Syksyn myötä tiet erosivat. Kolmevuotiaista toistensa kanssa päivittäin leikkineet päiväkotikaverit jatkoivat esikouluvuottaan eri päiväkotien alaisuudessa.

Suuresta muutoksesta keskusteltiin paljon niin viimeisenä yhteisenä keväänä kuin kesälomankin aikana. Ikävä kaihersi mieltä. 

 

Lapsistamme nuorempi, eskarilaisen pikkusisko, jatkoi yhä vanhassa päiväkodissaan. Samassa, jossa esikoisen tärkeä ystäväkin oli. Järjestin hoitohaut siten, että esikoinen pääsi lähes päivittäin vanhan päiväkotinsa pihalle mukaan kavereita katsomaan. Näin hänen oli yhä mahdollista nähdä ystäväänsä. 

Syksyn myötä selvisi, että pikkusisko leikkikin toisinaan päiväkodin pihalla isosiskon ystävän kanssa. Hän kertoi innoissaan puuhista, joissa oli parhaan ystävänsä kanssa ujuttautunut eskarilaisten seuraan. Pelaamaan pelejä, leikkimään kotia ja kiipeilemään leikkitelineillä. Kyllä, juuri niiden isosiskon kavereiden kanssa. Erityisesti sen, jota samaan aikaan ikävöitiin toisessa eskarissa paljon.

 

Olisi olettanut, että yhteinen ystävä on pelkästään mukava juttu. Sitä se ei kuitenkaan ollut. Etenkään alussa, silloin, kun uudessa eskarissakin oli vielä moni oman ryhmän lapsista vieras. 

"Se on silti enemmän mun ystävä”, painotti eskarilainen pontevasti useasti viikossa. "Sä vaan lainaat sitä päivisin."

 

Välillä ajatus ystävän jakamisesta tuntui mahdottomalta. Etenkin silloin, kun ystävä tuli käymään meillä kotona. Pikkusiskon oli vaikea ymmärtää, miksei hän saisi mennä mukaan, ikään kuin jatkamaan siitä, mihin leikit päiväkodissa vain hetkeä aiemmin jäivät. Isosisko puolestaan oli ehdoton. Hän halusi ystävän vain itselleen. Hän halusi kikattaa ja höpöttää ystävänsä kanssa suljetun oven takana ihan omia juttujaan. Sellaisia, mihin pikkusiskoilla ei ole mitään asiaa. Ymmärrettävästikin, näin vanhemman silmin. 

Talvea kohti soraäänet hieman vaimenivat, ja vanhan päiväkotinsa pihalla isosisko kipaisi meneillään oleviin leikkeihinkin jo sujuvasti. Keväällä asia nousi keskusteluun enää harvoin, vaikka pikkusisko mainitsikin kaverista usein. Se, että isosisko löysi omasta eskariryhmästä paikkansa ja uusia kavereita, tuntui tuovan uuteen tilanteeseen hyväksyttävyyttä. Vanhan päiväkotinsa pihalla hän ei enää samalla tavalla takertunut vanhaan, vaan meni innostunein mielin mukaan. Ajan myötä kummatkin tuntuivat oppivan senkin, että molemmilla voi olla yhteisen kaverin kanssa omat juttunsa.

 

Muutaman viikon kuluttua kolme tulevan syksyn ekaluokkalaista pakkaa reppunsa suunnaten viettämään viikonloppua Tallinnaan äitiensä kanssa. Tämä tyttökaksikko ja kolmas heidän kaveriporukkaansa kuulunut. He, joista tuli kolmevuotiaina saman päiväkotiryhmän lapsia ja ystäviä. Pikkusisarukset jäävät kotiin. 

"Ei se haittaa. Mä ehdin kuitenkin olla sen kanssa päiväkodissa enemmän", kuittasi pikkusisko matkasta kuullessaan.

"Mäpäs kirjoitan sun parhaan kaverin nimen omaan kirjaani, enkä näytä sulle", napautti isosisko välittömästi takaisin. 

 

Omat ystävät ovat omia ystäviä, vaikka siskolla vähän lainassa. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; eskarilaisen ja neljävuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu