Tuttu huone muuttuu pelottavaksi, kun valot sammuvat. Tutut lelut saavat vieraita hahmoja. Kaapin hyllyllä olevan leluapinan silmät alkavat tuijottaa sänkyyn päin siten, että se on käännettävä toiseen suuntaan. ”Äiti, jätäthän oven auki, ihan seinään saakka, että mä kuulen teidän äänet keittiöstä?”, varmistaa lapsi vielä iltahalausten jälkeen.

 

Mainitsin, että hämärtyvien syysiltojen myötä molemmissa tytöissämme, juuri kolme vuotta täyttäneessä kuopuksessa ja pian viisivuotiaassa esikoisessamme, ovat alkanut näkyä piirteitä pimeän pelosta. Esikoisellamme tämä näyttäytyi jo viime talvena, jolloin puhuttiin toistuvasti myös kummituksista ja muista mielikuvitusolennoista. Vilkkaimman mielikuvituksen aikaan sudet ja muut pelottavaksi koetut tulivat uniinkin.

Monien muiden keinojen rinnalla olen etsinyt lapsille suunnattuja kirjoja, joissa kerrotaan joko pimeydestä ja siitä, mitä silloin tapahtuu, peloista tai ihan kotoisasti valkoisiin lakanoihin verhoutuneista kummituksistakin. Uskon tarinoiden voimaan - hyvin kerrotusti - joten toivon löytäväni kirjat, joissa näitä asioita avataan lasta kiinnostavasti.

 

Mauri Kunnas / Yötarinoita

Kunnaksen kirjat ovat aina yksityiskohtaisuudellaan ja idearikkaudellaan lähes poikkeuksetta hyviä vaihtoehtoja. Kunnaksen Yötarinoita ei tästä eroa, sillä toteutus on laadukas alusta loppuun. Kirjassa ovat yhteisniteenä Hui kauhistus! ja Yökirja.

Näistä meillä on tutustuttu vasta Yökirjaan, jossa kerrotaan, mitä kaupungissa tapahtuu Koiramäen lasten, Pikku-Annan, Mimmin ja Killen, mennessä nukkumaan. Kirja on oivaltava, koska se avaa sanoin ja kuvin sitä, ettei kaupunki hiljene öisinkään ja jokaiseen vuorokauden aikaan joku valvoo jotakin tehden.

Ripa Reportteri lopettaa juuri yövuoroaan ja Koiraporin Sanomia jaetaan jo lehdenjakajille, tehtaissa työskennellään, rekkakuskit ajavat mielellään öisin rauhalliseen aikaan ja lomalennot palaavat kotimaahan. Jopa erilaiset harrastajat puuhailevat yöaikaan; yöperhoset etsiytyvät keräilijän valoon ja kalamiesten tarvitsevat madot nousevat yökosteuden aikaan maanpinnalle.

Samaa arkea eletään ympäri vuorokauden myös kodeissa; jossakin vauva itkee märkää vaippaansa, juhlapuhe valvottaa ja inspiraation saanut runoilija raapustaa riimejä työhuoneessaan.

Kirjaa luettaessa ja katseltaessa on juteltu paljon siitä, että tyttöjen nukkumaan mennessäkin oman kodin ulkopuolella tapahtuu yöaikaan paljon. Aamupostina jaettava Hesarikin tuodaan silloin, kun koko naapurusto nukkuu. Tältä osin kirja on hyvä, jopa erinomainen, sillä se raottaa ovea tuntemattomaan, mutta todelliseen. Toisaalta Hui Kamalaa! Kaupungin laidalla oleva kummitustalo herää myös öisin eloon. Tämän sivun saan vielä välillä, kuuntelijoiden mielialasta ja sadun lukemisajankohdasta riippuen, hypätä yli. Fiksuina tytöt kyllä tietävät, missä kummituskohta on, mutta sitä käydään läpi keskustellen.

Suhtautumiseni kummituksiin on ylipäätään kahtiajakoinen. Samalla, kun vakuutan lapsille, ettei niitä ole, eikä niitä tarvitse pelätä, lastenkirjallisuus nostaa niitä monissa tosi suosituissakin kirjoissa yllättäen. Tähän Yökirjaan ne silti sopivat pienenä yksityiskohtana, joka sivuutetaan aika nopeasti yhtenä osana yötä. Kirjan ufokohtaa en ole kyllä lukenut alunpitäenkään, se täytyy tunnustaa.

Mauri Kunnas / Majatalon väki ja kaappikellon kummitukset

Kummitusten maailmaan kurkottaa otettaan selkeämmin Kunnaksen "Majatalon väki ja kaappikellon kummitukset", jossa takuuvarma älyttömän visuaalinen, Tarja Kunnaksen kuvittama linja jatkuu iloisesti ryöpsähtelevän sadun ympärillä. Nauravan mörön majataloon hankkii Fiina-rouva, talon emäntä, ikivanhan kaappikellon huutokaupasta. Kaappikellon sisältä löytyy kuivunutta puuroa, jonka jälkeen kello saadaan vuosien jälkeen uudelleen toimimaan - sen sisältä kuuluvasta erikoisesta suhinasta huolimatta.

Öisin alkaa kuitenkin tapahtua kummia, kun kaappikellon sisään viisareiden väliin eksyy milloin lusikka, milloin vyön solki. Aika pian selviää, että kaappikellossa asustaa joukko pieniä kaappikellokummituksia, ihan oma lajinsa tietokirjan mukaan määritettynä.

Majatalon väki lähtee Emman ja Oskarin johdolla ratkomaan tilannetta, ja tutustumista ystävällisiksi osoittautuneisiin kummituksiin tehdään pitkän kerronnan mukaan. Miten ne ovat nälkäisiä nukuttuaan pitkään ja miten ne haluaisivat levätä ilman kellonlyöntien häiritsemistä.

Kirja tempaisee mukaansa ihan sen ensisivuilta lähtien ja saa lapset kiinnostumaan niin juonesta kuin jatkuvasti löytyvistä uusista yksityiskohdista kuvituksessa. Vanhempana koen, että kirjan lukeminen saattaa osin tehdä kummituksista ikään kuin hyväksyttävämpiä, vaikkakin samalla huomaan jatkuvasti muistuttavani, että tämähän on vain satua. "Onneksi meillä ei ole tuollaista isoa kelloa", huokasi esikoinen helpottuneena jokunen aika sitten. Kaappikellon kummituksilla ei ole siis sijaa asettua kodiksi meille.

"Majatalon väki ja kaappikellon kummitukset" on kuitenkin kirja, joka valitaan kirjahyllystä yhä uudelleen. Jokin siinä houkuttaa - kenties ainakin osin jännittävyys kummitusten ja satuolentojen seikkailusta. 

Anneli Kanto / Paavo Virtanen ja pimeys

Suoranaiseen pimeyteen ja pimeän pelkoon tartutaan Kannon kirjassa Paavo Virtanen ja pimeys. Siinä viisivuotias Paavo lähtee veljensä Pertun kanssa kaverisynttäreille, josta palataan illan pimeydessä. Lapset ovat päättäneet pärjätä rohkeasti kaksin talvi-illassa, sillä tie kaverin luokse on hyvin tuttu. Kotiin palatessa keskustelu pimeään liittyvistä peloista kuitenkin alkaa, ja toisaalta pelkoihin tyypillisesti liittyvä uhoaminen "vain mammanpojat pelkäävät."

Lumen peittämät postilaatikot ja pensaat näyttävät talvisessa illassa vierailta ja pelottaviltakin, ja keskusteluun nousevat niin hirviöt, kummitukset, sudet kuin karhutkin. Paavo huolehtii pelkäämättä veljestään osin liikuttavalla tavallakin "Voit ottaa minua kädestä kiinni, jos sinua pelottaa", kunnes selviää, että häntäkin alkaa pelottaa. Lumipenkan takana häivähtävä varjo on näet takuulla ihmissusi! Pelot osoittautuvat onneksi vääriksi ja lapset pääsevät tutustumaan pimeyteen turvallisesti Veeran seurana tähtiä yön pimeydessä katsellen.

Kirjan lopetus on taidokas, sillä se nivoo yhteen hyvinkin pelottavaksi menneen sadun ja rauhoittaa levolliseen mieleen. Siihen, ettei Paavolla tai Pertullakaan ole kiirettä sisälle pimeästä talvi-illasta.

Virtasten-sarja on ollut meille ennen tätä kirjaa vieras, joten siksi ainakin itselleni kesti hetken tottua teräväilmeisten hahmojen ympärille rakennetun sadun sisältöön ja jättää huomiotta jättimäiset silmät ja usein ammollaan olevan suut. Ei sillä, että niistä pitäisin varauksetta vieläkään.

Samoin kirjan kirjoitustyyli arveluttaa jonkin verran "He pelkäävät viimeisen hetkensä koittaneen" tai "ne (vampyyrit ja muuta) janoavat verta ja syövät pieniä mehukkaita poikia." Missä määrin tämä on tapa, jolla pureudutaan juuri niihin lasten hurjan mielikuvituksen tuottamiin pelkoihin vai miltä osin tämä toisaalta jopa lisää pelkoja silloin, jos kuulija on esimerkiksi liian pieni ymmärtämään tarinan kokonaisuutta?

Kannon kirja saa silti huomiota siitä, että sen avulla on ylipäätään pyritty ottamaan esille lapsille hyvin yleistä pimeän pelkoa.

 

Satukirjat ovat ylipäätään toimivia kaikenlaisten asioiden käsittelemiseen. On tärkeää, että "pelkäämisen opettelu" tapahtuu tutussa ja turvallisessa seurassa. Oman vanhemman tai muun läheisen läsnäollessa.

 

- - - -

Joko seuraat arkeamme Facebookissa tai lähes päivittäisin kuvatarinoin Instagramissa? Tänä syksynä meillä luetaan paljon, askarrellaan vieläkin enemmän, seikkaillaan ja retkeillään erilaisissa lapsiperhekohteissa sekä valmistellaan joulua suurella lämmöllä. Koska mitään en pidä itsestäänselvyytenä, blogissa pohditaan myös elämää sen syvempinä merkityksinä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; ekaluokkalaisen ja viisivuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu