Se taisi alkaa syksyn toisella päiväkotiviikolla. Ilmoitus kihomadoista päiväkodissa. Että tervetuloa lapset perheineen takaisin pitkältä kesälomalta, arki kutsuu taas. Vaikka pelkkä ajatus kutitti, niiltä vältyttiin toistaiseksi tälläkin kertaa.

 

Vain muutama viikko sitten niin eskarin kuin päiväkodinkin seinät kirkuivat enterorokkoa. Oranssille printattu lappu kiinnitti huomion senkin vanhemman osalta, joka olisi halunnut olla näkemättä, ja sai tihrustamaan pienimmälläkin painetun rivin. Sen, joka kertoi, että erityisesti suun rakkulat ovat kipeitä ja syöminen ja juominen kivuliasta. Ainakaan vielä ei ole olemassa parannuskeinoa tautiin, joka on useammassa ystäväperheessä pudottanut aikuisilta kynnet ja saanut heidät konttaamaan useamman viikon, kun kävely on ollut mahdotonta rakkojen täyttämien jalkapohjien takia. Pöpö ei tarttunut, ja kynnet ovat tallella. Tähän saakka. 

Toki heiluteltiin myös vatsatautikorttia. Rajuin oirein ja nopeasti leviämään alkaneena juuri siinä lapsiryhmässä, jossa toinen tytöistä on. Ajankohdallisesti ihan nappiin: syysloman lähestyessä ja kummankin vanhemman työtilanteen osalta tiukkaan saumaan. Tuskanhiki kävi otsalla pelkästä kuvitteellisesta tartunnasta; palaverien ja liian naftisti suunniteltujen deadlinejen väliin olisi aika vaikea kitkatta sovittaa illasta aamuun oksentavaa pikkupotilasta. Puhumattakaan siitä, että itse jaksaisi olla pöpön iskiessä likipitäenkään yhtä reipas kuin lapset. Senkin osalta ollaan saatu vielä olla kuvitteellisella tasolla, onneksi.

 

Kahden työssäkäyvän vanhemman arjessa joudutaan kerta toisensa jälkeen pohtimaan, miten sairastuvien lasten hoito järjestetään. Meillehän tilanne on yhä jotakuinkin uusi, sillä palasin vasta alkuvuonna töihin oltuani vuosia perhe- ja opintovapailla lasten koko sen astisen lapsuuden. Lasten sairastuessa oli selvää, että olin heidän kanssaan kotona ja lasten isä lähti aamun tullen töihin. Kuumeen, flunssan tai korvakivun valvottaessa lapsia hän osallistui kyllä öisin valvomisiin ja hoitamisiin siinä missä minäkin, edessä olevasta työpäivästään huolimatta.

 

Kumman työ on tärkeämpää? Siihen keskusteluun meillä ei ole koskaan lähdetty. Päätettiin toimintatavoista sovittaessa, ettei työ ole arvotettavissa, edes työrooliin katsoen. Kotiin jää se, jolla on palavereja sovittuna vähemmän tai jonka työtilanne kulloinkin sen paremmin sallii. Toki mahdollisimman paljon vuorotellen, sillä harvoin sallii vaivatta kummallakaan.

 

Tähän saakka toimineen tasavertaisuuden ansiosta huomaan myös, että mun on helpompi ilmoittaa työpaikalleni niistä satunnaisista kotonaolopäivistä lapsen sairastuessa. Ei siksi, että meidän yrityksessä suhtauduttaisiin jotenkin nuivasti kipeän lapsen kanssa kotiin jääviin työntekijöihin, vaan siksi, että tunnen itsekin voineeni vaikuttaa siihen, että kotiarjesta kannetaan huolta yhdessä. Ei vain yhden ehdoilla, vaan molempien vanhempien. Harva sitä kuitenkaan työpaikalleen kovin riemusta hihkuen laittaa viestiä, että hei, mä en pääsekään tänään, enkä näillä näkymin edes muutamiin lähipäiviin.

 

Mikä onni on kuitenkin se, että työpaikoilla tunnistetaan yhä paremmin jousto työn ja muun elämän välillä. Uskon, että pitkällä aikavälillä se näyttäytyy työntekijän sitoutumisena ja vastavuoroisena joustona tarvittaessa. 

 

Epidemiakausi influenssineen vaanii vasta kulman takana. Enterorokostakin ehditään varoittaa monet kerrat ennen vuodenvaihdetta. 

Miten teillä hoidetaan sairaan lapsen hoitojärjestelyt? Kumpi vanhemmista jää kotiin niinä aamuina, kun molemmilla olisi palaverivarauksia ja to-do-lista tarttumista odottamassa? Kuka tarjoaa sylin lapselle, joka on tärkeämpi kuin yksikään kokous, eteenpäinsiirtyvä päätös tai excel?

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; ekaluokkalaisen ja viisivuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu