Ystävyys. Miten vahva tunnelataus siihen sisältyykään niin lapsilla kuin aikuisillakin. Tunne siitä, että on tärkeä. 

Meillä on viime aikoina puhuttu lasten kanssa paljon ystävyydestä ja ystävistä. Siitä, miten mukavalta oma ystävä tuntuu ja siitä, että ystävyys on niin vahvaa, ettei välimatkan tarvitse sitä erottaa. Syksyllähän on tulossa muutos esikoisen päiväkotikuvioissa eskarin aloittamisen myötä ja siten tietynlainen ero parhaista ystävistä. 

 

Valtakunnallinen lukuviikko on kääntymässä hiljalleen kohti loppuaan näin viikonloppuna. Tällä viikolla olen halunnut nostaa esiin muutamia ajatuksia herättäviä kirjavalintoja meidän kirjahyllystämme. Näihin ystävyyspohdintoihin liittyen kaksi kirjaa; Empo ja oikea ystävä sekä Timo ja Piko muuttavat. 

Empo ja oikea ystävä / Pirkko Harainen ja Ulla Virkamäki (Mäkelä, 2014)

kertoo Emposta, pienestä leijonapojasta, jolla on tapana myötäillä ja olla muille mieliksi. Kaikki pitävät häntä mukavana ja avuliaana, vaikkakin vähän hiljaisena. Hän kyselee muiden kuulumisia ja jaksaa kuunnella, mutta kukaan ei koskaan kysy hänen kuulumisiaan. 

Hän mukautuu ja sopeutuu, jättää kertomatta oman mielipiteensä. Hän valitsee minkä tahansa karkin, vaikka se ei muille kelpaisikaan. Tosiasiassa hän rakastaa lakritsia, mutta sitä(kään) ei kukaan tiedä. 

Pieni leijonapoika on tottunut tekemään sen, mitä muut olettavat hänen tekevän ja hän työntää siksi omat haluamisensa ja toiveensa taka-alalle. Kun vanhemmat pyytävät häntä esittelemään vieraille voimiaan, hän tekee niin, vaikka mieluummin soittaisi huuliharppuaan. Tai hän pelaa koulun jalkapallojoukkueessa toisten poikien tavoin, vaikkakin tahtoisi opetella tanssimaan yhtä taitavasti kuin hänen ihastuksensa kohde, Linda. 

Hän on lapsi, joka jää tietyllä tavalla näkymättömäksi, vaikka onkin mukana. Lapsi, joka tahtoisi ikioman ystävän, mutta jää huomiotta. Jää kuulematta. Kunnes hän tapaa Paavon, joka joutuu ensin uutena pilkatuksi erilaisuutensa takia. Empo tuntee kuitenkin heti, että hän viihtyisi Paavon kanssa ja huomaa asettuvansa puolustamaan uutta tulokasta. Hänen rohkeutensa näkyy, kun hän saa toiset huomaamaan, että jokaisella on omat ominaispiirteensä korvista häntiin.

 

Satu päättyy ennalta-arvattavasti, mutta samalla liikuttavasti siihen, että Paavon seurassa Empo voi tehdä juuri niitä asioita, joista hän on aina pitänyt. Yhdessä he syövät jopa Empon lempikarkkeja, lakritseja ihan viimeistä palaa myöten.

Kirja onkin omistettu ”pienille ja suurille oman tiensä kulkijoille”.

Empon tarina rakentuu pelkistetyn yksinkertaisesti, mutta leijonapennun toiveita kuvaten. Siksi kirjan lopussa onkin helppoa ymmärtää, miksi Emposta tuntuu niin onnelliselta. Hän on löytänyt ystävän, jonka seurassa hän voi olla oma itsensä.

Miten hurjan tärkeä opetus tarinalla oikeastaan onkaan. Ettei kannata mennä muiden mukana, jos tahtoisi oikeasti toisin. Vain tekemällä, kuten parhaalta tuntuu, voi tulla oikeasti tyytyväiseksi.

 

Timo ja Piko muuttavat / Anke Wagner ja Eva Erikson (Lasten keskus, 2012) 

johdattaa sadun seuraajaa keskelle lapsiperheen muuttoa ja pahvilaatikkopinoja.

Muuttokuorma uuteen kotiin on jo melkein pakattu, kun sitä katselevat Timo ja hänen paras pehmokoiraystävänsä Piko. Äidin  ja isän pakatessa tavaroita Kattilaaksoon muuttamista varten, vanhemmat puhuvat Timolle siitä, miten jännittävää kaikesta tulee. 

On kuitenkin yksi mutta: Piko ei halua muuttaa. Se viihtyy Timon huoneessa ja tutussa nurkkauksessaan. Kaikki on juuri niin kuin se on aina toivonut, ja niin se tahtoisi kaiken jatkuvankin. Se ei tahdo lähteä kohti uutta. Sitä paitsi mitä jos Timo saa uusia ystäviäkin, kuka hänen kanssaan sitten leikkii. Tai mistä niitä ystäviä ylipäätään saadaan.

 

Kun Timo pakkaa, Piko kuitenkin auttaa. Kurja mieli helpottaa hiukan, sillä onneksi Piko sentään pääsee Timon mukaan. Automatkalla kumpikaan ei juttele; ei Timo, eikä Piko, vaikka matka uuteen kotiin on pitkä. Timo rutistaa Pikoa lujasti.

Muutamien päivien kuluttua muutosta Timo menee päiväkotiin, jossa on kamalasti vieraita lapsia. Pikoa jännittää.

Taitavasti koottujen rakennuspalikoiden ääreltä löytyy onneksi Hanna ja hänen pehmoystävänsä Emmi. Timo ja Piko saavat heistä uudet ystävät, joiden kanssa päivästä tulee huippuhauska. 

Kirja kuvaa sitä, miten suuri mullistus muutto on lapsen elämässä. Se nostaa esille ne jännityksen, pelon ja epävarmuuden tunteet, joita liittyy vanhasta luopumiseen ja uuden kohtaamiseen. Siihen, löytääkö omaa paikkaansa ja saako uusia ystäviä. 

Pehmoystävän kautta sanoitetaan ja käydään läpi muuttoa tunteineen. Vaikka tutusta kodista ja ystävistä joudutaan luopumaan, Timo ja Piko saavat onneksi uudessakin kaupungissa ystäviä. Kirja toimiikin paitsi tarinana ystävyydestä ja sen syntymisestä, myös tilanteisiin, joissa halutaan jutella muutosta ja uudesta kodista. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; eskarilaisen ja neljävuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu