Ystävyys. Tärkeää meistä jokaiselle. 

Päädyin ystävyyttä ja ajankäsitettä sivuavaan keskusteluun esikoiseni kanssa ollessamme useamman päivän matkalla ystäväperheen kanssa. Matkaseuranamme oli perhe, jossa lapset ovat hyvin samanikäisiä omiemme kanssa. Tyttöjen ystäviä vauvavuosilta saakka.

 

Meillä, äideillä, elämäntilanne oli pitkään sama. Olimme vuosien ajan kotona lasten kanssa ja tapaamismahdollisuuksia oli paljon. Viikoittain, useamminkin.

Töihin palattuamme aika oli ja on rajallisempaa. Päivät täyttyivät vastuusta työlle ja iltoihin tuli mahduttaa ystävien rinnalla harrastukset, kotityöt ja kotiarki. Lapset löysivät arjen rutiinit hoitopaikoissaan.

 

Onhan meillä ollut aikaa toisillemme, mutta paljon rajallisemmin. Siitä ei kai pääse yli eikä ympäri.

Kun lapsilla oli aikaa toisilleen useampien päivien ajan - hyvistä huomenista hyviin öihin - asia nousi keskusteluun. Se, että joskus yhteinen leikki monesti viikossa on ollut hyvinkin arkista. Vuosia.

”Miksi me ei olla enää?” oli kysymys, joka sai ajattelemaan. Että miksei enää olla lähes päivittäisiä leikkikavereita.

 

On selvää, että työhönpaluu muuttaa. Se pakottaa tasapainottamaan elämää. Miettimään arki-iltojen ohjelmaa suhteessa hoito/työpäiviin ja sitä, miten vain muutamat viikonlopun vapaapäivät käyttää. Selvää on, että toisin kuin silloin, kun vapaita on seitsemän päivää viikossa.

Arki muutti myös lasten ystävyyttä. Tavan olla ystävä, luontevasti. Ilman aikuisten suurempia sopimisia ja kuukausittaista kalenterointia. Tultiin ja mentiin, oltiin.

Aikuisten arki, työelämän todellisuus, työn ja perheen yhteensovittaminen muutti lastenkin ystävyyttä. Sitä tuli jotenkin vasta nyt ajatelleeksi toisin silmin.

 

Vaikka lapsilla on ilmiömäinen kyky jatkaa pidemmänkin erossaolon jälkeen siitä, mihin he viimeksi leikeissään jäivät ja hetken hapuiltuaan uppoutua silmät loistaen yhteiseen tekemiseen, tunsin piston sydämessäni. Hartioita painavan vastuun muutoksesta. Vastuun siitä usein tiedostamastani ajatuksesta, että lasten ollessa alle kouluikäisiä, heidän päivähoitoajan ulkopuoliset ystävyyssuhteensa vahvistuvat tai kuihtuvat pitkälti vanhempien aktiivisuudesta. Siitä, miten usein isät ja äidit löytävät illoista omien kotitöiden ja harrastusten lomassa rakosia lasten leikeille.

Päätin löytää jatkossa enemmän aikaa. Arjenkin muuttuessa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; ekaluokkalaisen ja viisivuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu