Kolmas aamu ilman lapsia

 

Puhelin piippaa, tavoitan satojen kilometrien päähän kuvat hymyilevistä lapsista. Mummolassa, vaarin sylissä satuhetkellä ja mummon kanssa pääsiäiskokolla. Tädin kanssa liukurimäessä ja potkukelkkailemassa. Tytöt nauttivat. Paljon. 

 

Lapset lähtivät viettämään pääsiäistä Etelä-Pohjanmaan mummolaan tätinsä kanssa. Tätinsä, mun sisko, vakuutti pitävänsä heistä huolta. Että nyt on se hetki - hänen ja tyttöjen ja vähän isovanhempienkin. Rivien välistä vakuutti, että meidänkin on vanhempina aika pärjätä. ”Menkää vaikka jonnekin. Tehkää jotain kivaa. Nukkukaa. Aikuisjuttuja.”

 

Tytöt pakkasivat reppuihinsa unikaverit, pyjamat ja tärkeimmät lelut. Tavarat, joilla on eniten merkitystä. Ne, joita haluavat kuljettaa mukanaan sinne, minne menevätkin.  

Toiset isovanhemmat veivät aamupäivällä rautatieasemalle, josta juna puksutti eteenpäin. Meidän pienet mukanaan, unileluineen ja reppuineen. Innoissaan tulevasta, lähtöikävän hälvetessä sydämestä.

 

Kodin hiljaisuus. Pysähtyneisyys.

 

Ekan päivän, kiirastorstain, tein etänä töitä. Uppouduin selvitystyöhön ja teehetken lomassa mietin, että aika monta päivää on kotiinpaluuseen. Onneksi puoliso varasi ravintolaillallisen - vpn-yhteys poikki ja läppäri kiinni. 

 

Tehkää jotain kivaa”, kaikuivat siskoni sanat. Tehtiinhän me. Kummityttösynttäreitä, kävelylenkki auringossa ja - no, kristallikruunuja. Puunattiin näet koti katosta lattiaan ja kiillotettiin jokaisen kristallikruunun kristalli yksi kerrallaan. Sitä kivaa?

Lastenhuoneita siivotessa löysin lukuisia lappuja; kolmevuotiaan piirroksia perheestä, viisivuotiaan raapustuksia ”mamma pappa” ja suuria sydämiä paperin reunoilla. Ikävä nakersi mieltä.

 

Menkää jonnekin.” Hotellihuoneen hiljaisuus, puhtaat valkoiset, ylellisetkin lakanat. Rivi paperikasseja hotellihuoneen lattialla päivän shoppailuista. Löytöjä lukuisten sovituskoppien suljettujen verhojen takaa, jonne ei malttamattomien lasten kanssa pitkiksi ajoiksi sulkeudu. 

Valmiiksi katettu aamupala, eikä kukaan kiskonut vaativasti hihasta kuten naapuripöydissä: ”Äiti, äitiiii! Isä, isääääää! Kato.” Oma arvonsa muuten silläkin, kiskomisella. Sen huomaa viimeistään silloin kun hihastakiskoja puuttuu vierestä. 

 

Aikuisjuttuja, tehkää jotain aikuisjuttuja.” Kuohuviinilasin ääressä haaveiltiin (myös) kesälomareissuista. Koko perheen yhteisistä. Särkänniemestä, Herra Hakkaraisesta ja matkailuautoöistä. Tammisaaren rannoista ja auringosta. Visulahdesta ja mökkeilystä. Pihasuunnitelmista ja kasvihuoneesta. 

Mitä muita aikuisjuttuja kuin lasillinen kuoharia? Ainakin varaus jännitysleffaan, jonne mies hetken harkinnan jälkeen pyysi mukaan ystävänsä. Toimivampi miesten mukava keskinäinen juttu kuin että mä pelkäisin leffateatterin pimeydessä silmäni kämmenillä peittäen. 

 

Nukkukaa.” Joka aamu tyttöjen isä on todennut heränneensä kolmen ja neljän välillä. Viiden vuoden tottumuksella. Mutta joo, ollaan me nukuttukin. Mitä on siivoamiselta ja kesälomahaaveilta ehditty. Note to myself: raskaat ravintolaruoat eivät edistä nukahtamista iltaisin, eikä etenkään useampana peräkkäisenä iltana.

 

Kuvat nukke- ja neuvolaleikeistä tavoittivat mummolasta. Sieltä satojen kilometrien päästä toiselta puolelta Suomea. Kodin hiljaisuus. Lastenhuoneissa joka ikinen tavara paikoillaan. 

 

Siivet, itsenäistymistä. Luottamusta siitä, että itsekin pärjää ja uskaltaa. Osaa ja rohkenee. 

 

Lapsilla on ollut mukavaa. Me ollaan vanhempina saatu olla pariskunta, aviopari. Toinen toisellemme, aikuinen aikuiselle. 

Samalla ollaan todettu, että tämä elämänvaihe tällaisenaan on hyvä. Perhe-elämä pienten kanssa. Siitäkin huolimatta, että välillä turhauttaa ja väsyttää. 

Tasapaino sen välillä, että välillä saa olla ihan vain puoliso ja itsestään vastaava aikuinen, vaikka pääosin huolehtiva ja vastuullinen vanhempi. Sen kun aina löytäisi.

 

Tykkään susta äiti. Tykkään susta isä”, tavoittaa jälleen puhelimen piippaus, video ja siinä hymyilevä lapsi. 

 

Onneksi näitä aamuja on vain neljä. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; eskarilaisen ja neljävuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu