"Se on mun aikuiskaveri", kertoi esikoisemme siskostani toiselle ystävällemme. Hän muistaa mainita kummitätinsä lähes poikkeuksetta joka päivä. Milloin kertoen heidän yhteisestä vaelluksestaan ja siitä, miten sai kävellä metsäpolulla ilman kenkiä, milloin siitä, että jumppasivat yhdessä tai söivät yökyläreissulla hampurilaisia ja joivat kokista. Joka kerta silmät sädehtivät yhtä paljon intoa ja onnellisuutta.

 

Huomatessaan paidassaan ratkenneen sauman, hän vakuuttaa pärjäävänsä ilman paitaa, kunnes näkee kummitätinsä "osaa kuitenkin ommella sen kuntoon" tai oivaltaessaan, ettei saanutkaan ihan tarkkaa käsitystä siitä, miten lapset syntyvät, hän toteaa palaavansa asiaan kummitätinsä kanssa äitinsä sijaan "se tietää nämä vauva-asiat hyvin."

 

Pikkusiskoni on esikoisemme idoli, esikuva. Hurjan tärkeä sellainen.

Liikuttavalla tavalla näen samanlaisuutta vuosikymmenten takaa. Tiedän olleeni pikkusiskoni idoli. Se, jota hän katsoi luottaen ylöspäin roolimallinaan. Koulun vanhimpana hänen aloittaessaan oman koulutaipaleensa ja taas yläasteelle siirtyessään saman kouluympäristön abina. Isosiskona, jolla oli sata ja yksi ideaa toteutettavaksi ja koti jatkuvasti täynnä kavereita, juuri niitä, joita se pieni koululainen seurasi välitunneilla pieni kutkuttava jännitys rinnassaan. Isosiskona, jolla oli paksut päiväkirjat täynnä tarinoita ja ihan mahottoman söpöt yläasteajan ihastukset.

 

Sellaisena, joka lauloi huoneessaan Aikakoneen Pikkulintua koti raikuen pienemmät sisarukset oven takana naljaillen. Aikakone ei ole tainnut nousta estradeille vuosikausiin, mutta yhä hymyilyttää: "Puistossa näin pikkulinnun, jotenkin haavoittuneen. Mietin kuinka nyt kiinni saisin, tuon linnun loukkaantuneen."

Elämä on kuljettanut tähän hetkeen monen mutkan kautta. Häntä ja minua. Hammasrautaisesta isosiskosta New Kids on The Block-fanituksineen on kasvanut perheenäiti. Hakaneulalahkeisesta Take That-fanista suurisydäminen nainen, joka onnistuu siinä, mihin ikinä ryhtyykään.

 

 

"Muutan teille, lähtekää reissuun", tavoitti pikkusiskoni viesti kesän lopussa. Siinä hetkessä ajoitus oli täydellinen. Juuri sen hetken me tarvitsimme toisillemme ja ystäville. Saattoivat silti lapset hihkua vanhempiakin enemmän - viikonloppu vain tädin kanssa. Tuskin malttoivat tuskin tulla halaamaan lentokentälle lähtiessämme, heipatkin huusivat jo uusien puuhiensa lomasta.

 

Aikuiskaveri. Idoli. Roolimalli. Luotettava läheinen. Kummitäti. Se, joka antaa lasten ostaa kauppareissulla enemmän irtokarkkeja kuin vanhempiensa kanssa ollessaan ja jonka kanssa voi lähteä lähimetsään leikkimään keijukaista tai spidermania. Ystävä. Sisko. Onnea on juuri mun pikkusisko.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; ekaluokkalaisen ja viisivuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu