Kirjoitukset avainsanalla vauvan nukkuminen

Jokin aika sitten lupasin kirjoittaa siitä, miten saimme erittäin katkonaisista öistä taiottua kokonaisia.

 

Kahdeksan kuukauden ajan herätyksiä oli useita joka yö. Viimeiset kaksi kuukautta herättiin joka yö vähintään tunnin välein. Kaikki allergioista lähtien oli hoidettu pois, ja heräily oli enää vain tapa.

 

No mitä ihmettä me sitten teimme, että tämä ihme tapahtui?

1. Olimme muuttaneet päivärytmin neuvolasta saadun ohjeen mukaiseksi muutama viikko takaperin.

2. Siirsimme pinnasängyn pojan omaan huoneeseen. Aiemmin se on ollut sivuvaununa meidän sänkymme vieressä.

3. Annoin iltapalan, ja lähdin sitten siskoni luokse yöksi.

4. Isä vei pojan illalla nukkumaan, ja tadaa.

Aamulla suuni loksahti auki. Yksi ainoa herätys! Miten se on mahdollista? Näin helposti? En ollut uskoa korviani. Aina ennen minä olin hoitanut nukuttamiset. Näin suuri vaikutus on sillä, ettei äiti ole ihan kyljessä kiinni.

Tiedän, ettei tämä toimi kaikilla, etenkään näin helposti. Mutta kokeilemisen arvoista se varmasti on, jos perheen väsymys alkaa käydä ylivoimaiseksi.

 

Loppujen lopuksi kaikki oli hankalaa vain minulle. Stressasin tätä monta päivää etukäteen, ja tuona yönä olin meidän perheestämme ainoa joka nukkui huonosti. Kaiken kaikkiaan, lapsella on nyt paremmin jaksava äiti.

 

Jos aihe on ajankohtainen, kurkkaa myös Hennan mutsiblogista postaus "354 yötä myöhemmin"!

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Nukutaanko teillä huonosti? Eikö ruoka maistu päivällä?

Ennen tekstin lukemista, haluan muistuttaa että pienemmän lapsen kanssa vauvantahtisuus on tärkeää! Pieni vauva syö kun on nälkä ja nukkuu kun nukuttaa. Näitä ohjeita suositellaan yli 6 kuukauden ikäiselle, mutta sinä tunnet lapsesi parhaiten, ja tiedät onko hän vielä siihen valmis.

Kuukausia meillä jatkui yörumba, ja poika heräsi  vähintään tunnin välein joka ikinen yö. Kiinteät maistuivat huonosti, vaikka soseet on aloitettu ennenaikaisuuden perusteella jo neljä kuukautta sitten. Kaikkiaan poika söi ehkä kolme pientä annosta kiinteitä, nekin naakimalla. 

Kerhossa, jossa käymme viikoittain, kävi puhumassa uniasioihin koulutettu perhetyöntekijä. Häneltä saimme hyviä vinkkejä lähteä muuttamaan näitä asioita. Toiveena oli, että ruokaa menisi paremmin alas, ja yötkin sen myötä helpottaisivat. Lähdimme toteuttamaan uutta rytmiä. Sen löydät ainakin tästä linkistä, Kokkolan ensi- ja turvakodin sivuilta.

Kun rytmi käännettiin vastaamaan saamaamme aikataulua, oli muutos päivässä selkeä. Lapsi herää 7.30-8.00, ja syö päivän aikana viisi hyvän kokoista kiinteää ateriaa. Päiväunet maittavat, ja yöunille mennään mukisematta viimeistään klo 21. Ainoa missä muutos valitettavasti ei näkynyt, ovat yöheräilyt.

Lopulta myös yöheräilyihin saatiin muutos, ja nyt meillä nukutuaan kokonaisia yöunia. Siitä minulla on tulossa toinen postaus ihan näillä näppäimillä, joten pysy kuulolla!

 

Seuraathan blogiani myös facebookissa ja instagramissa?

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

22-vuotias pienen pojannappulan (2/17) äiti Oulusta. Äitiyslomalla sairaanhoitajan opinnoista. Vaikean raskausajan ja vauvan ennenaikaisen syntymän myötä opetellaan uutta, rakastetaan isosti ja nautitaan elämästä tässä ja nyt. Kotona vauvan kanssa hääräävät myös vauvan isä ja lemmikkikatraamme kaksi italianvinttikoiraa sekä kissavanhus.

Teemat

Blogiarkisto

2017

Instagram