Viikonlopun kääntyessä sunnuntai-iltaan on lasten päiväkotireput tarkastettu ja päiväkotivaatteet laitettu valmiiksi eteisen lattialle uutta viikkoa odottamaan. Iltatoimiin kiinnitettiin huomiota enemmän, sillä maanantaiaamun mahdollisimman mutkaton sujuminen muutoinkin viikon tahmeimpana päivänä edellyttää riittävää unta. Kotipäivien jälkeen alkavaan päiväkotiviikkoon siirtyminen mietitytti kai omalla tavallaan taas lapsiakin, joten sängyn laidalla istuen vaihdettiin ajatuksia tavallista enemmän. Sitä paitsi tänään oppi esikoinen pyöräilemään ilman apupyöriä, kuka sitä sen kokemuksen jälkeen malttaisi silmiään ummistaa.


Unen rajamailla viisivuotias pohti, kuka kavereista mahtaa huomenna olla paikalla päiväkodissa ja sitä, keitä ystäviä tavataan lähipäivinä iltaisin. Että kai kaveri voisi tulla yökylään ja pääsisinhän toisen kaverin kotiin leikkimään, kysythän äiti, kysythän pian. "Mäkin jonnekin yksin leikkimään", toivoi kolmevuotias topakasti vieressä. 

 

Eniten pysäytti taas aito ihmetys siitä, miksi äidinkin piti oikeastaan mennä töihin. Että eikö vain isä voisi mennä. Koen muuten edelleen hankalaksi selittää kolme- ja viisivuotiaille, että oikeastaan työelämää on kyllä takana jo reilu kymmenen vuotta, mutta jäin kotiin teidän synnyttyänne ja palasin vasta nyt viiden vuoden jälkeen. Että kyllä, teidän äiti on ollut pitkään työelämässä, eikä vain siis ole nyt sinne mennyt. 

 

Edessä omaan työviikkoon orientoituminen kalenteria ja tulevan viikon palavereita silmäilemällä. Sumplimista puolison kanssa kalentereiden äärellä viikon aikatauluissa; kumpi vie ja hakee päiväkoti-ikäiset ja miten ratkotaan päällekkäisyydet. Että tarvittaiskos apuun isovanhempia vai saataisiinko kuitenkin järjestymään omin voimin. Hieronta vai iltatyöryhmä, ja kumpi sen lapsen tanssiharrastuksen huolehtiikaan? Sitä molemminpuolista joustoa ja toisaalta välillä tuntuu, ettei joustonvaraa juuri ole. 

 

Ai niin, alkuviikon ruoka! Päiväkoti- ja työpäivän jälkeen on jo huutava nälkä, joka muuttuu turhan helposti nälkäkiukuksi itse kullakin, joten ollaan koettu parhaaksi tehdä ruoka jo edellisenä iltana valmiiksi. Välillä sikkuraisin silmin jo lähes unenpöpperössä. Sitä samaa broilerkastiketta riisillä tai lihapullia, ellei muuta keksitä. Niillä pääsee ainakin taas alkuun, yhden päivän yli. Viikon ruokalistalla ja raaka-aineiden hankkimisella ollaan tosin todettu päästävän viikoista mutkattomimmin ja ruokavalion osalta vieläkin monipuolisemmin. 

 

Viimeisten pyykkien kääriminen ja pesukoneen vesiliitännän sulkeminen. Edes kodinhoitohuone on valmiina alkavaan viikkoon ja lähestyvään pyykkivuoreen - kevyen plussakelin kuraisiin vaatteisiin ja useampaan vaatekerrokseen. Kotitöiden to-dot eivät ikinä lopu, enkä sitä enää niin suoraviivaisesti oletakaan. Kevätauringon hehkuessa sisään haaveilen kuitenkin ikkunoiden pesemisestä ja siitä, että kodin jokaisen pinnan saisi hohtamaan avoimista ikkunoista tulleiden pölyhiukkasten sijaan. Josko huomenna, tai ylihuomenna. Viikonloppuna, tai seuraavana. 

 

Illalla viereen kömpii puoliso. Pörrötän hiuksia ja kömmin kainaloon. Yhtä rakas kuin aina, vaikka tulevan viikon mietteissä jo hiljalleen hänkin. Onneksi ollaan opittu pysymään aallokossakin samalla puolella - ja onneksi juuri nyt tuntuu vielä melkoisen tyyneltä. Pari pientä aaltoa, jotka eivät juuri venettä keikuta. 

 

Vedän syvään henkeä, aamulla mennään taas.

 

Oi ruuhkavuodet, oi! Mitkä ovat teidän perheen vinkkivitoset lapsiperheen ruuhkavuosia helpottamaan? 
 

- - - -
Kirjoittaja on kahden pienen tytön (3,5v  ja 5,5v) äiti, joka palasi alkuvuonna pitkiltä perhe- ja opintovapailta työhönsä ja seuraa kiinnostuksella keskustelua pikkulapsiperheen arjesta ja työelämästä.

Oman elämän ruuhkavuosiin hypänneenä päättänyt tasapainoilla - töissä tunnollisena ja työpaikkaansa arvostaen, mutta ilman työnsankariviittaa saati älyttömään kiirekierteeseen lähtemistä ja kotona vähemmän hoputtaen (tajuttuaan, että aika usein sortuu hoputtamaan, vaikkei oikeastaan ole kiire mihinkään). Huomaa silti hoputtavansa ja tasapainoilussakin on toisinaan tekemistä. 

Suunnitelmista ja aikatauluista pitävänä innostujana pyrkii jättämään edes joskus myös mitään-tekemättömiä-rakosia elämäntilanteen muututtua. Lukea lapsilleen sen pidemmän iltasatukirjan, tai vaikka kaksi ja juoda teensä lämpimänä. Töissäkin, ainakin pääsääntöisesti. Haaveilla keväästä ja kesästä, antaa tilaa unelmille. 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; ekaluokkalaisen ja viisivuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu