Kun suljin päiväkodin oven esikoisen vasukeskustelun jälkeen, olo oli haikea. Jotenkin kummallisen tyhjä. Se polku, jota ollaan päiväkodin kanssa kuljettu yhdessä jo kolme vuotta, on viisivuotiaan esikoisen kohdalla saamassa päätöksen. Viimeisestä vasukeskustelusta kohti esikoulua, askeleita uuteen.

 

Viimeinen vasukeskustelu. Viimeinen kerta, jolloin käydään yhdessä tärkeäksi tulleen päiväkodin henkilöstön kanssa tavoitteellisesti läpi lapsen osaamista, vahvuuksia, kiinnostuksen kohteita ja yksilöllisiä tarpeita. Sitä, miten meidän vanhempien ja päiväkodin henkilöstön havainnot lapsesta hänen kehityksensä ja oppimisensa vaiheissa kohtaavat. Sitä, nähdäänkö samalla tavalla hänen tapansa toimia ryhmässä – ja ennen kaikkea, miten kodin ja päiväkodin näkemyksistä muodostuisi vahvin ymmärrys siitä, millainen lapsi on ja miten häntä parhaiten tukea.  

 

Se on hetki, kun päiväkodin aikuisen kertomat havainnot lapsen päivistä hymyilyttävät, naurattavatkin. Tanssiaskeleet ja innostuneet rummuttamiset musiikkituokioilla, reippaus retkillä, halu tarttua kaikkeen uuteen ja osallistaa kaverikin, empatia ja välittömyys, vahva luottamus itseen, kaipuu ystävien seuraan. Miten hyvältä vanhempana tuntuukaan se, kun näkee päiväkodin tunnistavan omassa lapsessa samat piirteet kuin kotona. Se vahvistaa, että lapsen on hyvä olla hoitopaikassa ja hänen olonsa on luottavainen. Se vakuuttaa myös siitä, että päiväkodin henkilöstö tuntee lapsen hyvin ja pystyy näin olemaan hänen rinnallaan erilaisissa tilanteissa. Pysyvinä, turvallisina aikuisina, joita on helppo lähestyä.

 

Vaikka lapsen päiväkotipäivästä kuulee niitä pieniä pilkahduksia joka hakukerralla, tarjoaa vasukeskustelu mahdollisuuden yksilöllisempään syventymiseen. Sen ikioman hetken päiväkodin henkilöstön kanssa. Vanhemmalle tarjoutuu mahdollisuus sukeltaa syvemmälle lapsen päivään, ystäviin ja kaverisuhteisiin. Siihen, miten lapsi hallitsee vuorovaikutustilanteita tai osallistuu leikkeihin. Siihen, mitä kodissa voitaisiin tukea.

 

Tiedänhän, että matka jatkuu, eikä hyvän perusvireen tarvitse tästä mihinkään notkahtaa päiväkodin vaihtuessakaan. Esikoinenhan aloittaa siis eskarin ja viettää sen myötä viimeisen päiväkotivuoden varhaiskasvatuksen parissa lähikoulun yhteydessä. Hän, joka tahtoisi jo olla koululainen ja iso tyttö, saa siivet. Että äiti hei, suorista se haikeudesta rypistynyt sydämesi ja iloitse tulevasta, sillä juuri näinhän on hyvä. 

 

Samalla nämä ”viimeiset hetket” tuovat muutoksen todellisemmaksi. Viimeinen päiväkotivuosi, viimeinen kevät, viimeiset kuukaudet, viimeinen varhaiskasvatuskeskustelu. Kevätjuhlaa en edes vielä halua miettiä. Hänen kohdallaanhan se tarkoittaa sitä, että kolmen ystävyksen tiivis porukka hajaantuu eri eskareihin, kukin omalle taholleen.

 

Esikoisella on ollut päiväkotipolullaan matkassa onni. Hän on saanut vuodesta toiseen olla lapsiryhmässä, jonka omat aikuiset ovat olleet työssään älyttömän taitavia, lapsilähtöisiä ja etenkin hänen ryhmänsä lastentarhanopettaja todella pedagoginen. Hän on ylipäätään saanut olla päiväkodissa, jossa koko toiminta rakentuu vahvuuksien tukemiseen ja lapsen yksilölliseen kohtaamiseen. Siitä voin vanhempana olla vain kiitollinen. Huomaan kirjoittaneeni esikoisen seikkailupainotteisen päiväkodin ensimmäiseen vasuun kommentin: Yhdessä purjehditaan myötätuulessa. Suotuisille tuulille toivon jatkoa. 

 

Haikeuteen sekoittuu onneksi iloa, sillä pikkusisko jatkaa tulevat vuodet samassa päiväkodissa. Hänen osaltaan käydään vielä lukuisia vasukeskusteluja ja kuullaan kurkistuksia päiväkotiarkeen. Samalla madalletaan kodin ja päiväkodin rajapintaa – yhdessä saman lapsen parhaaksi. Vasukeskustelu, onneksi paikkasi on kirjattu varhaiskasvatuslakiin ja olet jokaisen perheen ja vanhemman oikeus ja mahdollisuus. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; eskarilaisen ja neljävuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu