Syksyisin ystävyyssuhteet hakevat lasten elämässä paikkaansa uudelleen. 

Päiväkodit ja koulut vaihtuvat, kesäiset muutot konkretisoituvat uusina luokkina ja ryhminä. Kodeissa keskustellaan siitä, miten lapsia voitaisiin parhaiten omalla polullaan tukea - ja miten kukin voisi löytää sen oman paikkansa. 

 

Syksy on aina muutoksen aikaa. Uuden aloittamista; intoa ja tahtoa, mutta myös polunraivaamista ja tunnustelua. 

Sitä, että on mukavaa lähteä kohti uutta; päiväkodista eskariin, eskarista kouluun tai vaikka omassa päiväkodissa isompien ryhmään hieman uudella kokoonpanolla.

Vaikka lasten on lähtökohtaisesti helppo tutustua vielä vieraisiin omanikäisiinsä ja luottavaisin mielin rakentaa uutta, se myös jännittää. Miten uudessa porukassa toimitaankaan? Millaisia ovat uusien kavereiden leikit ja miten leikki lähteekään yhdessä sujumaan? Se tuntuu lapsella jännityksen kutkutuksena vatsanpohjassa. Samalla tavoin se mietityttää vanhempaa, joka toivoo lapsensa löytävän jälleen oman kolosensa uudessa porukassa. 

 

Se on paikkojen hakemista uudestaan; kuka minkäkin roolin ottaa ja kokee omakseen. Se on hetkiä, joissa ryhmään kuulumisesta ja ryhmään pääsemisestä tulee erityisen tärkeää. Ettei kukaan jäisi yksin. 

Se on myös vanhasta luopumista. Totutusta irti päästämistä.

Ymmärrystä siitä, ettei päiväkodin eteisessä enää odotakaan hyvä ystävä silmät tuikkien. Tai ettei tuttu päiväkoti ylipäätään enää ole oma päiväkoti, vaan aamuisin avataan toisennäköinen ovi ja jätetään reput erilaiseen naulakkoon. Yhteinen päiväkotipolku on kuljettu loppuun. 

Sitä myöten se on myös ikävää ja haikeutta. Se on lapsen loputtomia kysymyksiä siitä, miksi kukin aloitti uudessa päiväkodissa. Että miksei voida edelleen leikkiä yhdessä. Hippaa, piilosta, eläinlääkäriä ja kummitusta.

 

Se on sopeutumista tulevaan, palasten etsimistä ja paikoilleen asettumista. 

Se on sitä, että arkisten rutiinien muuttuessa etsitään uusia tapoja tavata ja mahdollistaa lapsille yhteisen ajan viettäminen. 

Vanhempienkin on joustettava, sovittava ja järjestettävä. Kuusivuotiaat eivät vielä itsenäisesti ota yhteyttä, tai alakoululaisetkaan liiku pitkiä matkoja. On laitettava viesti ja ehdotettava ajankohtaa, otettava auton lisäturvaistuimeen, pyydettävä yökylään tai luontoretkelle. 

On oltava valmiimpi käyttämään aikaa uuden syntyyn. Tasapainoteltava koko perheen ajassa, ja mietittävä, minkä siivun kukin perheenjäsen tarvitsee - itselleen ja ystävilleen muun arjen lomassa. 

 

Se on ennen kaikkea sitä, että ystävyydet voivat jatkua ja syntyä. Toisilleen tärkeät olla yhdessä, vaikka syksy ei ole kevään kaltainen. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; eskarilaisen ja neljävuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu