Monia asioita pitää helposti tässä elämässä itsestään selvinä. Asioiden ollessa hyvin unohtaa, että ne voisivat olla toisinkin. Voivat. Tuudittautuu hyvään oloon ja juuri elettyyn. Vaikka toisaalta - niinhän sitä kuuluukin tehdä, elää hetkessä ja olla ainakaan suuremmin murehtimatta huomista.

 

Löysin itseni tänään heti auringon sarastaessa lääkäristä. Istua nökötin tuolissa lääkäriä vastapäätä ja pohdin, miten tässä näin kävi. Että ettenkö huomannut ja enkö muka ajoissa nähnyt - ja olisinhan voinutkin toimia toisin.

 

Juuri tällä hetkellä kropassani on likipitäen vain yksi paikka, joka ei ole puutunut. Oikea käsi. Senkin sormenpäissä on aistittavissa kihelmöintiä, joka kertonee tulevasta.

 

Voin tosin edelleen sanoa syntyneeni onnellisten tähtien alla, sillä mistään vakavammasta ei onneksi ole kyse. Labrat ja sydänfilmi sulkivat pois ne pahimmat epäilyt, ja nyt ennakko-oletusten mukaisesti lähdetään tiiviissä tahdissa fysioterapian ja hieronnan avulla avaamaan täysin jumiutuneita hartioita ja selkää.

 

Mitäs nökötän läppärin ääressä huonossa asennossa opiskellessani ja blogia kirjoittaessani? Tiedänhän mä, että asennostani puuttuu kaikki ergonomia. Tai keksin kerta toisensa jälkeen hyvän tekosyyn, kun voisi lähteä reippaalle kävelylle? Jos ei vettä sada, niin tulipalokiireellä on juuri silloin siivottava se ulkovaraston kaappi, johon ei edes valo yllä.

 

I know, kirkkain silmin voi katsoa itseään peiliin. Itsestä johtuvaa.

 

Mulla on ollut ajatuksena ottaa sellainen "Arki uusille urille"-projekti syksyn tullen ennen alkuvuonna häämöttävää töihin paluutani. Kesäisenä sokerihiirenä ajattelin kokeilla irtokarkittomampaa ja suklaattomampaa elämää, vähentää litroittaista jätskin kulutustani ja alkaa taas liikkua säännöllisesti. 

 

Ihan pelkkään omaan napaan tuijottamiseen tämä arjen uudistaminen ei tule jäämään. Ollaan näet jo pitkään puhuttu mm. siitä, että siirryttäisiin järkevien mahdollisuuksien mukaan esimerkiksi kodin kemikaaleissa siivouksesta kosmetiikkaan ekologisempiin ratkaisuihin. Ainakin meillä pikkulapsiperheessä astianpesukone tabletit sisässään hurisee useasti päivässä ja pyykkikone pesunesteineen vieläkin useammin, pöydän lasipintaa pyyhitään lähes joka kerta ohitse kävellessä ties millä kemikaalicocktaileilla ja ilta toisensa perään lapset uppoutuvat iltasuihkussa glitteriseen vaahtokylpyyn. Pesupähkinäihmistä musta ei saa, enkä näe itseäni tekemässä omaa saippuaakaan, mutta jos vaikka edes vähän katsoisi - jo lastenkin takia - mitä vaihtoehtoja on tarjolla.

 

Tästä totaalijumista hätkähdettyäni luulen, että sen aika on nyt, eikä sen enempää aloitusta siirtäen. Itsestäänselvyyksiä ei ole.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; ekaluokkalaisen ja viisivuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu