Täyttyikö viikonloppusi suunnitelmista, joita kilvan maanantaina vertaillaan. Kai säkin teit, näit ja koit?

Vai ehditkö lainkaan pysähtyä aamun tullen juttelemaan hetkeksi, toivottamaan enempää kuin huomenta? Kohtaamaan työkaveriasi? Joko mielessäsi on työpaikan oven avatessasi sata ja yksi tarttumista vaativaa asiaa, kiireisempää kuin muutama sana, läsnäolo, ehkä aamuteehetki? 


Toimiston käytävillä kaikuvat tiuhennetut askeleet. Vähän reippaammin ehtii nopeammin perille. Sadasosallakin voi olla joskus ratkaiseva merkitystä. Pintahengitystä. 

On jo kiire, mennään eteenpäin, tekisi mieli palaverissa hoputtaa. Mulla on päässä visio, jollaisena haluan asioiden toteutuvan - kai sä voit sen juuri sellaisena toteuttaa? Mun päänsisäisistä ajatuksista, joita en ennätä kertoa. Seuraava palaveri on päällekkäin buukattuna. Anna mä selitän joskus - jos ehdin. Piece of cake.

Lounaalla hotkitaan, mutustetaan salaattia avocadot tuskin pureskellen ja keitosta kuumimmat höyryt puhaltaen. Kai se ruoka joltain maistui. Makua en ehtinyt ajatella, saati että nauttia. Mitä sitä ruuasta sen enempää nauttimaan, kunhan nälän saa pois. On jo mentävä töiden ääreen. Niin paljon on kesken.

Työmatkalla on onneksi helpompaa. Voi mutustaa sen patongin suoraan autonratissa istuessaan. Ei tuhraudu aikaa turhiin lounaisiin. 

Työpisteen reunalla ennättää teekuppi jäähtyä. To-do-listalla on liian monta ylivedettävää. Jos oikein tehokkaasti tekee, todennäköisesti vieläkin enemmän. Ehtii verkostoitua, lupautua kaikkeen mukaan ja tulla organisaatiolleen vielä tärkeämmäksi.

Moni tuntuu unohtaneen, että harvan hautakiveen kirjoitetaan täältä lähtiessä työnsankari. Onneksi voi olla sankari jo eläessään. 


Hyppäähän jo reippaasti turvaistuimeesi, hoputetaan lasta aamuisin. Kaupunkilaiset kiirehtivät busseihinsa, täpötäysiin. Aamujunat kirskuvat raiteillaan, metro ujeltaa.

Hän, jota hoputetaan, on yhä silmät sikkaralla aikaisesta aamusta ja tahtoisi vielä käpertyä rauhassa peiton lämpöön, vanhemman syliin. Hän on kevyessä kiireentunnussa syönyt jo aamupalansakin. Leipä takertuu kurkkuun, omenaviipaleet eivät aikaisessa aamussa maistu. 

Päälle jäänyt hoputusvaihe

Päiväkodista kotiin. Hei, älkää vetkuilko eteisessä ulkovaatteidenne kanssa. Tulkaahan nopsasti syömään, harrastukset odottavat jo. 

Riprap lapset, nyt nukkumaan, aamulla on herättävä aikaisin. Viis keskenjääneistä hyvistä nukkeleikeistä ja siitä, ettet ehtinyt pukea jokaista nukkea pyjamiinsa. Jatka vaikka huomenna, nehän on vaan nukkeja.

Sitä paitsi valitse lyhyempi satu tänään, äidillä on kiire, isällä on tekemistä. Pyykkejä, ruoanlaittoa, etätöitä ja pari muistiota vielä. Huomisen palaveriaineistokin suunniteltavana. Menkäähän jo nukkumaan.

Illalla mieltä painaa huono omatunto. Tänäänkään en ehtinyt tavata ystävää, ottaa yhteyttä. Oli liian kiire. Suorittaa? Elää?

 

Viikonloppu lukuisine suunnitelmineen. Täytyy ehtiä nähdä, että ehtii nähdä. Kokea, että ehtii kokea. 

Maanantaina oravanpyörä käynnistyy uudelleen. Tai eihän se koskaan tainnut edes pysähtyä.

Hiiiiiiiidastaaaaaaa. Stop.

Onko meillä liian kiire elää? Ja ehditäänkö me kaikessa kiireessä lainkaan elää? 

- - - -

Kirjoittaja on kahden pienen lapsen äiti, joka palasi kuun alusta pitkiltä perhe- ja opintovapailta työhönsä ja seuraa kiinnostuksella niin työyhteisössä kuin netin syövereissäkin käytävää keskustelua pikkulapsiperheen arjesta ja työelämästä.

Oman elämän ruuhkavuosiin hypänneenä päättänyt tasapainoilla - töissä tunnollisena ja työpaikkaansa arvostaen, mutta ilman työnsankariviittaa saati älyttömään kiirekierteeseen lähtemistä ja kotona vähemmän hoputtaen (tajuttuaan, että aika usein sortuu hoputtamaan, vaikkei oikeastaan ole kiire mihinkään).
Suunnitelmista ja aikatauluista pitävänä innostujana pyrkii jättämään myös mitään-tekemättömiä-rakosia elämäntilanteen muututtua. Lukea sen pidemmän iltasatukirjan, tai vaikka kaksi ja juoda teensä lämpimänä. Töissäkin, ainakin pääsääntöisesti.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Kahden odotetun ja rakastetun pikkutytön äiti; eskarilaisen ja neljävuotiaan. Sielunkumppanin vaimo. 

Sormet kimalleliimassa, kirjapinoihin rakastuen, suuret seikkailut ja pienet merkitykselliset hetket. Isot ja pienet ystävät. Iltateetä ja sympatiaa. Aktiivista lapsiperhearkea elämysmatkaillen. Työn ja perheen tasapainoa hakien.

Elämää valkoisessa kodissa. Elämän parasta aikaa.

- Marika -

Teemat

Hae blogista

Blogiarkisto

2019
2018
2017
Joulukuu
2016
Joulukuu