Oletko sinä, päiväkodin aikuinen, työpäiväsi päätyttyä mieluiten tunnistamaton, vai ilahdutko tutusta lapsesta, joka juoksee halaamaan lähikaupan käytävälläkin? Tervehditkö lasta, joka hymyilee vienosti hyllyn takaa, vaihdatko muutaman sanankin vai yritätkö edetä huomaamattomasti ostoskärryihisi kiireisesti katsellen?

Päiväkotien aikuiset, etenkin lapsen oman ryhmän osalta, ovat tiivis osa päivittäistä arkea. Arkipäivinä lapset viettävät heidän kanssaan enemmän aikaa kuin omien vanhempiensa. Vanhemmat tapaavat heitä aamuvientien ja iltapäivähakujen yhteydessä oletettavasti useammin kuin omia ystäviään. Siteestä muodostuu nopeasti tärkeä. 

Totumme tapaamaan heitä päiväkodin tiloissa, heidän työaikanaan. 

 

Kaikesta merkityksellisyydestä huolimatta kyse on pohjimmiltaan asiakassuhteesta. Siitä, joka syntyy lapsen kirjautuessa tiettyyn päiväkotiin hoitosuhteeseen ja joka virallisesti päättyy päiväkotia vaihdettaessa tai kouluun siirryttäessä. 
Ihmiset jäävät tärkeiksi ja turva, joka on vuosia kantanut ja antanut, kulkee mukana vuodet eteenpäin. Samalla päiväkotiin tulee uusia lapsia, uusia hoitosopimuksia allekirjoitetaan. 

 

Päädyin joku aika sitten lukemaan keskustelua, jossa päiväkodissa olevien lasten vanhemmat keskustelivat siitä, miten suhtautua päiväkotien aikuisiin vapaa-ajalla. Vastineensa keskusteluun antoi muutama päiväkodissa työskentelevä.

Näkökulmissa korostui kunkin yksityisyyden kunnioittaminen. Työntekijän, joka on päiväkodista lähdettyään vapaalla ja mieluusti muutakin kuin työroolinsa näköinen. Ihan kuten lääkäri, joka toivoisi kaupan käytävillä keskustelua muustakin kuin astman ahdistavuudesta talvipakkasilla. Osaamisestaan huolimatta haluaisi tehdä viikonloppuostoksia puolison ja vanhemman roolissa. 

Perheet pohtivat omaa yksityisyyttään nolostellen ostoskärryjensä sisältöä einesvalikoimallaan tai kaupan käytävillä villiintyvien lasten tiukkaakin komentamista päiväkodissa säilytettävän hallitun ja hillityn kasvatusotteen sijaan. Moni halusi antaa myös työntekijöille yksityisyyden.

 

Lapsi – hän tuntui jäävän kaikkien keskustelujen ulkopuolelle. Pieni ihminen, joka harvoin ymmärtää, että hänen suhteensa tärkeään ihmiseen perustuu ammatilliseen kohtaamiseen. Asiakassuhteeseen. Palkan myötä maksettuun työtehtävään. Vanhempien valintaan hoitopaikasta. 

 

Vaikka meidän perheen osalta rajat tuntuvat olevan useinkin melko joustavia ja mahdollisesti joskus ammatillisen rajan ylittäviäkin, jäi ajatus isossa mittakaavassa mietityttämään. Se, miten suhtautua lasten parissa työtään tekevään, työnsä myötä perheille varsin tärkeäksi tulevaan ihmiseen vapaa-ajalla. 

 

Miten teidän perheessänne toimitaan? Halaillaanko päiväkodin aikuisia ruokakaupan jonossakin?
Miten sinä toivoisit päiväkodin työntekijänä toimittavan?

 

- - 

Muita ajatuksiani varhaiskasvatuksesta: 

Saako päiväkodin aikuinen turhautua työssään? — Inhimillisyyttä vai ammattitaidottomuutta?
Onko päiväkodissa pakko nukkua päiväunet? — Kuinka paljon lapsi tarvitsee unta? 
Kuuletko lapsessasi päiväkodin aikuisen? - Millaisessa päiväkodissa sinun lapsesi kasvaa?
Varhaiskasvatuksen laatu ja resurssit heijastuvat päiväkotilasten puheisiin 
 

- - - -

Pohdintojen takaa löytyy lähes nelikymppinen Marika, joka on ottanut alkaneen vuoden tavoitteekseen säilyttää elämässä tasapainon kahden alle kouluikäisen lapsen arjessa.

Äiti ja vaimo, ystävä.
Päiväkotiarkea nelivuotiaan ja eskarilaisen kautta paljon pohtiva kasvatustieteilijä ja vanhempainyhdistysaktiivi. Äiti, joka töissä ollessaan luottaa varhaiskasvatuksen laatuun. 

Ystävä, joka toivoo alkaneelta vuodelta vieläkin enemmän henkilökohtaisia kohtaamisia.
Viestinnän ammattilainen, joka käy jatkuvaa tunnollisuustaistoa ja jatkaa 80% työviikolla läpi alkaneenkin vuoden. 

Aktiivisesta tekemisestä pitävä ennakkoluuloton tutustuja. Ikuinen maailmanparantaja, joka uskoo, että pienilläkin teoilla on merkitystä. 

 

Liitythän mukaan seuraamaan arkeamme joko facebookissa tai instagramissa

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (6)

Vierailija
8/6 | 

Näin päiväkodin työntekijänä en ole kokenut ongelmana vapaa-ajalla kohtaamiani ilahtuneita "pikku asiakkaitani". Lasten vanhempia voi tervehtiä ihan vaan vaikka hymyllä ja nyökkäämällä. Ei kukaan ole koskaan alkanut mitään työhöni liittyviä juttuja siinä setvimään. Jo kouluun siirtyneiden lasten kuulumisia on enemmän kuin mukava saada, jos törmäämään satumme ja haluavat jäädä juttelemaan.

Vierailija
9/6 | 

Mielestäni tervehtiminen kuuluu hyviin tapoihin omalta osaltani ja jos lapseni tevehtii myös, on sekin oikein. Tilannetaju halailuun ja muuhun jutteluun lapsen osalta on tärkeää. Ja tervehtimisen jälkeen jätän juttelumahdollisuuden kyseiselle henkilölle:)

Vierailija
10/6 | 

Tottakai tervehdin ja huomioin. Ja saa halata.Toki pyrin siihen että tilanne ei venyisi kovin pitkäksi.

Mummu
11/6 | 

Toki saa ja pitää tervehtiä, mutta ei kannata alkaa keskustelemaan lapsen asioista ne kuuluu päiväkotiin. Samoin on laita koulun henkilökunnan ja lasten ja heidän vanhempiensa kohtaamisissa vapaa-ajalla.

Tarja
12/6 | 

Voi, minusta on niin ihanaa kun hoitolapset muistavat ja tulevat moikkaamaan vielä vuosienkin päästä! Ja vanhempienkin kanssa on aina aikaa vaihtaa kuulumiset kauppareissulla, uima-rannalla, missä vain satutaan näkemään. Päiväkodin hoitolaisiin kiintyy, toisiin enemmän, toisiin vähemmän, mutta kaikista tulee tärkeitä omalla tavallaan.

Päiväkodin tyttönen
13/6 | 

Minun puolestani lapset ja vanhemmat ovat tervetulleita moikkaamaan ja juttelemaan minulle vapaa-ajallani. Lapsi ei kuitenkaan hallitse työn ja vapaa-ajan eroa samalla tapaa kuin me aikuiset. Ennen tätä tekstiä, en edes ollut ajatellut, etteikö näin voisi toimia :D Ainut minua urani alussa mietityttänyt asia oli se, mitä vanhemmat mahtavat ajatella, jos törmäämme "viihteellä". Tästä pääsin yli, kun muistutin itseäni, että jos törmään lapsen vanhempaan esimerkiksi baarissa, hän luultavasti on siellä "samalla asialla" kuin minä :D

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; eskarilaisen ja neljävuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu