Tänä keväänä on vihdoin aikaa puutarhahaaveille. 

 

Muutettiin tähän (toivottavasti loppuelämämme) kotiin näihin aikoihin kaksi vuotta sitten. Ensimmäisenä keväänä taidettiin olla niin tapettiliimahuuruissa, ettei juuri nurmikolle haravaa näytetty. Vaikka kipaistiinkin usein metsäretkille läheiseen metsään ja viihdyttiin ulkona, kodin suhteen panostukset olivat juuri muuton jälkeen kodin seinien sisäpuolelle. Lasten suosikiksi noussut leikkimökkikin kasattiin vasta ihan loppukesästä. 

Viime keväänä multa karkasi realismi opiskelun suhteen ja kökötin aamuöihin saakka läppärin ääressä triplaopintopisteitä napsien ja koko perhe sairasti vuorollaan kuukausia. Koottiin trampoliini, kasattiin keinu ja nautittiin kesästä terassilla, mutta puutarhahaaveet jäivät suunnitteluasteelle. Se, ettei pihasuunnittelijan aikataulu antanut toteutuksen osalta periksi sille kesälle, oli kai viimeinen niitti. Että katsotaan vielä yksi vuosi.

 

Edellisessä kodissa innostuttiin parina viimeisimpänä kesänä ennen muuttoa tekemään puutarhassa paljon; kaivettiin lukuisia isojakin kukkapenkkejä, istutettiin pensaita ja köynnöksiä ja kuljettiin vielä auringon laskiessa yhdessä ideoiden pihaa ristiin rastiin. Miten mahtavaa oli nähdä se kaikki kasvu pioneista pensaisiin ja valkoisten kukkien loisto kesäauringossa. Keväässä on valtavasti taikaa, kun näkee kunkin kasvin vuorollaan nostavan päänsä mullasta ja nousevan kukoistukseen. 

Siksi tuntui oudolta, että puutarhakipinä ei heti tänne muutettua löytynytkään, vaikka itse koti tuntuu juuri meidänlaiselta. Koti on ollut meille aina tärkeä paikka, tietynlainen turvasatama vaikka ympärillä kuohuisi miten paljon, ja siksikin on ollut yllättävää, ettei olla jaksettu panostaa pihaan samalla intensiteetillä kuin sisälle. 

 

Edellisten asukkaiden jäljiltä piha on hyvin pelkistetty. He ovat itseasiassa täydellisen taloremontin yhteydessä joitakin vuosia sitten tehneet pihastakin hyvin yksinkertaistetun version. Naapurin mummon järkytys oli silminnähtävissä, kun hän eräällä vierailureissulla oivalsi, että kaikki hänen tuttaviensa istuttamat vuosikymmenten perennapenkit ja lukuisat koristepensaat olivat vaihtuneet tasaiseen nurmikkoon ja aitaistutuksiin.

Kukkapenkkejä, koristepensaita, omenapuita ja suihkulähde. Kivikkokasveja ja maan tasoittamista. Ehkä jokunen pensasmustikkakin ja rivi mansikoita. Kasvihuoneen tahtoisin joskus, kompostorinkin vajan taakse aikanaan. Kynä viuhuu, kun kirjataan ideoita listaan ja talletetaan kuvia puhelimen muistiin Instagramin henkeäsalpaavista gallerioista. Puutarhainto on jälleen palannut, meillä molemmilla. 

 

Ensin siitä alkoi vaivihkaa puhumaan mieheni, joka iltojen iloksi rapsutteli haravalla pensaiden alustoja ja leikkasi harottavia pensaita pensassaksilla. Tänä viikonloppuna into tarttui minuunkin. Kevyessä vesisateessakin haravoitiin ja kannettiin oksia, mitattiin kukkapenkin mittoja ja määriteltiin kivetysten paikkoja. 

Ulkoruokaa grillistä ja koko perhe raittiiseen ilmaan aina, kun on vapaata. Vielä kun tuo aurinko palaisi sadepilvien takaa. 

Tuttu puutarhuri on tulossa auttamaan penkkien perustamisessa ja kokemusta löytyy itseltäkin jonkin verran. 

Puutarhapainotteisia sivustoja tunnen kuitenkin vähän. Onko teillä vinkata niistä? Sellaisista "näin-teet-sen-itse" tai "kymmenen-helppohoitoisinta-näyttävää-perennapenkkiä"-tyyliin?

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; ekaluokkalaisen ja viisivuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu