa sääliä, kun kerron väsymyksestäni. Haluaisin vaan ymmärrystä.
Tukea.
Turvaa.
Ennenkaikkea KANNUSTAVIA sanoja.
Uskaltaakohan sitä neuvolassakaan kertoa väsymyksestä, siitä fiiliksestä että aamuisin haluisi olla yksi niistä metsän karhuista, vetää masun täyteen puolukoita ja kömppiä kuukausiksi nukkumaan. Niin ja ennenkun mä pääsen edes siihen kohtaan kertomusta, ettei meillä myöskään nukuta lähes lainkaan päivisin (vartin pätkiä), olenkin saanut jo ohjeistuksen nukkua päivällä, sillon kuin vauva nukkuu.
Niinpä niin.
Miksi toisten ongelmia vähätellään, eikä osata astua toisten saappaisiin? Miksi ei osata tsempata, vaikka itse olisikin kokenut ns.pahempaa?
Valittaminen ei kuitenkaan tarkoita sitä ettenkö olisi tyytyväinen saatika onnellinen.
 
Vaikka lapseni onkin täysin terve, hänen sydämensä pumppaa tasaisesti, ei kärsi koliikista sekä kasvaa ja kehittyy normaalisti  on elämässä silti hetkellisesti tilanteita joihin haluaisi tukea ja ymmärrystä.
Mikään työputki, mikään opiskelu prjojekti, mikään festareilla aamusta iltaan bailattu yö ei vedä vertoja tällä väsymykselle.  
Kuluneina viikkoina väsymys on saanut aikaan itkua, pään seinään hakkaamista, turhautumista, sammakoiden päästelyä, yli väsymyksestä johtuneita hervottomia kikatuskohtauksia ja lukuisia kiukkuja sekä epäterveellisen ruoan popsimista.
On loogista jos yksi perheen jäsen on yli väsynyt niin se vaikuttaa koko perheeseen.
On ihanaa,että vierällä on ymmärtäiväinen ihminen joka osaa antaa tukea sekä ymmärttää.
Ainakin yrittää.
Miten joku voikaan olla niin rakas, että antaa kaikensa ja enemmänkin, että toisen olis hyvä olla.
Sellasia me äidit ollaan.
Asetetaan itsemme ihan äärirajoilleen, jotta toisella olisi hyvä olla.
Aamulla peiliin katsoessa ihmettelin otsaan muodostunutta kuhmua, kunnes tajusin sen tulleen yöllisestä pinnasängyn laidalla roikkumisesta. Vissiin oon pilkkinyt jo laidalla yöstä toiseen, en oo varma. Oon sekasin päivistä, silti oon onnellisempi kun ikinä.
Ja mikä parasta osaan nauraa omille koettelemuksilleni.
p.s ennen kuin kukaan koliikki vauvan äiti ajaa katujyrällä päälleni, nostan hattua teille!
 Olette idoleitani, ihan totta.

Kommentit (14)

Aamen koko tälle tekstille. Tää on niiiiin tuttu tilanne.. aina jos mä sanon että kun on niin kova väsy kun en oo saanu nukuttua yöllä niin monet on sitä mieltä että "ite oot muksun halunnu. Sellasta se on kun on lapsi." -.- argh, se pistää kyllä vituttamaan. :/

Helmillä oli koliikki ja se oli kyllä raskasta mutta oli koliikkia tai ei vauvat valvottaa ja vie väsymyksen ihan uusiin ulottuvuuksiin! Mua itteäni pelottaa ihan hirveesti mun oma tuleva jaksaminen taaperon kanssa ja vauvan kanssa.. vauva valvoo yöt ja helmi päivät joten milloin mä nukun?
Ja mua itteäni ärsyttää just tollaset ihmiset ketkä aina kumoaa toisen sanomiset ja vetää ite ns paremmaksi kuten annoit esimerkin tosta ettei sua nyt tietystikkään voi väsyttää kun ei ole koliikki vauvaa, phyh -.-'
Tsemppiä sulle ja toivottavasti saat nukuttua jossakin väleissä :)
Toi pikku vauva aika meni meillä ainakin yhdessä sumu pilvessä mutta puolen vuoden jälkeen helpotti kun sai selkeet rytmit ja arki rullas jo kivasti (:

Todella hyvä kirjoitus! Sama koskee osittai raskauttakin, väsynyt ei saa raskaana olla tai ei muuten vaan saa valittaa mistään jos on ollut helppo raskaus eikä edeltäviä lapsia pyörimässä.. Nykypäivänä ihmisiltä puuttuu kyllä ymmärrys ja tukea ei helpolla heru! Aina verrataan niihin omiin "rankempiin" kokemuksiin.. Muutenkin hirveesti erityisesti äidit tuomitsevat ja arvostelevat helposti muita äitejä. :/ Jaksuja sulle sinne!!

Mahtava postaus ja niiiin Totta joka sana! Meilläkään ei koliikista oo kärsitty mutta huonosta nukkujasta kylläkin. Tässä reilun vuoden jälkeen alkaa pojallekin vasta uni maittaa ja samalla oma jaksaminen parantua mutta on se vaatinut paljon itkua ja hampaiden kiristelyä!

Meillä koliikki kesti onneks vaan 1,5kk.. Mutta onhan ihmisellä oikeus olla väsyny vaikka ilman lastakin? Eikai kukaan voi sanoa että "hanki lapsi niin tiiät mitä on olla väsynyt"? Saa ihmistä väsyttää ja kannattaa puhua neuvolassa siitä, saat sieltäkin varmasti neuvoa ja tukea :) Tsemppiä, on tää kaikki sen arvosta

Tsemppaan sua täysii täältä käsin miten pystyn. Onneksi meillä nukutaan yöt kunnolla mutta herätään aamu varhain. Ja päivän aikana ei kertaakaan kerkeä edes silmää räpsäyttää. Onneksi tiedämme että tämä on vain väliaikasta ja tiedämme että jaksamme lapsen ja läheisien avulla!

Todella turhauttavaa jos joku tulee " meillä oli tälläistä ja tälläistä " edelleenkään kenenkään elämää ei voi verrata toisen elämään. Jokaisen omat ongelmat ovat itselle ne isoimmat ja painavimmat. Ei pitäisi verrata toisten väsymystä toisen väsymykseen. Jokaisella on eri kynnyskin väsyä. Mutta tiedän tunteen olen ollut tosi väsynyt nyt tässä lähiaikoina. Mutta isot tsempit sulle ja Niilolle ja isälle!

Hyvä teksti!
Mua itteäni ärsyttää ihan hirveästi ihmiset jotka aina "pistää paremmaksi" kun toteaa itsellä olevan joku tilanne. AINA on joku joka sanoo: "Mut hei meillä on tällei että mitä sä valitat!"
Meillä Daniela huusi ensimmäiset kolme kuukautta mahavaivoja kaikki illat, mutta se ei kuulemma ollut koliikkia. Se oli rankkaa ja inhottavaa silti. Hän on myös ollut tosi huonouninen, mölisee kovaäänisesti pitkiä aikoja öisin. Se teki musta hitaasti mutta varmasti juuri ton väsyneen äidin :D
Joten kyllä, kaikilla äidillä on omat stressinsä. Ne, joilla pienten lasten kanssa on ruusuilla tanssia, saa olla siitä kiitollisia. Mullakin oli esikoinen helppo, ja olin siitä kiitollinen. Osasin odottaa että seuraava ei olekaan=D
En epäile hetkeäkään ettetkö olisi pienen vauvan kanssa väsynyt, vaikka hänellä ei mitään nimellistä vaivaa olisikaan! Tsemppiä vauva-arkeen, teet hienoa työtä ♥

Tosi kiva kirjoitus, jälleen kerran! Täälläkään ei koliikkia ole ollut, nyt nuorimmalla tai vanhemmillakaan. En tosin vanhempien tyttöjen kohdalla tajunnut väsymystä ennenkuin jälkikäteen, kun se alkoi helpottaa. Se, ettei muista paljoakaan asioita vauva-ajasta, on varmaan osaltaan väsymyksen syytä - ei pelkkää vauvakuplailua. Tsemppiä ja jaksamista kovasti sulle arkeen

Hyvä teksti! Just mietin tätä samaa ilmiötä eilen kun nukuttelin meidän pikkuneitiä päikkäreille. Oon ite paljon unta tarvitseva ihminen ja mulle ennen kahdeksaa vauvan kanssa herääminen on aikaisin ja aiheuttaa väsynyt äiti-ilmiön, vaikka vauva hyvin yöt nukkuukin. Eilen ei sitten päikkäreille rauhoittuminen onnistunut ja neiti väänsi kitisevää väsyitkua. Kyllä siinä pääsi itku itselläkin, kun halusin itsekin päikkäreille. Eipä näitä vaan aina uskalla ääneen sanoa kun heti on joku suu vaahdossa huutamassa että kahdeksaan asti oot saanu nukkua mitä siinä valitat. Varmasti koliikkivauvojen äitien väsymys on vielä jostain ihan eri maailmasta (kaikki respect tässä välissä heille!) mutta ei se kuitenkaan poista sen tyytyväisen vauvan aiheuttamaa väsymystä. Tsemppiä vaan!

Anonyymi

Hei, hyvä teksti ja komppaan täysin! Itselläni 4 kk ikäinen poika. Meilläkin nukuttiin yöt huonosti ja päivisin vain 15-30 min "päiväunia". Ihmettelin et mistä tää tämmönen unettomuus pikkusella johtuu kunnes huomasin että hänhän tekee hampaita! Lämpöilyä oli ja hampaat tuli, mut unettomuus ja lämpöily jatku.. Sit käytiin tiistaina lääkärissä ja korvatulehdus, nyt onki sit nukuttu 2-3 tunnin päikkäreitä sekä yöt kokonaan! Tsemppiä jaksamiseen!

Ihan mahtava teksti! Koliikki-itkut meillä meni kyllä pian ohi, mutta yösyötöt minua valvottavat edelleen ja lapsi on todella huono nukkumaan päivisin. Olen ihan puhki. Juuri siskoni sanoi minulle, että "lopeta tuo tekosyiden keksiminen! Kukaan ei jaksa loputtomiin sun valitusta ja vastuiden välttelyä!" tämä sisko on siis multa saanut 25 vuotta apua aina kun on tarvinnut ja tarvii sitä sellaisena sählärinä ja tyhjätaskuna TODELLA paljon enemmän kuin minä ikinä häneltä. Nyt kun sitten tarvitsin apua vauva-arkeen, niin en saa edes sympatiaa.
Kun menin valittamaan väsyä, se singottiin päin näköä ilkeilyiden kanssa.
Minulla on ystävä, jonka kärsimykset ja yliväsymysy menevät minun suhteessani potenssiin sata, ja hän SiLTI jaksaa AINA kannustaa minua. Ei ole kertaakaan sanonut, että itsepä olette lapsenne hankkineet. Kiitän maailmankaikkeutta joka päivä tästä ystävästä.
Tähän samaan hengenvetoon on sanottava, että vaikka opiskeluprojektit ja bilettäessä valvotut yöt eivät vedä vertoja, en ikinä vertaisi niitä. Olen aina antanut siskoni valittaa työn ja opiskelun yhdistämisestä tässä vauva-arjen yhteydessäkin. Koen senkin empatian ja lohdun puutteena, jos toisen väsymys on arvokkaampaa kuin toisen :)

Anonyymi

Huh, mikä kirjoitus. Vastaa tämän aamun ajatuksiani ihan täysin. Pikkuiseni on 11 viikkoa ja samankaltaista univelkaa täälläpäin liikkeellä. Voimia

Voi sinä ihana nainen! Puit mun ajatukset sanoiksi. Meillä on ns. helppo vauva ja univelka usein on itseaiheutettua, mutta silti sen oman ajan kaipuu ja henkinen väsymys on yleensä perisynti. "Kyllähän nyt tollasen kanssa pitäis jaksaa", "Ehithän sinä sitä omaa aikaa sitten joskus", "Pääasia että lapsi voi hyvin" - Entäs äiti? Entä jos äiti haluaa hetken levätä, urheilla, lukea, syödä tai ihan mitä vaan rauhassa?

Tsemppiä ja voimia, et oo yksin.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Tiitukatriina blogin takana häärää (someriippuvainen) äiti, joka viettää vauhdikasta mamalifeä miesvaltaisessa perheessä. Kahden pojan 03/14 ja 11/16 ylpeä äiti, sekä tulevan insinöörin hääkuumeileva avovaimo. Lämpimästi tervetuloa mukaan! 

 

Ota yhteyttä bloggariin tiitutiiakatriina(at)gmail.com

Teemat

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014

Kategoriat

Instagram