Yön pimeydessä, yöpöydän lampun valaistessa makuuhuonetta, katson häntä, hiljaa vierellä nukkuvaa puolisoani. Kuuntelen tasaista tuhinaa.

 

Samat piirteet kuin jo vuosia sitten.
Tuttu leuka, poskipäät, hiuskiehkura otsalla.

 

Otsalla muutama elämästä, ehkä ajastakin kertova, ryppy enemmän kuin tavatessa. 

 

Kosketan hiljaa nukkuvan huulia. Värähtää, kutittaa. Yön pimeydessä hän, aviomieheni, on rauhallisimmillaan. Unten mailla. Nukkumatin matkassa.

 

Lapsi, lapset – kaksi suloista pikkutyttöä - muuttavat parisuhdetta. Enää ei istuta tuntitolkulla sylikkäin, saati halailla auringonnousuun ja se, että aamuisin nukuttaisiin kiireettä pitkään toisen läheisyydestä ja lämmöstä nauttien, saattanee olla haave vielä vuosien ajan. Aikaisin heräävät pienet pitävät siitä huolen. Elämä ja aika muuttavat, muuttuvat.

 

Silti siinä hän on, juuri sellaisena kuin toivoinkin. Hän, joka antaa merkityksen jokaiseen päivään.
Ihmisenä, johon rakastuin. Omana itsenään, lasteni isänä. Elämäni rakkautena. Sielunkumppanina.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; ekaluokkalaisen ja viisivuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu