Nelivuotiaamme keksii tällä hetkellä tiuhaan tahtiin uusia sääntöjä. Ruokailusta, reissaamisesta, leikkimisestä, ulkoilusta. Oikeastaan liki mistä tahansa hänen arkeaan koskettavasta asiasta.

 

Tiesittehän, että nelivuotiaan mielestä...

Saa leikkiä ja halata, paitsi oksennustaudissa.

Saa hyppiä ja nauraa. Joskus voi ryömiäkin, paitsi jos on märkää polvien kohdalla.

Ei saa töniä eikä lyödä.

Ei saa sanoa, että oot tyhmä tai en tykkää susta. Siitä tulee paha mieli.

Eikä saa sanoa, että nappisilmä tai kummitus, koska ne voi pelottaa. Ainakin ne pelottaa vauvoja, vaikka mä en oo enää vauva, mutta joku kuitenkin on.

Ei saa huutaa, eikä kiljua. Ei ainakaan ravintolassa eikä hississä. Tai hississä voi, jos ei oo ketään muuta kyydissä ja on jo painanut nappia. Eikö niin?

Jos antaa kaverin leikkiä omalla lelulla, saa lainata sen lelua sitten, kun menee sen kotiin.

Ei saa kerätä kukkia naapurin pihasta, koska ne kasvaa naapurin mummoa varten. Mutta miksi pupu söi vain meidän krookukset, eikä naapurin kukkia?

Saa olla kaveri ja sanoa, että mä tykkään susta ja saat tulla mun huoneeseen.

 

Millähän säännöillä sitä itse aloittaisi uuden viikon?

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; eskarilaisen ja neljävuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu