Irma, Birgit ja Tauno ovat lähimmät naapurimme. Vaikka vanhat nimet tulevat muotiin, he ovat juuri sitä miltä kuulostavatkin. Hyvin iäkkäitä. Vastapäinen talokin on seisonut tyhjillään jo pitkään, sillä sen omistaja, 96v elelee nykyisin palvelutalossa.

Olemme asuinalueen harvoja pikkulapsiperheitä, vaikka asummekin ihan keskustan tuntumassa. Kun aluetta on rakennettu, täällä on haluttu pysyä vuosikymmenet. Tietynlaisessa idyllissä.

Juuri siksi alue on niin valloittava. Ihmisillä ympärillämme ei ole kiire mihinkään. Täällä huokuu rauhallisuus.

”Keväässä on parasta mustarastaan laulu. Sitä minä päivisin kuuntelen”, totesi naapuri ja jatkoi ”ja katson aurinkoa teidän talon yllä.” Hän, kasikymppinen eläkeläinen tiivisti jotenkin kaiken. Kesäaamut. Sen, että välillä on pysähdyttävä ilman kiirettä. Kuunneltava mustarastaita.

 


Yksi parhaista tässä naapurustossa on kuitenkin naapurin mummo. Reilu ysikymppinen leveähymyinen harmaahapsi. Hän, joka on naapuruston ikäkavereiden mielestä se, jonka luona tapahtuu koko ajan. ”Siinä kulmalla käy koko ajan vieraita.” 

Tänne muuttaessamme hän kutsui tytöt maistelemaan valtavan omenapuutarhansa omppuja ja kipaisi kutsuttuna luoksemme vain hetki sen jälkeen. Vierailut ovat vastavuoroisia - itsenäisyyspäivä, joulu, syntymäpäivät. Toivottavasti tulevana keväänä ja kesänä vieläkin spontaanimpia, arkisia.

Lapset muistavat hänet usein leivottaessa: ”Viedäänkö naapurin mummollekin?” ja pinkaisevat matkaan mokkapiirakan, kuivakakun tai pikkuleipien kera. Eivät viivy ovella pitkään, mutta haluavat käydä. Kuten eilen.

He juttelevat naapurin mummosta muutenkin hyvin luontevasti. Että mitähän mummo tekee ja näkeeköhän meidän lähtevän nyt kotoa.

Joku aika sitten etenkin esikoinen hullaantui vierailun yhteydessä naapurin mummon lapsenlapsesta. Kolmeakymmentä lähestyvästä miehestä, jolla on mieletön taito ottaa lapset huomioon ja olla läsnä. Hänestä juteltiin ekat päivät useasti, mutta ajan myötäkin säännöllisesti supatellen. Pikkutyttömäisen onnellisesti ja ihastuenkin. Sillä tavalla omana aikuisena.

Hän asuu toisella puolella maata, joten käy täällä harvakseltaan. Sen verran kuitenkin, että on jättänyt lähtemättömän muistijäljen viisivuotiaamme sydämeen.

Kun lapset valmistelivat mokkapalatervehdyksiä naapureille, käytiin lapsenlapsesta jälleen keskustelua, josta seurasi hämmentynyt ihmetys:Miten sillä voi olla sama mummo kuin meillä? Että miten meidän naapurin mummo voi olla niiden oma, kun se on meidän oma?”

Irma, Birgit ja Tauno. Melkein kuin oma mummola, oman kotitien varrella. 

 - - -

Naapurin mummo on ollut mielessämme aiemminkin: 

Naapuriavussa sadan vuoden ympyrä sulkeutuu 
Naapurin harmaahapsinen mummo 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; eskarilaisen ja neljävuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu