Hän oli ihminen, joka tiesi minusta kaiken. Senkin, jota en ollut koskaan aiemmin kenellekään kertonut, välillä edes itselleni tunnustanut. Ihminen, jonka vierellä oli levollinen olla ja joka huokui ymmärrystä ja sydämen syvyyttä. Mun sydänystäväinen, päättyi moni viestimme.

 

Hän kulki omaa polkuaan ja minä omaani, mutta hiljalleen rinnakkain kulkemisen sijaan ne olivat yhtä. Meidän polkumme. Sielunkumppaneiden.

 

Parisuhteemme on alkanut syvästä ystävyydestä, sydänystävyydestä. Siitä, jossa ennen rakkautta saati ihastumistakaan oli käyty keskusteluissa läpi koko elämä. Lapsuus ja nuoruus ystävyyssuhteineen, työelämä muutoksineen ja oman roolin löytämisineen, parisuhteet ja odotukset siitä. Ilo ja suru, nauru ja itku.

 

Elämä on kantanut ja antanut. Välillä ottanutkin. Se, joka on alkanut luottamuksen rakentamisella ilman näyttämisen tai suoriutumisen tarvetta, rehellisyydellä ilman kaunisteluja tai valkoisia valheita, keskusteluilla ilman tarvetta vakuuttaa tai vaikuttaa ja läheisyydellä ilman tarvetta sitoutua tai etsiä rakkauden kipinöitä, kantaa. Parisuhde, joka rakentui ystävyyteen. Siihen, että ollaan juuri tällaisina toinen toisillemme.

 

Vanhaan kotiimme, meidän ensimmäiseen yhteiseen, halusimme meitä puhututtaneen tekstin: ”Meidän yhteinen unelmamme”. Sillä polulla olemme yhä, kahden pienen tytön vanhempina ja toinen toistemme puolisoina. Perheenä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; eskarilaisen ja neljävuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu