Viisi ja puoli vuotta, lähes yhden eskariin ulottuvan lapsuuden verran sain olla lasten kanssa kotona ennen kuin on osaltani aika palata työelämään.

 

Lähtökohdat ovat sydämeen hiipivästä haikeudesta huolimatta luottavaisen hyvät; tytöt ovat olleet jo päiväkodissa osaviikkoisina, kun olen viime vuodet opiskellut perhearjen rinnalla. He pitävät päiväkodistaan, jonka ympäristö toimintatapoineen ja ihmisineen on heille tuttu. Krokotiilin kyyneleitä, ikävöiden kädessä roikkuvia lapsia tai sydämen särkevää ristiriitaa ei siis pitäisi olla luvassa.

Enemmänkin kyse on minusta ja arjen tasapainon löytämisestä. Siitä, että arvot kohtaavat. 

 

Näin pitkäksi en kotiäitivaihetta osannut esikoisen syntyessä ajatella, sillä olen aina nauttinut työn tekemisestä ja aikaansaamisesta. Ratkaisut, joita ollaan perheenä tehty, ovat kuitenkin tuntuneet meidän elämäntilanteeseen ja arvoihin oikeilta. Nämä vuodet mun tärkein paikkani on ollut lasten kanssa. Valitsisin yhä samoin. Elämäntilanteeseen hyvältä tuntuu myös tämä edessä oleva toisenlainen arki. Odotuksen perhoset lepattavat vatsassa jännityksen kera. 

 

Palaan työhön ja tiimiin, josta lähdin. Tiedän, että moni asia on viidessä vuodessa muuttunut. Isoissa yrityksissä ehtii tapahtua tässä ajassa paljonkin - ja hyvä niin. Huolestuttavampaa olisi jäädä paikoilleen. Samalla se tarkoittaa, että palaan vanhaan, mutta täysin uuteen, jolloin on päivitettävä organisaatiotuntemus ajan tasalle.

Alussa takeltelee, sen tiedän varmaksi jo nyt. Epävarmuuttakin joudun lähikuukausina sietämään ja sen kanssa taituroimaan. Muuthan ovat perhevapaille jäätyäni jatkaneet ja uudet työkaverit ottaneet omia työtonttejaan haltuun. He tuntevat järjestelmät ja sovitut työprosessit. 

"Parissa kuukaudessa et enää muistakaan olleesi pois", vakuuttaa jokainen työelämään pitkiltä perhevapailta palannut ystäväni. Se, että monet heistä olivat poissa lähes saman mittaisen ajan ja porskuttavat jälleen sujuvasti palaverista toiseen, tuo levollisen mielen. Vaihe. Sitähän tämä on.

 

On myös varmuus siitä, että elämä kantaa. Nämä vuodet vanhemmuudessa - ja elämänkokemuksen karttuessa ylipäätään - ovat tuoneet rauhaa ja tasapainoa. Enää ei ole samaa tarvetta laittaa lusikkaansa joka soppaan, saati että tarvitsisi osoittaa kenellekään toiselle yhtikäs mitään. Tunnen itseni paremmin ja luotan, että alkuun päästyäni löydän oman paikkani. 

Olin työelämässä ollessani perfektionismiin pyrkivä. Se osa minusta pyrkii edelleen välillä esiin, mutta tämä arjen hulina - kaikessa myönteisyydessään - on asettanut palasia oikeisiin mittasuhteisiin. Vaikkei joku powerpoint olisikaan ihan loppuun saakka hiottu, ei se kaada maata eikä jää enää painamaan mieltä deadlinen jälkeen. Kokonaisuudet ratkaisevat, linjakkuus. "Riittävän hyvä on nykyajan täydellinen", totesi esimieheni, kun tavattiin hetki sitten lounaalla. 

 

Vanhemmuus, äitiys, perheen perustaminen. Elämän luonnollisia steppejä monilla, elämän jatkumoa. 

Olen osallistunut viime vuodet aktiivisesti Mothers in Business-verkoston toimintaan. Tuhansia korkeasti koulutettuja, urahenkisiä pienten lasten äitejä yhdistävä yhdistys tarjoaa kehittävää toimintaa perhevapaiden ajalle ja töihin paluun jälkeen. Mikä parasta, lapset mukaan ottaen.

Lukuisat työelämätaitoihin painottuvat tilaisuudet, verkostoitumismahdollisuudet ja yritysvierailut ovat kerta toisensa jälkeen jättäneet ilmoille oivalluksen: Juuri sinä, äitinä ja vanhempana olet sopiva työntekijä omalle organisaatiollesi. Että eletään aikaa, jossa työn ja perheen yhteensovittaminen erilaisin joustoin näkyy jo yrityksen arvoissa ja toimintatavoissa. Monet HR-ammattilaiset ja yritysten johdossa työskentelevät ovat viitanneet tasapainoon. Siihen, että työ, perhe ja vapaa-aika saavat oma jalansijansa ja eri aikakausina erilaiset painoarvot. Vuosien perspektiivillä taaperoikäisen tuoma väsymys tai eskarilaisen kahden viikon vesirokko eivät kokonaisuutta muuta, kun tavoite on yhteinen. 

 

Olo on odottava. Jännittynyt. Innostuneen positiivinen. Varautunut. Luottava. Levollinen. Riippuu, minkä näkökulman valitsee. 

 

Edessä olevan kuukauden elän kuitenkin vielä tätä kotiäitiyttä. Tähänastisen elämäni parasta aikaa. Vahvasti perhekeskeisenä haluan elämäni pysyvän töihin palatessanikin, sillä nämä pienet ja perhe ovat parasta, mitä tiedän. Se tasapaino. 

 

Tartun kiinni hetkiin, pidän niistä kiinni lujasti. Rutistan ja rakastan. 

- - - 

Teehetkien koti on blogi, joka avaa kurkistuksia perhearkeen 3-vuotiaan ja 5-vuotiaan tytön kotona. 

Blogin takaa löytyy lähes nelikymppinen Marika. Äiti ja vaimo, ystävä. Ikuinen maailmanparantaja, joka uskoo, että pienilläkin teoilla on merkitystä.

Maaliskuussa paluu perhe- ja opintovapaiden jälkeen työelämään, jolloin edessä on tasapainottelu työn ja perheen yhdistämisessä. Lähiviikkoina blogin puolella onkin paljon pohdintoja työelämästä, arvoista ja ruuhkavuosista. 

Liitythän mukaan seuraamaan arkeamme Facebookissa tai kuvatarinoin Instagramissa

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; eskarilaisen ja neljävuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu