Glögi, piparkakku ja kauas kiitävät haaveet siitä, miltä oman kodin joulu voisi näyttää. Ne pienet somistukset, kauniit yksityiskohdat ja muiden puuhien lomassa valmistuvat helpot askartelut - joulun aikaan mahtuu paljon tunnelmointia. 

Kun on mahdollisuus nostaa hetkeksi jalat sohvalle ja kääriytyä lämpimään huopaan, vievät joulukirjat mukanaan. Siksi en malta olla näinä päivinä ja viikkoina raottamatta muutamia ihanuuksia tämän vuoden uutuuksina ja jouluilta taaksepäin. Palaan siihen perhearkeen sitten joulun jälkeen, joululaulujen tauottua ja amaryllisten kuihtuessa. Nyt on parhaat viikot fiilistellä.

Oi Ihana joulukuu / Outi Loimaranta ja Marjo Koivumäki, 2017, Otava

sisältää yli sata ideaa joulun valmisteluihin. Kirja sukeltaa nimensä mukaisesti kaikkeen siihen, mitä joulukuu voi ollakaan levollisinkin suunnitelmin. Suklaata, kynttilöitä, virkkausta, perinteitä ja toisaalta paljon uutta. Monista muista joulukirjoista poiketen kirjassa huomioidaan hyvällä tavalla uudenlaisia ryhmiä; tarjotaan eläinystävälle helppo resepti koiran keksien valmistamiseen ja lukuisille sushin ystäville ohje illansuun naposteltaviin. 

Ystävissämme on useita gluteenitonta ruokavaliota noudattavia, joten aion poimia kirjasta iltapalavinkin kookoslettuihin ja leipoa naapurin mummoille taatelikakkua. 

 

Ei liene kuitenkaan vaikea arvata, että ihan ensimmäisenä meillä kurkattiin kirjan askarteluvinkit. Lapset ovat valmistaneet häikäisevän glitterisiä joulukuusen palloja pyörittelemällä niitä ensin liimassa, sitten kimalteissa ja paljeteissa. Yksinkertaista ja arvatenkin säihkeessään pieniä lapsia ilahduttavaa, vaikkakin imuroinnin vaativaa. 

 

Kanelin tuoksua ja tähtinauhaa / Miia Seppälä, 2017, Moreeni

on myös tämän joulun uutuuskirja, jossa huomioidaan erityisen paljon mahdollisuuksia käyttää luonnonmateriaaleja kodin somistamiseen perinteisempien jouluideointien rinnalla.

Seppälä onnistuu johdattamaan lukijansa, mun kaltaiset joulutunnelmasta haaveilevat, yksinkertaisten toteutusten kautta siihen innostusaaltoon, jossa tulee illan hämärissä listanneeksi to-do-listalle yhden, jos toisenkin.

Ajatus vieraanvaraisuudesta myös talvisille linnuille tuntuu jotenkin, no, harvinaisen mukavalta ja erilaiselta. Siksipä näiden iltojen pimentyessä sulatetaan kookosrasvaa ja taivutellaan lasten kanssa rautalanka-sammalpeitteisiä sydämiä. 

Herkut kuuluvat jouluun ja jokaiseen joulukirjaan. Seppälän ohjeilla voi leipoa vaikka viemisinä hunajaleivän, valmistaa suolatikuista mökin piparkakkutalon rinnalle tai poimia talteen ohjeen maustettujen pähkinöiden valmistamiseen (tunnen jo Tallinnan joulutorin tuoksun). 

Niin, ja ne askartelut. Pelkistettyjä ja moderniinkin kotiin sopivia tee-se-itse-ohjeita, joissa taivutellaan jokaisesta kodista löytyvää rautalankaa ja kieputellaan liimalla lankakuusia. Nämä onnistuvat jokaiselta, vähemmänkin askarrelleelta, mutta niihin jaksaa kivojen toteutusten takia paneutua enemmänkin askartelujen parissa viihtynyt.

- - - -
Teehetkien koti on blogi, joka avaa kurkistuksia perhearkeen 3-vuotiaan ja 5-vuotiaan tytön kotona. 

Blogin takaa löytyy lähes nelikymppinen Marika. Äiti ja vaimo, ystävä. Teetä ja joulua rakastava askartelija ja aktiivisesta tekemisestä pitävä ennakkoluuloton tutustuja. Ikuinen maailmanparantaja, joka uskoo, että pienilläkin teoilla on merkitystä. Opintovapaalla asiantuntijatyöstään alkuvuoteen saakka, jolloin edessä on tasapainottelu työn ja perheen yhdistämisessä. 

Joulukuu meillä hömpötellään auttamatta jouluhaaveiden ja lukuisten kirjojen ja askartelujen parissa, tammikuussa palataan arkeen uuden vuoden suunnitelmin. 

Liitythän mukaan seuraamaan arkeamme Facebookissa tai kuvatarinoin Instagramissa

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; ekaluokkalaisen ja viisivuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu